SDP:n Mika Kari: Kehysriihen päätökset tuovat kaivattua helpotusta kuntien taloudelliseen ahdinkoon

SDP:n kansanedustaja Mika Kari katsoo, että hallituksen budjettiriihessä tekemät päätökset uusista kunnille kohdistettavista taloudellisista tukitoimista tuovat toivottua helpotusta kuntien vaikeaan taloustilanteeseen. Hallitus esittää peruspalveluiden valtionosuuksiin kertaluonteista 300 miljoonan euron korotusta ja yhteisöveron jako-osuuden korotuksen jatkamista ensi vuodelle. Lisäksi hallitus lupaa korvata koronan hoitoon välittömästi liittyvät kulut täysimääräisesti valtion toimesta.
– Kunnissa on eletty viime kuukausina suuren epävarmuuden aikaa, kun koronapandemian vaikutukset kuntatalouteen ovat alkaneet hahmottua. Pidemmän aikaa on ollut selvää, että jo tehtyjen tukitoimien rinnalle tarvitaan uusia mittavia toimia. Budjettiriihessä tekemillään ratkaisuilla hallitus osoittaa olevansa kuntatalouden näkökulmasta tilanteen tasalla, Kari toteaa.
Kari uskoo, että budjettiriihessä sorvattu kuntien uusi tukipaketti pienentää kunnissa välitöntä tarvetta rajuimmille koronasta aiheutuville sopeutustoimille. Viime viikkoina julkisuudessa on esitetty paljon arvioita muun muassa siitä, millaisiin veronkorotuksiin ja leikkauksiin koronatilanne uhkaa kuntia viedä. Samalla Kari muistuttaa, että koronakriisin lopulliset kustannukset kunnille ovat nähtävissä vasta myöhemmin.
Kuntien tulevaisuusuudistukset toteutetaan
Hallitus toteuttaa ensi vuoden talousarvioesityksellään myös merkittäviä kuntien tulevaisuusuudistuksia. Kari nostaa uudistuksista esiin erityisesti oppivelvollisuuden laajentamisen, maksuttoman toisen asteen sekä hoivahenkilöstön sitovan vähimmäismitoituksen. Näiden uudistusten puolesta Karikin on aiemmin puhunut.
– On tärkeää, että kuntien tulevaisuusuudistuksista pidetään kiinni, eikä niitä lähdetä myöhentämään koronatilanteen varjolla. Monissa näistä tulevaisuusinvestoinneista, kuten oppivelvollisuuden laajentamisessa, on kyse myös työllisyyden edistämisestä pitkällä aikavälillä. Kuntien taloushuolia huojentava tieto on varmasti myös se, että kunnat saavat laajeneviin tehtäviinsä täyden valtionrahoituksen, Kari jatkaa.
Kari korostaa, että budjettiriihen ratkaisut pitävät sisällään monia tärkeitä työllisyystoimia. Hän muistuttaa, että esimerkiksi väyliä ja raiteita koskevat infraratkaisut tukevat niin ikään työllisyyttä. Kari pitää viisaana, että monelle ihmiselle tärkeän eläkeputken poistosta ei kehysriihessä tehty hätiköityjä ratkaisuja, vaan asiaan palataan myöhemmin yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa.
Kansalaisjärjestökentän rahoitus turvataan
Kari pitää myönteisenä myös sitä, että budjettiriihessä löydettiin ratkaisu kolmannen sektorin järjestöjen ajankohtaiseen rahoitusongelmaan. Budjettiriihessä hallitus päätti kompensoida Veikkauksen rahapelitoiminnan tuottojen menetystä järjestöille, mikä hälventää järjestöjen huolta tulevaisuudesta.
– Kolmannen sektorin järjestöissä tehdään arvokasta työtä kaikenikäisten suomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja jaksamisen edistämiseksi. Näiden toimijoiden rahoituksen turvaamatta jättäminen, erityisesti koronakriisin keskellä, olisi johtanut vakaviin vahinkoihin. On hyvä, ettei hallitus antanut sen tapahtua.
Yhteyshenkilöt
Mika KariKansanedustaja
Puh:050 398 5601Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Elisa Gebhard: Munasolujen pakastaminen julkiseksi palveluksi12.9.2025 17:16:23 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard on jättänyt toimenpidealoitteen, jossa ehdotetaan munasolujen ennakoivan pakastamisen tarjoamista julkisena palveluna. Hänen mukaansa syntyvyyskeskusteluun tarvitaan vähemmän nuorten naisten patistamista ja enemmän mahdollisuuksien tarjoamista.
SDP:n Viitala: Nyt pitäisi saada ihmisiä töihin, mutta kohta saakin helpommin potkut12.9.2025 17:10:20 EEST | Tiedote
Työministeri Marttinen ilmoitti tänään 12.9. hallituksen irtisanomista helpottavan lakimuutoksen etenevän. SDP:n kansanedustaja Juha Viitalan mukaan hallituksen potkulaki on vain osa hallituksen ideologista taistelua työntekijöiden oikeuksia vastaan. Viitalan mielestä hallituksen tulisi laittaa voimavaransa aidosti työllisyyttä ja kasvua tukeviin hankkeisiin ideologisen työntekijöiden oikeuksien polkemisen sijaan.
Eduskuntaan on perustettu uusi koripallojaosto12.9.2025 12:38:59 EEST | Tiedote
Eduskunnassa on perustettu koripallojaosto, joka kokoaa yhteen koripallosta kiinnostuneita kansanedustajia sekä eduskunnan työntekijöitä. Jaoston tarkoituksena on paitsi pelata koripalloa, niin myös edistää koripallon asemaa Suomessa. Koripallojaosto toimii eduskunnan urheilukerhon alla.
SDP:n Perholehto: Ilmastopolitiikan vaikeuskerroin on kasvanut, mutta lisätoimia tarvitaan nyt11.9.2025 17:53:34 EEST | Tiedote
Hallituspuolueiden riveistä on pitkin kautta väläytelty, että ilmastotoimia ei ole varaa tehdä tai että niihin ei kannata panostaa, koska tavoite on mahdoton. Todellisuudessa hiilineutraalius on yhä saavutettavissa ja vieläpä siten, että kansantalous kasvaa. SDP:n kansanedustaja, ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Pinja Perholehto vaatii hallitusta huomioimaan tuoreimmat ilmastoselvitykset ja päivittämään eduskunnalle annettavat ilmastoselonteot sekä keinovalikoiman tuoreimman tiedon mukaisiksi.
SDP:n Suhonen: Kannatan yöpäivystysten turvaamista11.9.2025 15:06:18 EEST | Tiedote
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittely kansalaisaloitteesta, jossa esitetään Oulaskankaan sairaalan ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen turvaamista, käynnistyi tänään torstaina julkisella kuulemisella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme