Sami Kuronen ja Ilkka Ihamäki kirjoittavat Sensuellit iltasadut-kirjan!
23.9.2020 09:02:42 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

"Vuonna 2017 aloin lukemaan Instagramissa lasten iltasatuja livenä. Satuhetkien ajatuksena oli saada perheen pienimmät nukkumaan ennen kuin Toisenlaiset äidit (sittemmin Teiniäidit) -ohjelma alkaa TV:stä. Sadut nousivat nopeasti hitiksi paitsi lasten, myös äitien keskuudessa. Jokaisen session jälkeen inboxiin sateli kysymyksiä, joissa tiedusteltiin, voisinko alkaa lukemaan satuja myös äideille", Sami Kuronen kertoo.
"Idea oli loistava, vain stoorit puuttuivat. Päästin mielikuvitukseni valloilleen ja annoin sormieni laulaa näppäimistöllä. Syntyi kymmenen iltasatua, jotka kuultiin pehmeä-äänisen Samin Instagram-liveissä keväällä 2020. Nyt julkaistava kirja sisältää parikymmentä ennen kuulematonta, aistillista tarinaa", kertoo Ilkka Ihamäki.
"Olemme superinnoissamme, että saamme julkaista nyt uusia ennen julkaisemattomia satuja sekä perinteisen, että äänikirjan verran! Tällä kertaa heittäydyin mukaan myös kirjoittajana ja kirjaan päätyi Ilkan satujen lisäksi myös viisi minun kirjoittamaani tarinaa", Sami iloitsee.
"Toivon, että Sensuellit iltasadut tuovat lukijoille pilkettä silmäkulmaan ja antavat rohkeutta nauttia elämästä ja erotiikasta!" summaa Ilkka molempien toiveen.
Jo 30 vuoden uran tehnyt Sami Kuronen tunnetaan niin radioäänenä kuin tv-kasvona. Häneltä on aiemmin ilmestynyt kaksi ruokakirjaa, Elämäni reseptit ja Junnut kokkaa yhdessä keittiömestari Pasi Kurosen kanssa.
Ilkka Ihamäki on Hovimuusikko Ilkkana tunnettu laulaja-lauluntekijä ja radiojuontaja.
Lisätietoja, arvostelukappale- ja haastattelupyynnöt:
Kustannusosakeyhtiö Otava
Kirsi Tähjänjoki
0407255374
kirsi.tahjanjoki@otava.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Trillerikuningatar Freida McFaddenin piinallisen hyvä Tunkeilija ja uutuudet skandijännityksen huippumiehiltä – Otavan lokakuun jännärit ovat varmoja koukuttajia24.9.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Lokakuu tarjoaa Freida McFaddenin lukijoille taattua trilleriherkkua, kun Tunkeilija ilmestyy heti kuun alussa. Sitä seuraavat pohjoismaisten poliisisarjojen odotetut jatko-osat: Michael Hjorthin ja Bjarni Thorssonin Kalastajan kuolema sekä Jørn Lier Horstin ja Thomas Engerin Uhri.
Miten vietetään täydellinen talvi Tampereella?23.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Mirella Mäkilän Se on moro! -kirjasarjan huumori yhdistää suomalaisia lukijoita. Sarjaa on myyty jo reilusti yli 50 000 kappaletta ja kirjailija saa fanipostia ikähaitarin laidasta laitaan.
Mauri Kunnaksen rakastetut Koiramäki-tarinat nyt yksissä kansissa23.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Meidän kaikkien Koiramäki kokoaa yhteen Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjat, jotka kuvaavat tavallista suomalaista elämäntapaa 1800-luvun maalaistalossa. Kokoelma sisältää teokset Koiramäen talossa, Koiramäen lapset kaupungissa, Koiramäen talvi, Koiramäen joulukirkko, Koiramäen lapset ja näkki sekä Koiramäen kesä.
Droonit muuttivat sodan. Olemmeko valmiita siihen?22.9.2026 13:18:53 EEST | Tiedote
Maxim Fedorovin sekä anonyyminä pysyvän droonitaistelija A. Tammisaaren uutuuskirja Sodan uusi kuningas on henkilökohtainen kertomus Ukrainan rintamalta, joka kietoutuu analyysiin sodan nopeasta teknologisesta murroksesta. Onko Suomi valmis digitaaliseen sotaan?
Mestarisäveltäjä Kaj Chydeniuksen elämäkerta Kalliolle kukkulalle tuo esiin ihmisen ikonin takana22.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Kaj Chydeniuksen sävellykset ovat monelle rakkaita, mutta harva tuntee ihmisen ikonisten musiikkikappaleiden takana. Annina Holmbergin kirjoittamassa Kalliolle kukkulalle – Kaj Chydeniuksen elämän nuotit -elämäkerrassa kuva Chydeniuksesta syventyy, kun ääneen pääsevät säveltäjän läheiset ja työtoverit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
