SDP:n Oulun piiri: Enemmän yhteistyötä, vähemmän klikkiotsikoita
22.11.2020 14:50:28 EET | SDP | Tiedote
SDP:n Oulun piirissä on seurattu huolestuneena poliittisen keskustelun kehitystä. Mediassa esiin nostetaan yhä kärjistetymmät viestit klikkiuutisoinnin tapaan. Samalla varsinainen asiakeskustelu jää vähemmäksi, vaikka monipuolinen vuoropuhelu on toimivan päätöksenteon ydin.
Sillä, että poliittisen viestin täytyy melkein kohahduttaa tullakseen julkistetuksi, on paljon haittapuolia. Yksi suurimmista on Suomessakin vahvistuva kahtiajako. Kun ”me” taistellaan ”niitä” vastaan, saadaan kyllä huomiota ja herätetään tunteita. Samalla kuitenkin keskustelu saattaa kutistua yhden asian ympärillä käytäväksi ja moni hyvä kehitysidea jää läpikäymättä. Selkeästi vastapuolella toimivan ajatuksia on vaikea ottaa vastaan.
Yksi esimerkki mahdollisimman suurta huomiota tavoittelevasta politiikasta ovat yksittäisiin ministereihin kohdistetut piikit, jotka ovat pahimmillaan kärjistyneet erovaatimukseen. Puhe käännetään tällä keinolla yhteen henkilöön sen sijaan, että puhuttaisiin tehdyistä päätöksistä. Yhdessäkään hallituksen päätöksessä tai jonkun puolueen linjauksessa ei ole koskaan kyse yhden ihmisen näytelmästä. Lopputulos on syntynyt aina yhdessä neuvottelemalla.
Kuntavaaleja päin mentäessä on ollut huomattavissa, että henkilöön menevä kommentointi on leviämässä paikallispolitiikkaankin. Tällä voi olla todella tuhoava vaikutus. Pahimmillaan kuntapolitiikkaan eivät pian uskalla lähteä kuin kovanahkaisimmat tai kovaäänisimmät persoonat, mikä vaikuttaa tietenkin päätöksentekoon.
SDP:n Oulun piiri vaatii puolueilta ja niiden toimijoilta sen verran vastuuntuntoa, että maltilliselle ja vuorovaikutteiselle keskustelulle jätetään tilaa. Sosialidemokraatit kaipaavat enemmän yhteistyötä ja vähemmän klikkiotsikoita. Suomessa on totuttu toimimaan yhdessä, jopa eri puolueiden kesken. Ei rikota perinnettä, jolla hyvinvointiyhteiskuntamme on rakennettu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
SDP:n Oulun piirin toiminnanjohtaja:
Sanna Husa
sanna.husa@sdp.fi
p. 050 5927 444
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
Puheenjohtaja Antti Lindtman SAMAKin huippukokoukseen Tukholmaan18.3.2026 11:56:39 EET | Tiedote
Pohjoismaisten sosialidemokraattisten puolueiden ja ammattiliittojen johtoa kokoontuu Tukholmaan SAMAKin huippukokoukseen 18.3.2026. Kokouksen aiheina on muun muassa johtajuus ja yhteistyö muuttuneessa turvallisuustilanteessa sekä luottamuksen merkitys yhteiskuntien yhtenäisyydessä.
Mediakutsu: Pohjoismaisten sosialidemokraattisten puolueiden huippukokous Tukholmassa10.3.2026 15:29:39 EET | Kutsu
Pohjoismaisten sosialidemokraattisten puolueiden ja ammattiliittojen johtoa kokoontuu Tukholmaan SAMAKin huippukokoukseen keskiviikkona 18.3.2026. Kokouksen teemana on Pohjolan turvallisuus muuttuneessa turvallisuustilanteessa.
SDP:n puoluekokousaloitteissa vaaditaan reilumpaa työelämää28.2.2026 09:20:00 EET | Tiedote
SDP:n puoluekokoukselle jätetyissä aloitteissa korostuu vahvasti SDP:n jäsenistön halu reilumpaan politiikkaan etenkin työelämää, sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä. Puoluekokoukselle jätettiin määräaikaan mennessä yhteensä 538 aloitetta.
Suomen ja Ruotsin sosialidemokraatit haluavat vahvistaa Itämeren alueen turvallisuutta27.2.2026 16:51:41 EET | Tiedote
Suomen ja Ruotsin sosialidemokraatit ovat pitäneet Helsingissä viime vuonna perustetun ruotsalais-suomalaisen turvallisuuskomitean toisen kokouksen. Tapaamisen aiheena oli Itämeren alueen turvallisuuden vahvistaminen.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: Kehysriihi testaa hallituspuolueiden sitoutumisen parlamentaariseen velkajarrusopuun25.2.2026 14:34:24 EET | Tiedote
SDP:n Lindtman painotti valtiopäivien avauskeskustelussa, että tuleva kehysriihi ratkaisee, ovatko hallituspuolueet aidosti sitoutuneet juuri solmittuun parlamentaariseen velkajarrusopuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
