SDP Helsingin julkilausuma: Harvainvallasta aitoon kaupunkilaisten palvelemiseen
12.11.2022 16:42:41 EET | SDP | Tiedote
Järjestelmä ei keskitetyn luonteensa vuoksi ole kriisinkestävä. Kaikki esittely- ja ohjausvalta on keskitetty pormestarille ja kansliapäällikölle. Kriisitilanteessa, jossa pormestari ja kansliapäällikkö eivät ole kyvykkäitä tai halukkaita kohtaamaan ongelmia päättäväisesti, ovat kaikkien muidenkin kädet sidotut. Apulaispormestareilla ei hyvin rajallisen valtansa johdosta ole mahdollisuutta kuin esittää toiveita, viimekädessä julkisuuden kautta.
Helsingin keskitetty johtamisjärjestelmä muistuttaa yritysmaailman toimitusjohtajamallia. Yritysmaailmassa toimitusjohtaja olisi kuitenkin kuukausia jatkuvasta ratkaisemattomasta kriisistä jo vetänyt itse johtopäätökset tai tullut erotetuksi. Helsingin johdossa ylintä keskitettyä valtaa käyttävät eivät näin kuitenkaan tee, eikä mikään toimielin voi pakottaa heitä henkilökohtaiseen vastuuseen.
Nykyisessä johtamisjärjestelmässä ei oteta huomioon myöskään työntekijän tai työyhteisöjen näkemyksiä. Sarastian käyttöönotossa ei kuultu heitä, joiden työelämään se voimakkaimmin vaikuttaa. Kaupunki, joka haluaa strategiansa mukaan olla Suomen paras työnantaja, on tuottanut työntekijöilleen täysin kohtuutonta kuormitusta työssä ja yksityiselämässä.
Lisäksi järjestelmä on lisännyt työtehtäviä esihenkilöille ja työntekijöille. Pormestarin ja kansliapäällikön passiivisuus ja kyvyttömyys ovat inhimillisen kärsimyksen lisäksi tuottaneet kaupungille erittäin raskaan mainehaitan jonka korjaaminen tulee olemaan valtavan työn takana.
Helsingin johtamisjärjestelmä on muotopuoli kompromissi entisen virkajohtoisuuden ja poliittisen johtamisen välillä. Hyvinä päivinä se toimii rimaa hipoen, mutta kriisien kohtaamiseen se ei taivu. Valtaa ja vastuuta on siksi Helsingissä jaettava. Apulaispormestareille on omilla toimialoillaan ja kaupungin johdossa oltava ministereihin rinnasteiset valtaoikeudet ja vastuut. Vain näin he voivat aidosti johtaa, ja mm. puolustaa toimialojensa työntekijöitä palkkakriisin kaltaisen kaaoksen ja inhimillisten tragedioiden keskellä. Helsingin on siirryttävä keskitetystä harvainvallasta asukkaiden ja työntekijöiden aitoon palvelemiseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anita Hellman
Puheenjohtaja
hellman.anita@gmail.com
Finne Tuomas
Toiminnanjohtaja
p. 050 374 0315
tuomas.finne@sdp.fi
Otto Köngäs
2. varapuheenjohtaja
otto.kongas@gmail.com
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen: Kokoomus romuttaa perheneuvolan ja ylenkatsoo ammattilaisten ja lapsiperheiden huolia20.5.2026 12:08:58 EEST | Tiedote
Hallitus esittää merkittäviä muutoksia perheneuvoloiden lakisääteisyyteen, henkilöstön pätevyysvaatimuksiin sekä leikkauksia rahoitukseen. Sote-alan ammattilaiset ja lapsiperheet ovat huolissaan, miten käy lapsiperheiden matalan kynnyksen tuen palvelulle tulevaisuudessa.
SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi: Kokoomuksen kritiikki menee nolon puolelle17.5.2026 13:25:53 EEST | Tiedote
"Kokoomuksen Ville Valkonen valittelee, ettei SDP ole esittänyt vaihtoehtoa tulevan vaalikauden sopeutuksille. Menee kyllä pahemman kerran nolon puolelle, kun samat kaverit, jotka ovat saaneet Suomen julkisen talouden täysin kuralle, kyselevät SDP:lta, että miten tämä Orpon porukan aikaansaama sotku oikein siivotaan. Valkosen puheilla olisi edes hyppysellinen uskottavuutta, jos kokoomuksen johtama hallitus ei ottaisi vaalikauden aikana ennätysmäärää, jopa yli 60 miljardia euroa, velkaa tai jos kokoomus olisi itse kyennyt esittämään edes euron verran toimenpiteitä tulevalle vaalikaudelle", SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi toteaa.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Työntekijää ei saa rangaista viranomaisohjeiden noudattamisesta - EK:n mielestä pitäisi16.5.2026 11:04:42 EEST | Tiedote
Eilisen Uudenmaan drooniuhan vuoksi osa ihmisistä jäi kotiin, viranomaisten turvallisuusohjeiden mukaisesti. Nyt EK haluaa tulkita lakia niin ettei työntekijälle tulisi maksaa palkkaa siitä, että he noudattavat turvallisuusohjeita. SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malmin mielestä tämä linjaus on työntekijöiden kannalta kohtuuton, palkka kuuluu työntekijälle.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Riikka Purran perussuomalaiset myi hallitushaluissaan Suomen duunarit9.5.2026 15:20:23 EEST | Tiedote
Riikka Purra vaikuttaa kiihdyttäneen itsensä varsinaiseen muistinmenetykseen kuluneesta hallituskaudesta, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman johtaa pankkivaltuuston Yhdysvaltain-matkaa ja osallistuu Torontossa Global Progress Action Summitiin4.5.2026 16:08:52 EEST | Tiedote
SDP:n puheenjohtaja ja eduskunnan pankkivaltuuston puheenjohtaja Antti Lindtman johtaa pankkivaltuuston virkamatkaa Yhdysvaltoihin 3.–8.5.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
