SDP Oulun piiri: Ministeri Harakka ymmärtää Pohjois-Pohjanmaan olosuhteet
31.5.2021 09:22:44 EEST | SDP | Tiedote
– Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa on pitkät matkat ja vaikeat keliolosuhteet. Merkittävä asia ihmisten arjen kannalta onkin se, että nykyinen hallitus on panostanut joka vuosi 300 miljoonaa euroa lisää rahaa perusväylien kunnossapitoon. Viime vuonna Suomessa päällystettiin 4000 kilometriä tietä. Se on 2,5 kertaa enemmän kuin edellisen hallituksen viimeisenä kesänä. Valtateiden lisäksi huomioidaan myös alemman tieverkon tiet, Harakka toteaa.
– Monilta osin puhutaan ennen näkemättömistä summista. Esimerkiksi kaupunkien joukkoliikenteeseen on satsattu 228 miljoonaa euroa. Näin on tuettu joukkoliikenteen jatkuvuutta silloin, kun koronapandemia on vähentänyt matkustajamäärää merkittävästi.
– VR:n ostoliikenteestä hiljaisimmilla osuuksilla on huolehdittu 22 miljoonalla eurolla. Tämä on ollut merkittävä asia esimerkiksi Ylivieska–Iisalmi-yhteydelle samoin kuin siitä alaspäin, Harakka jatkaa.
Korona on vaikuttanut huomattavasti liikenne- ja viestintäministerin tehtäväkenttään, mutta ministeri Timo Harakka on huolissaan ennen kaikkea pandemian muista vaikutuksista.
– Niin paljon kuin minä teitä ja raiteita rakastankin, korona-ajan sankareita ovat opettajat ja hoitajat. SDP ei tingi koulutuksesta ja terveydenhuollosta.
Yhteyshenkilöt
Sanna Husa
toiminnanjohtaja
SDP:n Oulun piiri
p. 0505927444
sanna.husa(at)sdp.fi
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
Puheenjohtaja Antti Lindtman SAMAKin huippukokoukseen Tukholmaan18.3.2026 11:56:39 EET | Tiedote
Pohjoismaisten sosialidemokraattisten puolueiden ja ammattiliittojen johtoa kokoontuu Tukholmaan SAMAKin huippukokoukseen 18.3.2026. Kokouksen aiheina on muun muassa johtajuus ja yhteistyö muuttuneessa turvallisuustilanteessa sekä luottamuksen merkitys yhteiskuntien yhtenäisyydessä.
Mediakutsu: Pohjoismaisten sosialidemokraattisten puolueiden huippukokous Tukholmassa10.3.2026 15:29:39 EET | Kutsu
Pohjoismaisten sosialidemokraattisten puolueiden ja ammattiliittojen johtoa kokoontuu Tukholmaan SAMAKin huippukokoukseen keskiviikkona 18.3.2026. Kokouksen teemana on Pohjolan turvallisuus muuttuneessa turvallisuustilanteessa.
SDP:n puoluekokousaloitteissa vaaditaan reilumpaa työelämää28.2.2026 09:20:00 EET | Tiedote
SDP:n puoluekokoukselle jätetyissä aloitteissa korostuu vahvasti SDP:n jäsenistön halu reilumpaan politiikkaan etenkin työelämää, sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä. Puoluekokoukselle jätettiin määräaikaan mennessä yhteensä 538 aloitetta.
Suomen ja Ruotsin sosialidemokraatit haluavat vahvistaa Itämeren alueen turvallisuutta27.2.2026 16:51:41 EET | Tiedote
Suomen ja Ruotsin sosialidemokraatit ovat pitäneet Helsingissä viime vuonna perustetun ruotsalais-suomalaisen turvallisuuskomitean toisen kokouksen. Tapaamisen aiheena oli Itämeren alueen turvallisuuden vahvistaminen.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: Kehysriihi testaa hallituspuolueiden sitoutumisen parlamentaariseen velkajarrusopuun25.2.2026 14:34:24 EET | Tiedote
SDP:n Lindtman painotti valtiopäivien avauskeskustelussa, että tuleva kehysriihi ratkaisee, ovatko hallituspuolueet aidosti sitoutuneet juuri solmittuun parlamentaariseen velkajarrusopuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
