SDP:n Lindtman: Budjettiriihestä jykevä paketti suomalaisten pärjäämiseen
1.9.2022 15:13:14 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Hallitus teki budjettiriihessä jykevät päätökset, joilla vastataan energian hintojen nopeaan nousuun ja pidetään suomalaisten kodit lämpiminä talven yli. Sähkön nopean kallistumisen lisäksi hintojen nousu on laaja-alaista ja iskee jokaisen arkeen. Päätöksillä varmistetaan, että ihmisten hätään vastataan ja jokainen suomalainen pärjää poikkeuksellisena aikana.
Riihessä löydettiin tarvittavat keinot tukea erityisesti lapsiperheitä. Olen erittäin tyytyväinen, että SDP:n tavoite päivähoitomaksujen alentamisesta toteutuu. Vaikutus on arjessa tuntuva. Esimerkiksi nelihenkisen pikkulapsiperheen päivähoitomaksut alenevat 150 euroa kuukaudessa pysyvästi. Päätös on tärkeä myös talouden pitkän aikavälin kestävyyden kannalta, koska se purkaa kannustinloukkuja ja vahvistaa työllisyyttä. Jokainen lapsiperhe tulee saamaan lisäksi ylimääräisen lapsilisän joulukuussa.
Uhkaavaan sähkökriisiin tehtiin tuntuvia päätöksiä. Sähkön korkea hinta osuu laajasti suomalaisiin ja pidän erityisen tärkeänä, että tässä riihessä löydettiin keinot, joilla helpotetaan tilannetta myös keskituloisille. Sähkön arvonlisäveroa lasketaan kymmeneen prosenttiin. Kotitalouksille tulee sähkövähennys talvikuukausille, jolloin sähkön hinnan ennuste on korkeimmillaan. Kaikkein pienituloisimmille suunnataan myös erillinen sähkötuki.
Riihessä tehtiin erittäin tarpeellinen päätös jatkaa korotettua 30 sentin työmatkavähennystä, jotta pitkiä työmatkoja ajavat ihmiset eivät kärsi kohtuuttomista kustannuksista. Kustannukset pitkistä matkoista on pidettävä aisoissa, jotta työtä kannattaa ottaa vastaan pidemmänkin matkan päästä.
Hallitus ei unohtanut riihessä myöskään eläkkeensaajia, joihin hintojen noususta johtuva ahdinko ulottuu. Sähkön hinnan tukitoimet koskevat myös eläkkeensaajia. Lisäksi eläkkeensaajien asumistukeen tehdään parannus, joilla vastataan lämmityskustannuksiin. Monen eläkeläisen arkeen vaikuttaa korkeat lääkekustannukset ja siksi on tärkeää, että lääkkeiden maksukatto jäädytetään.
Lisäksi eläkkeensaajien asemaan vaikuttaa vuodenvaihteessa automaattisesti korotettava indeksi ja sote-verouudistus. Keskivertoeläkkeellä korotus on noin sata euroa kuussa.
Yhteyshenkilöt
Antti LindtmanEduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:040 577 6255Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Nuorten mielenterveyden edistämisen pyöreä pöytä: Tarvitsemme pitkäjänteistä parlamentaarista sitoutumista nuorten mielenterveyden edistämiseen16.3.2026 11:25:00 EET | Tiedote
Eduskunnan nuorten mielenterveyden tukiryhmä järjesti 12.3.2026 pyöreän pöydän keskustelun nuorten mielenterveyden edistämisestä. Tilaisuuteen osallistui muun muassa nuorisoministeri Mika Poutala. Mielenterveyden edistämisestä käytiin asiantuntija-alustusten johdattelema keskustelua yksilön, yhteisöjen ja yhteiskunnan tasolla resilienssin vahvistamisen, yhteisöllisen opiskeluhuollon ja nuorten tulevaisuususkon näkökulmista.
SDP:n Räsänen: Kokoomus haluaa taas rahoittaa miljonäärien veroalennukset tavallisten suomalaisten verotusta kiristämällä15.3.2026 11:01:00 EET | Tiedote
Kansanedustaja Joona Räsänen (sd) kritisoi kokoomuksen ehdottamaa perintö- ja lahjaveron poistoa.
SDP:n Aki Lindén: Ministeri Rydmanin puheissa ja hallituksen teoissa ristiriita sote-rahoituksessa14.3.2026 14:57:36 EET | Tiedote
Tuore sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman oli tänään Ykkösaamussa haastateltavana. Ministeri vältti selvästi voimakkaita kannanottoja ja toisti pääosin jo aikaisemmin esitettyjä linjauksia. Hän totesi muun muassa, että julkinen sektori on ensisijainen sosiaali- ja terveyspalveluissa ja yksityinen sektori täydentävä sekä että hyvinvointialueiden rahoituslaki vaatii korjauksia.
SDP:n Eloranta: On vihdoin aika siirtyä kaikille yhteiseen katsomusaineeseen14.3.2026 09:32:56 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta pitää opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän loppuraportin 12.3. julkaistua ehdotusta yhteiseen katsomusaineeseen siirtymisestä erittäin tervetulleena. Eloranta toivoo, että opetusministeri Adlercreutz aloittaa uudistuksen valmistelun pikaisesti ja toivoo viimeistään seuraavan hallituksen tuovan uudistuksen eduskuntaan.
Sote-valiokunnan opposition edustajien kannanotto: Hallituspuolueet päättivät rikkoa lakia13.3.2026 15:23:03 EET | Tiedote
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli tänään vanhuspalveluita koskevaa säästölakiesitystä ja päätti lakiehdotuksen etenemisestä. Lähes kaikki valiokunnan kuulemat valtiosääntöoikeuden asiantuntijat vaativat lausunnoissaan asian lähettämistä vielä perustuslakivaliokuntaan perustuslaillisuuden varmistamiseksi tai jopa ministeriöön uudelleen valmisteltavaksi. Valiokunta sai lisäksi tarkan ja kiistattoman virka-arvion, jonka viesti oli yksiselitteinen: Asia on saatettava perustuslakivaliokuntaan perustuslaillisuuden arvioimiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
