Sanomisen paikka 8.2. - Miten kestävää tulevaisuutta tehdään?
31.1.2023 09:34:59 EET | Pirkanmaan liitto | Tiedote

Tulevaisuus kuuluu kaikille ja kaikki me osallistumme myös sen tekemiseen.
Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta sitä voi ennakoida. Jokainen meistä voi harjoitella ennakointitaitoja ja kerätä ennakointitietoa. Ennakointia tarvitaan varautumiseen ja tulevaisuuden kehityssuuntiin vaikuttamiseen. Muun muassa nämä teemat johdattelevat tilaisuudessa käytävään paneelikeskusteluun ja sen eri näkökulmiin kestävän tulevaisuuden luomiseksi.
Keskustelun juontajana ja tulevaisuuden ennakointiin johdattajana toimii Maria Virtanen Pirkanmaan liitosta.
Avauksen jälkeen jatketaan paneelikeskustelulla, johon liittyvät mukaan Pirkanmaan Osuuskaupan palveluliiketoiminnan kehityspäällikkö Mia Häkkinen, innovaatio- ja tulevaisuustyön johtaja Petri Räsänen Pirkanmaan liitosta, liiketoiminnan johtaja Carita Prokki Tampereen ammattikorkeakoulusta ja tulevaisuusanalyytikko Johanna Kirjavainen Business Tampereesta.
Tilaisuuden juontaja Maria Virtanen toimii Pirkanmaan liiton, Business Tampereen ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhteisen TJANSSI-hankkeen projektipäällikkönä.
Tapahtuman kesto on noin tunti.
Mikäli et pääse paikan päälle, tilaisuutta on mahdollista seurata striimattuna tämän linkin takaa.
Muutokset mahdollisia.
Tuotanto: Tampere-talo ja TAMK
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria VirtanenProjektipäällikköPirkanmaan liitto
Innovatiivisella tiedolla johtamisen ja ennakoinnin allianssimallilla vahvistetaan erityisesti Pirkanmaan elinkeinoelämän tulevaisuusorientaatiota. Olen Pirkanmaan liiton, Business Tampereen ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhteisen TJANSSI-hankkeen projektipäällikkö.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
TJANSSI-hanke: Resilienssiä elinkeinoelämälle – Kohti tiedolla johtamisen ja ennakoinnin allianssimallia Pirkanmaalla.
Kyseessä on Pirkanmaan liiton rahoittama hanke, johon käytetään alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen kehittämiseen suunnattua rahoitusta (AKKE-rahoitus).
Hankkeessa rakennetaan julkisen sektorin toimijoiden ennakointiallianssia ja tietopalvelua, jossa tulevaisuustietoa tuotetaan, jalostetaan ja jaetaan yhdessä toimijoiden tarpeiden pohjalta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto
Osaaminen ratkaisee, ei maahantulon lupaperuste24.9.2026 10:16:47 EEST | Tiedote
Pirkanmaan kasvu rakentuu uudistuvalle teollisuudelle, puolijohde- ja siruosaamiselle, data- ja tekoälyratkaisuille, puolustus- ja kaksikäyttöteknologioille sekä vahvalle palvelusektorille. Näiden alojen kehitys edellyttää osaavaa työvoimaa. Kotimaisen koulutuksen vahvistaminen on välttämätöntä, mutta se ei yksin riitä tulevien vuosien tarpeisiin.
Pirkanmaan kansanedustajat: Tampere–Turku-junayhteyden kehittäminen on saatettava jatkovalmisteluun22.9.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan kansanedustajat pitävät tärkeänä, että myös Suomen kasvukolmion yhteysvälillä Tampere–Turku turvataan alueiden saavutettavuutta, työssäkäyntiä ja elinkeinoelämän tarpeita tukeva palvelutaso. Tampere–Turku-yhteysvälin palvelutason kehittämismahdollisuudet tulee arvioida osana henkilöjunaliikenteen kilpailutuksen jatkovalmistelua.
Avaruustalouden kasvupotentiaali käyttöön – yritykset, osaajat ja investoinnit kasvun kulmakivinä17.9.2026 11:17:16 EEST | Tiedote
Pirkanmaa on ensimmäisenä Suomen maakuntana nostanut avaruustalouden yhdeksi keskeisistä strategisista kehittämiskohteistaan ja hallitusohjelmatavoitteeksi. Avaruustalous kytkeytyy samalla suoraan maakunnan muihin vahvuuksiin ja tavoitteisiin, kuten digitaaliseen teollisuuteen, älykkäisiin koneisiin, turvallisuuteen sekä murros- ja kaksikäyttöteknologioihin.
Uusi CEF-rahoituskausi on avainroolissa Helsinki–Tampere-välin nopean raideyhteyden kehittämiselle10.9.2026 08:46:09 EEST | Tiedote
Pääradan Helsinki–Tampere-väli on Suomen kaukoliikenteen ylivoimaisesti vilkkain rataosuus ja samalla koko rataverkon merkittävimpiä liikenteellisiä pullonkauloja. Nykyinen infrastruktuuri ei mahdollista yhteysvälin matka-aikojen olennaista lyhentämistä tai kapasiteetin kasvattamista, sillä rataosuuden välityskyky on jo äärirajoilla.
Pirkanmaan kasvu syntyy myös pk-yrityksissä3.9.2026 14:10:36 EEST | Tiedote
Pirkanmaan yhteiset hallitusohjelmatavoitteet kokoavat yhteen asioita, joilla voidaan vahvistaa maakunnan kasvua, kilpailukykyä ja elinvoimaa. Pk-yritysten näkökulmasta on tärkeää, että tulevissa valtakunnallisissa päätöksissä tunnistetaan Pirkanmaan potentiaali ja vahvistetaan niitä edellytyksiä, joiden varaan maakunnan kasvu rakentuu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

