Satakunnan lähiajan talous- ja työllisyysnäkymät ovat vaisut

Satakunnan talous kasvoi voimakkaasti vuoden 2022 aikana. Lähikuukausien suhdannenäkymät ovat kuitenkin vaisut ja etenkin pk-yritysten kannattavuus ja investointihalukkuus ovat selvässä laskussa. Jatkuva epävarmuus painaa suhdanneodotuksia alas. Kohonnut inflaatio, korkojen nousu ja Venäjän hyökkäyssodasta johtuvat taloudelliset seuraukset esim. raaka-aineiden ja komponenttien hintoihin ja saatavuuteen sekä energiakustannusten ja polttoaineiden hinnannousu vaikuttavat maakunnan toimialoihin eri tavoin. Pidemmällä tähtäimellä näkymät ovat kuitenkin optimistisemmat, sillä maakunnan teollisuuspuistoissa investoidaan merkittävästi. Satakunnassa on suunnitteilla tai jo toteutumassa usean miljardin euron investoinnit pääosin vihreään siirtymään liittyen. Näissä syntyvillä uusilla työpaikoilla on myös merkittävä vaikutus alueen työllisyyteen.
Työttömyyden lasku on viime syksyn jälkeen pysähtynyt. Eri ryhmissä työttömyyden kehitys on kuitenkin viime aikoina ollut eri suuntaista. Pitkäaikaistyöttömien ja yli 50-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä on vielä huomattavasti laskenut vuoden takaiseen verrattuna. Kasvua on ollut ulkomaalaisten työttömien määrässä. Kahtena viime vuotena TE-toimiston kautta hakuun on Satakunnassa tullut ennätyksellisen paljon uusia avoimia työpaikkoja. Kuitenkin seuraavan vuoden aikana, kun talouden epävarmuuden jatkuminen näyttää todennäköiseltä, on odotettavissa, että työvoiman kysyntä heikkenee yritysten monilla aloilla sopeuttaessa toimintaansa. Lomautuksia tai irtisanomisia koskevat muutosneuvottelut ovatkin alkuvuoden aikana jonkin verran lisääntyneet.
Laajasti koettu osaajapula saattaa toisaalta vaikuttaa siten, että osaavista työntekijöistä pidetään kiinni haastavinakin aikoina. Työnantajien kokemat rekrytointiongelmat ovat yleistyneet ja työvoiman saatavuuden arvioidaan seuraavan vuoden aikana edelleen heikkenevän. Työttömyyden kasvua hillitsee myös työvoiman tarjonnan pienentyminen työikäisen väestön vähentyessä. Pitkään jatkunut negatiivinen väestönkehitys ja kasvava työvoimapula edellyttävät panostuksia kaiken käytettävissä olevan työvoimapotentiaalin hyödyntämiseen ja työ- ja koulutusperäisen maahanmuuton edistämiseen.
Katsauksen arviot on tehty maaliskuun lopulla. Alueelliset kehitysnäkymät keväällä 2023 -raportti löytyy verkosta osoitteessa https://tem.fi/alueelliset-kehitysnakymat
Alueelliset arviot talouden ja työllisyyden kehityksestä kootaan ELY-keskusten johdolla kaksi kertaa vuodessa yhteistyössä TE-toimiston ja muiden alueen kehittäjä- ja rahoittajaorganisaatioiden kanssa. Satakunnassa alueellisten kehitysnäkymien kokoamiseen osallistuvat ELY-keskuksen ja Satakunnan TE-toimiston lisäksi Satakuntaliitto, Satakunnan kunnat, Prizztech Oy, Finnvera Oyj:n Lounais-Suomen alue, Satakunnan Yrittäjät ry, Satakunnan Teknologiateollisuus ry, Satakunnan ja Rauman kauppakamarit sekä alueen oppilaitoksista WinNova, Sataedu, Satakunnan ammattikorkeakoulu ja Porin yliopistokeskus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satakunnan ELY-keskus:
Ylijohtaja Marja Karvonen, puh. 0295 022 111
Strategiapäällikkö Anne Jortikka, puh. 0295 022 046
Työmarkkina-asiantuntija Hannu Ahvenjärvi, puh. 0295 022 114
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Yrjönkatu 20
28100 Pori
0295 022 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-satakunta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Satakunnan ELY-keskus
Satakunnassa 8 350 työtöntä työnhakijaa huhtikuussa24.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Satakunnassa oli huhtikuun lopussa 8 350 työtöntä työnhakijaa, mikä on noin 110 henkeä (1,4 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kuukautta aiemmasta työttömien määrä väheni 530 hengellä. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli huhtikuussa 8,7 %.
Satakunnassa 8 880 työnhakijaa maaliskuussa26.4.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Satakunnassa oli maaliskuun lopussa 8 880 työtöntä työnhakijaa, mikä on noin 90 henkeä (1,0 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kuukautta aiemmasta työttömien määrä väheni 370 hengellä. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli maaliskuussa 9,3 %.
Satakunnan ELY-keskus onnistui jälleen asiakastyössä, palvelutyytyväisyystulokset kertovat tyytyväisyydestä25.4.2023 08:22:53 EEST | Tiedote
ELY-keskuksen toimintaa kehitettiin vuoden 2022 aikana jalkauttamalla henkilöstölle asiakaskokemusajattelua ja rakentamalla yritysasiakkuuksien hoidon toimintamalli. Koronapandemian aikana opitut etätyöskentelytaidot sekä virtuaaliset ja sähköiset palvelut tulivat jäädäkseen samoin kuin vuorovaikutteisen hybridityön toimintamallit.
Satakunnassa 9250 työtöntä työnhakijaa helmikuussa21.3.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Satakunnassa oli helmikuun lopussa 9 250 työtöntä työnhakijaa, mikä on noin 40 henkeä (0,5 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kuukautta aiemmasta työttömien määrä väheni vajaalla 200 hengellä. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli helmikuussa 9,7 %.
Satakunnassa 9 450 työtöntä työnhakijaa tammikuussa21.2.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Satakunnassa oli tammikuun lopussa 9 450 työtöntä työnhakijaa, mikä on noin 70 henkeä (-0,7 %) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kuukautta aiemmasta työttömien määrä aleni 160 hengellä. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli tammikuussa 9,8 %.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme