Schildtin palkinto emeritusprofessori ja tutkimusjohtaja Jukka-Pekka Mecklinille
25.5.2022 18:15:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Professori Jukka-Pekka Mecklin on tehnyt urallaan edelläkäyvää syöpätutkimusta. Hän on ollut mukana perustamassa Suomeen perinnöllisen ei-polypoottisen paksusuolisyövän, Lynchin syndrooman (LS) tutkimusrekisterin, joka toimii edelleen. LS-potilaiden seuranta on tuottanut arvokasta tietoa ja tuhansia syöpä-, normaalikudos- ja verinäytteitä tutkimuskäyttöön, ja niiden avulla on selvitetty MMR-syöpien syntymekanismeja ja ehkäisyn mahdollisuuksia.
Suomalainen Lynchin syndrooman tutkimusryhmä on 1990-luvulta saakka ollut mukana kansainvälisessä monikeskustutkimuksessa, jossa on osoitettu aspiriinin ehkäisevän syöpää LS-potilailla.
Mittavan tutkimusuransa rinnalla Mecklin on toiminut myös käytännön lääkärinä ja lääketieteen ja lääkärien erikoistumiskoulutuksen kehittäjänä.
Nykyään Mecklin työskentelee Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tutkimusjohtajana. Tehtävässään hän pyrkii edistämään terveyden, hyvinvoinnin, ikääntymisen, liikunnan, sosiaalityön, psykologian ja aivotutkimuksen tutkijoiden ja sote-alan toimijoiden välistä yhteistyötä, jotta tuleva sote-uudistus saisi mahdollisimman paljon kehittämisresursseja myös tutkimus- ja oppilaitosten taholta.
– Yhteistyö Jyväskylän yliopiston toimijoiden kanssa on alkanut jo 10–15 vuotta sitten toimiessani kirurgiylilääkärinä ja kirurgian professorina. Jäätyäni näistä eläkkeelle 2017 siirryin Jyväskylän yliopistoon osa-aikaiseksi tutkimusprofessoriksi ja myöhemmin tutkimusjohtajaksi, Mecklin tarkentaa.
Lisäksi hän on ollut mukana IT-tiedekunnan hankkeissa hyödyntämässä terveystiedon toisiokäyttöä ja tukemassa solubiologien mahdollisuuksia pätevöityä sairaalasolubiologeiksi. Mecklin toimii myös Keski-Suomen hyvinvoinnin osaamiskeskittymä KEHOn puheenjohtajana.
Saamansa palkinnon Mecklin haluaa omistaa kaikille henkilöille ja yhteisöille, joiden kanssa hän on työskennellyt viimeisten 35 vuoden ajan keskisuomalaisten ja suomalaisten hyvinvoinnin hyväksi.
– Olen tehnyt koko työurani omassa kotimaakunnassani Keski-Suomessa. Nyt voin todeta, että Keski-Suomi on se paikka, jossa suomalaisen väestön terveyttä ja hyvinvointia voidaan edistää tutkijoiden ja alueen toimijoiden tuella paremmin kuin missään muualla Suomessa, Mecklin tiivistää tunnelmiaan.
Schildtin palkinto jaetaan joka toinen vuosi. Yhteensä Keski-Suomen rahasto jakoi keväällä 2022 tieteen ja taiteen harjoittamisen tueksi 685 500 euroa.
Lisätietoa:
Jukka-Pekka Mecklin
jukka-pekka.mecklin@ksshp.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura-Maija Suur-Askolaviestinnän asiantuntija
Puh:+358505628202laura-maija.m.a.suur-askola@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Pelitutkimuksen päivät kokoavat Suomen pelitutkijat Jyväskylään30.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä järjestettävä tapahtuma tuo yhteen kotimaista pelitutkimusta yli korkeakoulu- ja oppiainerajojen.
Tutkimus: Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet elvyttävät sukunsa kieltä ja kulttuuriperintöä29.10.2026 10:08:53 EET | Tiedote
Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet ottavat takaisin omaa kieltään ja kulttuuriaan, jotka monissa perheissä katosivat toisen maailmansodan ja evakkouden seurauksena. FM, YTM Pirja Hyyryläisen Jyväskylän yliopistossa tekemä väitöstutkimus osoittaa, että toinen ja kolmas sukupolvi ovat nousseet keskeiseen rooliin karjalan kielen elvyttämisessä ja karjalaisen kulttuuri-identiteetin vahvistamisessa.
Jyväskylän yliopisto mukana tutkimuksessa, joka avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden elektroniikalle29.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Kansainvälinen tutkimusryhmä, jossa oli mukana myös Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Tim Kokkeler, on osoittanut uuden tavan tuottaa niin sanottuja spinvirtoja altermagneeteiksi kutsutuissa materiaaleissa. Nature-lehdessä julkaistu tutkimus syventää ymmärrystä tämän uuden materiaaliluokan ominaisuuksista ja voi tulevaisuudessa edistää esimerkiksi energiatehokkaampien elektronisten laitteiden kehittämistä.
Kriittiset mineraalit, kiertotalous ja vihreä siirtymä – osallistu mukaan FinnMateria 2026 -tapahtumaan28.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopisto on näkyvästi mukana FinnMateria 2026 -tapahtumassa, jossa keskustellaan materiaalien kestävästä käytöstä, kriittisistä raaka-aineista ja kiertotalouden tulevaisuudesta. Tapahtumassa yliopiston koordinoima Kiertotalouden osaamiskeskittymä tuo esiin ajankohtaista tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Myös kansainvälinen seminaari kokoaa yhteen kriittisten mineraalien kierrätyksen ja talteenoton asiantuntijoita.
Kirjajulkaisu: Suomi voi nousta tekoälyn edelläkävijäksi terveydenhuollossa, arvioi uusi kirja28.10.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Tekoäly voi auttaa tunnistamaan terveysriskejä aiempaa varhemmin, tehostaa ammattilaisten työtä ja parantaa palvelujen vaikuttavuutta, sanovat Martti Lehto ja Pekka Neittaanmäki uudessa kirjassaan. Teos tarkastelee laajasti digitalisaation, tekoälyn ja uusien teknologioiden vaikutuksia suomalaiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
