SDP

Sanna Marinin puhe SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa 14.11.

Jaa
SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marinin puhe SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa 14.11.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Muutokset puhuttaessa mahdollisia.

Lämpimästi tervetuloa uuden puoluevaltuuston ensimmäiseen kokoukseen. On mukava, että voimme nähdä – vaikkakin näin etäyhteyden välityksellä.

Vuosi 2020 on ollut poikkeuksellinen monella tapaa. Koronapandemia on vaikuttanut meidän jokaisen arkeen ja haastanut tuttuja toimintatapoja. Kaikkien toimijoiden, myös puolueiden, on pitänyt sopeutua uusiin käytäntöihin ja vuorovaikutuksen keinoihin. Vaikka olisikin mukava tavata teitä kasvotusten, se ei tässä ajassa ole mahdollista. Meidän on toimittava terveys edellä. Onneksi monet SDP:n tapahtumat ja kokoukset on saatu onneksi vietyä onnistuneesti verkkoon.

Maaliskuun puolivälissä hallitus julisti yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomeen poikkeusolot koronaviruspandemian vuoksi. Nopeasti maailmalta ja Euroopasta Suomeen levinnyt virus edellytti meiltä keväällä nopeita ja poikkeuksellisia toimia.

Hallituksen hybridistrategian mukaisesti, testaa, jäljitä, eristä, hoida –toimintamallilla ja kohdennetuilla rajoitustoimilla, olemme pystyneet pitämään tautitilanteen Suomessa toistaiseksi hallinnassa. Jokainen meistä on joutunut opettelemaan elämään koronaviruksen kanssa: pitämään etäisyyttä, huolehtimaan tehostetusti käsi- ja yskimishygieniasta sekä käyttämään maskeja, jos turvavälejä ei voida pitää. Suomi on onnistunut koronaviruksen torjunnassa hyvin verrattuna moniin muihin maihin ja kiitos siitä kuuluu kaikille suomalaisille. Vaikka tilanne on täällä tällä hetkellä vakaampi kuin muualla, on se silti vakava ja riski taudin voimakkaampaan leviämiseen on suuri. Siksi meiltä kaikilta vaaditaan valppautta ja jaksamista. Kyse on ihmisten terveyden ja hengen suojelemisesta. Jokaisen meidän läheisistä, jotka ovat meille rakkaita.

Koronaviruspandemia osoittaa myös sen, kuinka vahvasti kytköksissä terveys ja talous ovat toisiinsa. Viruksen leviämiseen liittyvä epävarmuus määrittää ihmisten ja yritysten taloudellista toimeliaisuutta ja rajoitustoimilla on suora vaikutus talouteen. Epävarmuus jatkuu niin kauan, kunnes koronavirukseen on olemassa tehokas ja turvallinen rokote tai hoito.

Viimeisimmät tiedot rokotteesta ovat rohkaisevia. Näiden hyvien uutisten keskelläkin on kuitenkin syytä pitää mielessä, että vaikka toimiva ja turvallinen rokote saataisiin markkinoille pian, voi väestön kattavan rokottamisen ja rokotesuojan saamisessa kestää vielä kauan. Siksi tarvitaan malttia noudattaa terveysviranomaisten ohjeita ja suosituksia.

Vaikka hallitus sekä alueelliset ja paikalliset viranomaiset työskentelevätkin edelleen päivittäin viruksen leviämisen estämiseksi, on selvää, että samaan aikaan on katsottava tulevaisuuteen ja tehtävä uudistuksia, joita Suomi tarvitsee. Uudistuksia, jotka lisäävät ihmisten hyvinvointia ja rakentavat kestävämpää tulevaisuutta meille kaikille.

Hallitusohjelmaa on nyt toteutettu puolitoista vuotta. Usein sanotaan, että tavoitteita on helpompi asettaa kuin toteuttaa. Mutta koronapandemian keskelläkin hallitus on määrätietoisesti toteuttanut hallitusohjelmassa sovittuja tavoitteita, joilla rakennamme sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävämpää yhteiskuntaa.

Haluamme rakentaa Suomea, jossa jokaisesta lapsesta voi tulla mitä vain. Laadukas varhaiskasvatus, tasa-arvoinen peruskoulutus sekä osaamista ja kasvua tukeva toisen asteen koulutus ovat tae sille, että lapsemme ja nuoremme pärjäävät tulevaisuudessa.

Olemme palauttaneet jokaiselle lapselle subjektiivisen oikeuden kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen ja pienentäneet varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja. Muutos astui voimaan elokuun alussa.

Olemme päättäneet käynnistää ensi vuonna kokeilun kaksivuotisesta esiopetuksesta, jonka tavoitteena on vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa ja kehittää esiopetuksen laatua ja vaikuttavuutta.

Olemme päättäneet alentaa varhaiskasvatusmaksuja ensi vuodesta alkaen. Se on merkittävä päätös lasten yhdenvertaisuuden ja lapsiperheiden hyvinvoinnin kannalta. Päätöksellä on myös työllisyyttä edistäviä vaikutuksia.

Hallituksen esitys oppivelvollisuuden laajentamisesta toiselle asteelle on annettu eduskunnalle lokakuussa. Oppivelvollisuus laajenee 18-ikävuoteen ja toisen asteen koulutus muuttuu aidosti maksuttomaksi.

Olemme myös lisänneet koulutuksen ja osaamisen rahoitusta. Koulutukseen ja osaamiseen panostaminen on välttämätöntä lasten ja nuorten tulevaisuuden ja koko Suomen menestyksen kannalta. Me haluamme nostaa Suomen osaamistasoa.

Samalla hallitus on SDP:n johdolla panostanut perusopetuksen laatuun ja antanut lisärahaa ammatilliseen koulutukseen. Perusopetuksen laatu- ja tasa-arvo-ohjelmaan varataan yhteensä 180 miljoonaa euroa vuosille 2020-2022. Tämän lisäksi hallitus on antanut lisämäärärahaa ammatillisen koulutuksen järjestäjille opettajien ja ohjaajien palkkaamiseksi. Ammatillisen koulutuksen opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen sekä opetuksen ja ohjauksen tukitoimiin on varattu yhteensä 80 miljoonan euron lisämääräraha.

SDP:n ja hallitusohjelman tavoitteena on ollut mahdollistaa entistä useammalle korkeakoulutus nostamalla nuorisoikäluokkien korkeakoulututkinnon suorittamistavoite vähintään 50 prosenttiin. Hallitus on lisännyt aloituspaikkoja yhteensä 10 000 opiskelijalla.

SDP:n kädenjälki näkyy myös hallituksen oikeudenmukaisessa ja inhimillisessä talouspolitiikassa. Hallitus on parantanut erityisesti pienituloisten ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten arkea.

Pientä eläkettä saavien eläkkeitä korotettiin vuoden 2020 alusta. Kansaneläkkeen täyttä määrää korotettiin 34 eurolla ja takuueläkkeen täyttä määrää 50 eurolla kuukaudessa. Samalla tehtiin tarvittavat muutokset, jotta korotukset eivät vähennä henkilön mahdollisesti saamaa eläkkeensaajan asumistukea. Korotus kohdistui yli 600 000 eläkkeensaajaan.

Esitys asiakasmaksulain uudistamisesta annettiin eduskunnalle syyskuussa 2020. Esityksessä ehdotetaan muun muassa hoitajakäyntien ja alaikäisten poliklinikkakäyntien muuttamista maksuttomiksi, sekä maksukaton laajentamista esimerkiksi tilapäiseen kotisairaanhoitoon ja kotisairaalahoitoon sekä toimeentulotuesta korvattaviin asiakasmaksuihin. Esityksen on arvioitu pienentävän lähes miljoonan suomalaisen asiakasmaksuja.

SDP lupasi viime eduskuntavaaleissa saattaa vanhusten hoitajamitoituksen vihdoin kuntoon ja korjata tämän räikeän epäkohdan suomalaisessa yhteiskunnassa. Jokainen ihminen ansaitsee turvallisen ja ihmisarvoisen ikääntymisen ja hoitajat paremmat työolot. Laki hoitajamitoituksesta astui voimaan 1. lokakuuta ja se nousee portaittain seuraavien vuosien aikana. Nyt välitön hoitotyö on erotettu tukitöistä ja hoitajat pääsevät keskittymään ammattityöhönsä.

Lisäksi viemme eteenpäin sote-uudistusta, jonka tavoitteena on ihmisten hyvinvoinnin lisääminen ja yhdenvertaiset, toimivat palvelut ympäri Suomen. Viimeistään koronakriisi on näyttänyt sen, kuinka tärkeää on se, että pidämme huolta laadukkaasta julkisesta terveydenhuollosta.

Hallitus panostaa myös kestävän kasvun edellytyksiin ja siihen, että nousemme koronan jälkeen vahvalle kasvu-uralle.

Olemme poikkeuksellisella tavalla tukeneet suomalaisia yrityksiä koronan aiheuttamassa talouskriisissä. Mittavilla tukitoimilla on osaltaan estetty konkursseja ja työttömyyden kasvua. Samaan aikaan työntekijöiden työttömyysturvaa on vahvistettu määräaikaisilla etuusparannuksilla, kuten omavastuupäivien poistolla ja työssäoloehdon lyhennyksellä.

Lisäksi olemme helpottaneet yrittäjien pääsyä sosiaaliturvan piiriin, jolla on ollut iso merkitys erityisesti yksinyrittäjille ja ammatinharjoittajille. Olemme myös helpottaneet lomautettujen ja työttömäksi jääneiden oikeutta opiskella ja työttömyysturvan suojaosaa on korotettu. Näitä muutoksia on jatkettava myös ensi vuoden alussa.

Akuuttien koronatoimien ohella olemme vahvistaneet tulevaisuuden kasvun edellytyksiä mittavilla lisäyksillä osaamiseen, tutkimukseen, tuotekehitykseen, innovaatioihin ja väyläinfrastruktuuriin.

Hallituksen perustama ilmastorahasto sekä EU:n elpymisväline ja oikeudenmukaisen siirtymän rahasto tukevat investointeja, joita tarvitsemme yhteiskunnan ja talouden vihreän siirtymän tueksi.

Osana EU-elpymisvälineen käyttöä hallitus valmistelee Suomen kestävän kasvun ohjelmaa, joka on iso mahdollisuus Suomen talouden ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Koronaviruksen toinen aalto koettelee koko Eurooppaa ja maailmaa. Euroopassa monet valtiot ovat joutuneet turvautumaan talouden ja yhteiskunnan sulkutoimiin, kun tartuntaluvut kääntyivät syksyn myötä jyrkkään kasvuun.

Vain nujertamalla viruksen voimme auttaa Euroopan ja Suomen uudestaan jaloilleen. Viruksen leviämisen saaminen nopeasti hallintaan on välttämätöntä niin terveyden kuin taloudenkin näkökulmasta. Aikaisempien rajoitustoimien koettelemissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa ei ole varaa pitkälle ensi vuoteen kestävään taloudelliseen taantumaan ja sen mukanaan tuomiin konkursseihin ja kasvavaan työttömyyteen.

Politico-lehti julkaisi tällä viikolla kirjoitukseni, jossa peräänkuulutan yhteistä eurooppalaista strategiaa koronaviruksen leviämisen estämiseksi ja tautitilanteen pitämiseksi hallinnassa. Maailman terveysjärjestö WHO:n suosituksiin perustuva testaa, jäljitä, eristä, hoida –strategia luo tälle työlle hyvän perustan.

Riittävän laajan testauksen järjestäminen kaikissa jäsenvaltioissa on lähtökohta onnistuneelle strategialle. Tähän tarvitaan myös edullisia ja riittävän luotettavia pikatestejä ja niiden laajaa käyttöä. Jäsenvaltioissa on tehostettava toimia jäljityssovellusten saamiseksi mahdollisimman laajaan käyttöön ja eri sovellukset on saatava toimimaan keskenään. Suomessa noin puolet väestöstä on jo ottanut jäljitystä helpottavan koronavilkun käyttöön. Tämä on erittäin hieno asia.

Keskinäisriippuvaisessa maailmassa koronavirus leviää rajojen yli. Siksi tarvitsemme yhteisen toimintamallin matkustamisen terveysturvallisuuteen. Avain on testaaminen. Me emme halua estää ihmisiä matkustamasta vaan me haluamme estää virusta leviämästä.

Pandemia on aiheuttanut paitsi terveydellisen myös taloudellisen kriisin. Euroopan unioni on osoittanut kykynsä toimia yhdessä taloudellisessa kriisissä. Me jäsenvaltiot päättimme yhdessä heinäkuussa suuresta ja ainutkertaisesta eurooppalaisesta elpymispaketista. Nämä varat on ohjattava ennen kaikkea ilmaston ja ympäristön tilaa ja yhteiskuntiemme digitalisaatiota edistävällä tavalla. Oikein suunnatut elpymisvarat vauhdittavat vihreää siirtymää, lisäävät ihmisten hyvinvointia ja antavat Euroopalle globaalia kilpailuetua. Elpyminen alkaa, kun pandemian koettelemia yhteiskuntia päästään avaamaan, niin Euroopassa kuin muualla maailmassa.

Samalla meidän on varmistettava, että yritykset Euroopassa ovat iskukykyisiä, kun kasvu käynnistyy. Keskeinen kysymys tulevaisuudessa on, syntyykö ja pysyykö Euroopassa globaalin mittakaavan yrityksiä, jotka pärjäävät kilpailussa muiden isojen toimijoiden kanssa. Me emme saa käpertyä vain omaan sisämarkkinaamme vaan meidän on nähtävä sen yli. EU:ssa käynnistynyt strategisen autonomian keskustelu on Euroopalle kriittisen tärkeä kysymys.

Yhdysvallat ovat valinneet uuden johdon johtamaan maataan ja sen ulkosuhteita. Tulevan presidentin Joe Bidenin lausunnot luovat toivoa Yhdysvaltojen paluusta monenkeskiseen yhteistyöhön ja aitoon kumppanuuteen Euroopan kanssa. Yhdysvallat on Suomelle tärkeä kumppani. Pidämme tärkeänä suhteidemme jatkuvuutta, laaja-alaisuutta ja pitkäjänteisyyttä.

Keskiviikkona eduskunnalle esitelty valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko kuvastaa hyvin Suomen pitkäjänteistä linjaa. Se valmisteltiin yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa ja tiiviisti parlamentaarista seurantaryhmää kuullen. Eduskunnan kannanotto tulee määrittämään Suomen politiikan yhdessä selonteon kanssa.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko on hallitusohjelman näköinen. Hallitusohjelman ilmiöpohjaisuus näkyy selonteossa. Vastataksemme tulevaisuutemme kohtalonkysymyksiin kuten ilmastomuutokseen, on meidän määrätietoisesti vahvistettava kykyä asettaa yhteisiä tavoitteita. Tämä vaatii toimivaa monenkeskistä yhteistyötä ja järjestelmää.

ensi huhtikuussa Suomi äänestää kuntavaaleissa. Kuntavaaleissa ratkaistaan ihmisten arjen asioita. Peruspalvelut, koulutus ja myös elinvoimaisuuden kysymykset ratkaistaan monin osin kunnissa. Kunnissa päätetään, miten perheet pärjäävät, millaisen koulutuksen lapsemme saavat ja miten turvaamme jokaiselle ihmisarvoisen ikääntymisen.

Sosialidemokraattien listoilla ympäri Suomen on jo hyvin ehdokkaita, mutta loppukiriä tarvitaan. Kannustan kaikkia lähtemään SDP:n kuntavaaliehdokkaaksi tai tukiryhmiin ja vaikuttamaan oman kotikunnan tulevaisuuteen. Meidän on myös pohdittava, miten kohtaamme suomalaiset vaalikentillä uusin tavoin, terveysturvallisesti. Valmistelutyötä tehdään yhdessä kuntien, piirien ja puoluetoimiston kanssa. Uskon, että SDP:llä on rohkeutta kokeilla uusia kohtaamisen ja kampanjoinnin muotoja. Tässä SDP:n järjestökoneisto voi taas osoittaa voimansa.

Me sosialidemokraatit haluamme vahvistaa turvaa ja toivoa tulevaisuuteen, rakentaa hyvinvointia Suomen jokaiseen kuntaan. Varsinkin vaikeina aikoina on erityistä merkitystä sillä, ketkä yhteisistä asioista päättävät. Meille tärkeitä ovat ihmiset ja inhimillisyys.

Talvi koronatilanteen keskellä ei tule olemaan helppo, mutta teemme joka päivä töitä sen eteen, että pian koittaisi valoisampi aika. Oikein hyvää puoluevaltuuston kokousta kaikille!

Yhteyshenkilöt

Erityisavustaja Matti Niemi, p. 045 679 1717

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Sotea Amerikan malliin25.3.2024 13:48:02 EET | Tiedote

Yhä useampi suomalainen hyvätuloinen nauttii toimivasta työterveyshuollosta ja monet keskituloisetkin ostavat nykyään jälkikasvulleen yksityisen terveysvakuutuksen. Näin mahdollistuu nopea ohituskaista, kun terveyspalveluita tarvitaan. Samaan aikaan julkisia sote-palveluita karsitaan ja saatavuutta heikennetään. STM:n tekemässä sairaalaverkkoselvityksessä esitetään sairaalaverkon tiivistämistä hyvin rankalla tavalla tulevina vuosina, Niina Malm sanoo.

Kutsu medialle: SDP:n puolueristeily 3.–4.5.202425.3.2024 12:25:57 EET | Kutsu

Hyvä median edustaja, SDP julkistaa eurovaaliohjelmansa perjantaina 3.5. Helsingissä. Ohjelman julkistus- ja esittelytilaisuudesta toimitamme erillisen kutsun myöhemmin. Eurovaaliohjelman julkistamisen jälkeen käynnistyy SDP:n puolue- ja eurovaaliristeily. Risteilyllä luvassa on paljon asiaa niin eurovaaleista kuin muistakin ajankohtaisista politiikan teemoista. Mukana on koko SDP:n puoluejohto: Antti Lindtman, Nasima Razmyar, Niina Malm, Matias Mäkynen, Piia Elo ja Mikkel Näkkäläjärvi sekä SDP:n eurovaaliehdokkaita. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan risteilylle Tallink Silja Linen Viktoria-laivalle. Lähtö perjantaina 3.5. Helsingistä (Länsiterminaali 2, D-terminaali) kohti Tallinnaa klo 18.35 ja paluu Helsinkiin 4.5. klo 16. Varaukset risteilylle tulee tehdä suoraan Matkapoikien verkkosivun kautta 31.3. mennessä täällä: https://www.matkapojat.fi/sdp Tarvittaessa varaukset voi tehdä myös suoraan Matkapoikien myyntipalvelun kautta puhelimitse, numero löytyy edellä ol

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye