SDP

SDP:n Matias Mäkynen: Työuupumukseen sairastuneilla tulisi olla oikeus sairauspäivärahaan

22.3.2023 10:40:26 EET | SDP | Tiedote

Jaa
SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkysen mielestä työssään uupuneilla tulisi olla oikeus sairauspäivärahaan uupumuksen perusteella. Tällä hetkellä monella työuupumukseen sairastuneella ei ole varaa pitää tarvitsemaansa sairauslomaa, sillä työuupumusta ei ole määritelty tautiluokitusjärjestelmässä sairaudeksi, joka oikeuttaisi sairauspäivärahaan.
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

 - Tein aiheesta kirjallisen kysymyksen jo pari vuotta sitten. On kestämätöntä, että vaikka työuupumus on yhä yleisempi ongelma yhteiskunnassa, ei työssään uupuneilla ole vieläkään oikeutta sairauspäivärahaan, joka mahdollistaisi tarpeellisen levon ja toipumisen aloittamisen, sanoo Mäkynen.

Mäkysen mukaan tällä hetkellä ratkaisu työssään uupuneiden toimeentulon turvaamiseksi on, että sairauspoissaolon perusteeksi kirjataan jokin muu sairauspäivärahaan oikeuttava psyykkinen diagnoosi, kuten masennus.

 - Tämä on usein välttämätön hätäratkaisu siinä tilanteessa, kun tarpeellista sairauslomaa ei ole muuten mahdollista saada. Siihen liittyy kuitenkin työntekijän kannalta useita ongelmia. Masennusdiagnoosi voi estää saamasta myöhemmin esimerkiksi henkivakuutusta tai sairauskuluvakuutusta tai vaikeuttaa adoptioprosessia. Lisäksi moni pelkää masennusdiagnoosin johtavan leimatuksi tulemiseen, eikä siksi uskalla jäädä sairauslomalle vaan sinnittelee töissä liian pitkään, mikä pahentaa tilannetta. Niin kauan, kun työuupumus käsitellään masennuksena, se voidaan nähdä työntekijän omana ongelmana, josta ei tarvitse työpaikalla puhua.

Työuupumusdiagnoosin korvaaminen muilla diagnooseilla on ongelmallista myös yhteiskunnan tasolla, jatkaa Mäkynen. Kun työuupumus kätkeytyy muiden diagnoosien taakse, ei sitä voida tarkasti tilastoida eikä tilanteen kehittymistä voida seurata kunnolla.

 - Emme esimerkiksi tiedä, kuinka paljon vähemmän masennusdiagnooseja kirjattaisiin, mikäli työuupumus hyväksyttäisiin perussairaudeksi. Pahimmillaan tämä johtaa vääristyneeseen kuvaan ihmisten hyvinvoinnin haasteista ja myös vääränlaisten ratkaisujen etsimiseen.Ruotsissa ongelma on ratkaistu määrittelemällä uupumukselle oma sairauspäivärahaan oikeuttava diagnoosikoodi. Vastaava muutos tarvitaan mahdollisimman pian myös Suomessa.

Sairauspäivärahaoikeuden lisäksi on varmistettava myös työuupumukseen sairastuneiden riittävä hoito ja kuntoutus sekä puututtava paremmin työuupumuksen syihin, Mäkynen muistuttaa. Hänen mielestään on selvää, että nykyinen järjestelmä ei onnistu riittävän hyvin työuupumuksen ennaltaehkäisyssä.

 - Mikään määrä terapeutteja tai kuntoutusta ei riitä, jos emme samalla pysty muokkaamaan työelämää sellaiseksi, että se ei uuvuta ihmisiä loppuun. On surullista, että kokoomus ja perussuomalaiset iskevät neliraajajarrutuksen päälle heti, kun konkreettiset keinot työntekijöiden jaksamisen parantamiseksi tulevat puheeksi. Työuupumus on todellinen ongelma, jota yksikään puolue ei pääse pakoon. Pelkkä ei-sana ei nyt riitä. Tarvitsemme rakentavia ehdotuksia, Mäkynen painottaa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Miksi raiskausrikoksen uhrit joutuvat odottamaan vuosia saadakseen oikeutta?5.11.2026 13:41:11 EET | Tiedote

– Orpon-Purran hallitus väittää, että se haluaa raiskauksen uhreille oikeutta ja kovempia rangaistuksia, mutta tosiasiassa leikkaa oikeudenhoidosta. Samaan aikaan kokoomuksen omat kansanedustajat ovat vaatineet toimia rikosten uhrien oikeusturvan parantamiseksi, SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto ihmettelee. Helsingin Sanomien mukaan (5.11.2026) Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella raiskausrikosten tutkinta voi seistä vuosia. Poliisilaitos on kärsinyt pitkään kohtuuttomasta työkuormasta ja henkilöstön vaihtuvuudesta. Laitoksen omien laillisuusvalvontakertomusten mukaan esitutkintoja pyritään lopettamaan aina, kun se on mahdollista, koska työmäärä on kohtuuton. – On järkyttävää, että raiskauksen uhri kerää rohkeutensa, ilmoittaa rikoksesta poliisille ja joutuu sen jälkeen odottamaan jopa vuosia, että asiaa edes tutkitaan. Millaisen viestin tämä lähettää väkivallan uhreille? Perholehto kysyy. – Meillä Itä-Uudenmaan poliisin alueella asuu yli puoli miljoonaa ihmistä. On

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: Suomen on oltava Euroopassa suunnannäyttäjä, ei sivustakatsoja23.10.2026 12:03:35 EEST | Tiedote

SDP puheenjohtaja Antti Lindtman piti Paasikivi-seurassa torstaina 22. lokakuuta ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjapuheen, jossa vaati Suomelta aktiivisempaa Eurooppa-politiikkaa ja siirtymistä määräenemmistöpäätöksiin EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Lindtman korosti, että Euroopan turvallisuus ja Suomen etu edellyttävät, ettei yksittäinen jäsenmaa voi estää koko unionia toimimasta.

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Hallituksen bensapaketti on palkansaajalle yksi lehmän henkäys18.10.2026 09:59:37 EEST | Tiedote

Polttoainehintojen pitkään jatkunut nousu on rokottanut kansalaisten lompakoita ja on osasyy useimpien arjen kustannusten kallistumiseen. Orpon–Purran hallitus on askarrellut kustannuskriisiin ratkaisuksi 60 miljoonan bensapaketin, josta noin puolet kohdistetaan kansalaisille ja puolet yrityksille. – Paketti on kokonaisuudessaan vaatimaton, mutta sitä perustellumpaa olisi ollut kohdentaa kansalaisten osuus tukitoimista työmatkaliikkumisen helpottamiseen. Nyt lopputulos on palkansaajan kannalta vain yksi huuruinen lehmän henkäys, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye