SDP EDUSKUNTA

SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Mielenterveystyön kattavuutta on vahvistettava

4.12.2021 08:00:00 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
- Mielenterveyden häiriöt ovat tänä päivän suurin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeisiin. Paitsi että ne voivat suistaa ihmisen ulkopuolelle työelämästä, ovat ne myös inhimillinen tragedia, sanoo kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd).
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

- Mielenterveyden häiriöt ovat tänä päivän suurin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeisiin. Paitsi että ne voivat suistaa ihmisen ulkopuolelle työelämästä, ovat ne myös inhimillinen tragedia, sanoo kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd).

Esimerkiksi mielenterveyden häiriöistä johtuvat pitkät sairauspoissaolot ovat lisääntyneet 43 % vuosien 2016–2019 välillä. Yli 6 600 työntekijää siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyden häiriöiden vuoksi vuonna 2019, joka oli jo noin kolmannes työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneistä. Valitettavasti kehitys näyttää jatkuvan edelleen yhtä synkkänä.

- Onneksi hallitus on myös tarttunut tilanteeseen ja esimerkiksi Sosiaali- ja terveysministeriön käynnistämässä Työelämän mielenterveysohjelmassa vahvistetaan työpaikkojen mahdollisuuksia, yhdessä työterveyshuollon kanssa, tunnistaa ja hallita mielenterveyttä uhkaavia riskejä, Mäkisalo-Ropponen jatkaa.    

Hallitus myös vahvistaa mielenterveysstrategiansa mukaisesti hoitoon pääsyä ja mielenterveyskuntoutuksen saatavuutta sekä mielenterveysosaamista. Tulevilla hyvinvointialueilla tuleekin kiinnittää heti alusta alkaen vahvasti huomiota mielenterveystyön tärkeyteen ja palveluiden saatavuuteen.

Samoin meidän tulee edelleen vahvistaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyötä, jotta mielenterveyshäiriöt tunnistetaan paremmin ja varhainen tuki voidaan aloittaa mahdollisimman nopeasti.  

- Meidän tulee myös entistä enemmän kiinnittää huomiota työelämän kuormittavuuteen ja työntekijöiden tukemiseen sekä ennaltaehkäisevään toimintaan. Meillä ei ole varaa menettää enää yhtään ihmistä työelämän ulkopuolelle mielenterveyden häiriöiden vuoksi, Mäkisalo-Ropponen painottaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Kansanedustaja Piritta Rantanen vaatii tilannekatsausta ministeri Sari Essayahilta eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle pikaisesti11.8.2026 14:27:38 EEST | Tiedote

- Vaikka tänään tiistaina ei varmistunut uusia sikaruttotapauksia, ei tilanne itärajalla ole ohi vielä pitkään aikaan. Rajoituksia jatketaan ainakin vuoden ajan tällä tietoa. Tämä vetää vakavaksi. Ministerin olisi syytä tulla ulos poterosta ja maa- ja metsätalousvaliokunta tarvitsisi nyt tilannekatsauksen missä mennään ja millainen vuosi Kaakkois-Suomen ihmisille ja yrityksille on edessä, vaatii Rantanen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye