SDP:n Matias Mäkynen: Suomeen tarvitaan palkkatasa-arvo-ohjelma

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkysen mukaan julkisen sektorin palkkauksen pitkäjänteinen kehittäminen on välttämätöntä alojen vetovoiman ja palveluiden turvaamiseksi. Nyt alkaneeseen hoitajien lakkoon on tultu, koska jokaisella palkkakierroksella viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut ”väärä aika” julkisen sektorin palkkojen suhteelliselle parantamiselle.
- Tämä on ymmärrettävää julkisen talouden näkökulmasta, sillä vuodesta 2008 alkaen Suomi on kyntänyt syvällä suossa julkisen taloutensa osalta. Julkisen sektorin pienipalkkaisten työntekijöiden kannalta tämä ei kuitenkaan ole kestävää, mikä näkyy työvoimapulana ja pahoinvointina työpaikoilla.
Mäkynen huomauttaa, että monilla julkisen sektorin aloilla on jo nyt vaikeuksia täyttää tarpeita, jotka tulevina vuosina tulevat kasvamaan henkilöstön osalta entisestään. Suomella ei ole varaa antaa tämän kehityksen jatkua.
- Viimeiset kaksi vuotta ovat entisestään vahvistaneet, miten elintärkeitä julkisella sektorilla pienellä palkalla työskentelevät ihmiset ovat. Ilman heidän ammattitaitoaan ja venymistään pandemia olisi ollut monin verroin suurempi katastrofi Suomessa. Emme voi antaa vastakkainasettelun ja repimisen jatkua työmarkkinoilla, vaan asioista on palattava sopimaan järjestäytyneesti – myös kolmikannassa.
Mäkysen mukaan Suomi tarvitsee palkkatasa-arvo-ohjelman, jolla pienipalkkaisten, pääosin naisvaltaisten alojen palkkoja parannetaan suhteellisesti. Käytännössä tämä tarkoittaisi tulevien neuvottelukierrosten palkankorotusten yhteydessä euromääräisiä tasa-arvoeriä kyseisille aloille. Tasa-arvo-ohjelma tulisi tehdä pitkäjänteiseksi, jolloin se osoittaisi suuntaa useiden neuvottelukierrosten ajalle ja auttaisi näin aidosti kuromaan palkkakuilua umpeen.
Mäkynen muistuttaa, että vastuu neuvotteluiden ja ratkaisujen löytymisen mahdollistumisesta on ensisijaisesti työnantajajärjestöillä, jotka ovat luopuneet kolmikantaisesta sopimisesta, johon osallistuu järjestöjen lisäksi valtio. Valtion osallistuminen on tärkeää, koska se vastaa näiden julkisen sektorin pienipalkkaisten alojen rahoittamisesta.
- Kyse ei ole varsinaisesta tupojen eli tulopoliittisten kokonaisratkaisujen paluusta, koska niihin liitettiin laajasti myös sosiaaliturvaan ja verotukseen liittyviä ratkaisuja, jotka eivät ole välttämättömiä tasa-arvo-ohjelmien kannalta. SDP:ssä olemme toki valmiita myös tupoihin, mutta ne eivät ole realistisia pitkään aikaan, kun työnantajaleiri on repinyt itsensä niin kauas.
Mäkynen toivoo, että julkisen sektorin kiistaan löytyy pian osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Senkin jälkeen tulee uusia neuvottelukierroksia ja niitä auttaisi pitkäjänteinen tasa-arvo-ohjelma.
- Ennen kaikkea näissä neuvotteluissa on kyse tärkeiden hoidon, hoivan, sosiaalihuollon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja tukipalveluiden ammattilaisten työn mielekkyydestä, alojen houkuttelevuudesta ja palveluiden laadusta, Mäkynen kiteyttää.
Yhteyshenkilöt
Matias MäkynenSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:0405094409matias.makynen@eduskunta.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Nyt se on varmaa: Perussuomalaiset hylkäsivät lopullisesti työntekijät12.9.2025 15:41:48 EEST | Tiedote
Hallitus on sopinut lakiesityksestä, jonka tarkoituksena on helpottaa työntekijöiden irtisanomista. Lausuntokierroksen jälkeen lakiesityksestä poistettiin alisuoriutumista ja varoitusmenettelyä koskeneet kohdat, mutta työntekijöiden asemaa merkittävästi heikentävä muutos on ennallaan: jatkossa irtisanomiseen riittäisi vain asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijaan.
SDP:n Näkkäläjärvi: STT:n merkitys korostuu disinformaation aikakaudella – hallituksen toimittava11.9.2025 16:36:38 EEST | Tiedote
Sanoma ilmoitti tällä viikolla vähentävänsä Suomen tietotoimisto STT:n palveluiden käyttöä tai luopuvansa niistä jopa kokonaan. Päätöksen myötä STT:n tulevaisuuden toimintamahdollisuudet ovat vaakalaudalla. Hallituksen on etsittävä keinoja laadukkaan ja riippumattoman suomalaisen uutistoiminnan turvaamiseksi, vaatii SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi.
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen: Sammallahden show ei kätke hallituksen epäonnistumisia9.9.2025 15:17:49 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen pitää kokoomuksen Tere Sammallahden vaatimusta sosiaaliturvan rajaamisesta vain Suomen kansalaisille mediatemppuna, jonka tarkoituksena on piilottaa hallituksen leikkauspolitiikka somepöyristyksen pilven taa.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Suomi teki rohkean päätöksen Palestiinan suhteen5.9.2025 12:02:02 EEST | Tiedote
”Suomen päätös liittyä New Yorkin julkilausumaan on oikea ja ulkoministerin ja pääministerin vastuullinen toiminta ansaitsee kiitoksen. Ratkaisu vahvistaa Suomen uskottavuutta kansainvälisesti ja onkin tärkeää, etteivät hallituspuolueiden sisäiset ristiriidat heikennä tätä viestiä”, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Nasima Razmyar.
SDP:n Razmyar: Rasismi ei ole “perussuomalaisten oma kanta”, vaan koko hallituksen ongelma28.8.2025 11:48:24 EEST | Tiedote
Suurin vastuu on pääministerillä, joka antaa perussuomalaisten arvottoman näytelmän jatkua, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme