SDP:n Oulun piiri valmistautuu puoluekokoukseen; Vaikutuksia koko maan linjauksiin
SDP:n 46. puoluekokous pidetään 22.–24. elokuuta Tampereella. Oulun piiristä kokoukseen osallistuu 23 puoluekokousedustajaa. ”SDP on pääministeripuolue, joten kokouksen päätökset vaikuttavat paitsi SDP:n niin myös hallituksen ja koko maan linjauksiin”, piirin puoluekokousryhmän puheenjohtaja Jari Nahkanen toteaa.
Jari Nahkanen kertoo henkilövalintojen olevan tärkeä osa tulevaa kokousta. ”Puheenjohtajaehdokas Sanna Marin nauttii vankkumatonta tukea puolueväen keskuudessa. Varapuheenjohtajavaalissa päästään sen sijaan valitsemaan kuudesta hyvästä ehdokkaasta kolme. Valinta on erittäin tärkeä, koska koko puheenjohtajisto tekee tiivistä yhteistyötä.”
Puoluekokouksen päätettävänä on myös melkein 250 aloitetta. Oulun piirin ryhmälle, jossa on jäseniä laajasti sekä Kainuun että Pohjois-Pohjanmaan maakunnista, on tärkeää pitää kokouksessa esillä alueellisia näkökulmia.
”Aivan varmasti elinkeinopolitiikkaan ja työllisyyteen liittyvät alueelliset kysymykset nousevat esille. Muista asioista voisin nostaa esille etenkin nuorten elämään liittyvän opintorahan suuruuden ja eläkeläisten aseman. Yksityiskohtaisista asioista varmasti puhuttavat turkistarhaus ja turpeen asema energiapolttoaineena - näissä mielipiteet jakaantuvat varmasti kokousväen kesken voimakkaasti”, Nahkanen kertoo.
SDP:n Oulun piiri esittää puoluejohtoon, eli puoluehallituksen jäseneksi Mika Pietilää Oulusta. Pietilä toimii piirin puheenjohtajana. Puoluevaltuuston jäseniksi esitetään Inka Hokkasta (Kuusamo), Jari Nahkasta (Haapajärvi) ja Miina-Anniina Heiskasta (Oulu). Varajäseniksi valtuustoon esitetään Markku Oikarista (Kajaani), Sanna Lainetta (Kempele) ja Pirjo Sirviötä (Oulu).
Yhteyshenkilöt
SDP:n Oulun piirin toiminnanjohtaja
Sanna Husa
sanna.husa@sdp.fi
p. 050 5927 444
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n Razmyar: Kristillisdemokraattien kannattaa katsoa peiliin ennen kuin syyttää muita kaksoisstandardeista12.1.2026 14:36:59 EET | Tiedote
Iranin mielenosoittajien hätä ei ole oikea paikka poliittisten irtopisteiden keräämiselle, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar.
SDP:n Razmyar: Orpon työttömyyshallitus on heittämässä pyyhkeen kehään8.1.2026 13:42:36 EET | Tiedote
Eurostatin mukaan Suomen työttömyysaste nousi marraskuussa Euroopan korkeimmaksi. Tämä on karmea epäonnistuminen hallitukselta, jonka tavoitteista on jäljellä vain savuavat rauniot, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar.
SDP:n Niina Malm kritisoi suojaosien poistoa: työttömyysturvasta tuli byrokratialoukku ja työttömien ahkeruutta rangaistaan19.12.2025 11:41:53 EET | Tiedote
Kelan mukaan työttömien osa-aikatulot ovat pienentyneet työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien poistamisen jälkeen. Hallitus vaikeuttaa jo valmiiksi haastavassa tilanteessa olevien työttömien tilannetta ja heikentää heidän mahdollisuuksiaan työkokemuksen kerryttämiseen ja taloustilanteensa kohentamiseen.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman osallistuu PES Leaders Meetingiin Brysselissä17.12.2025 13:54:31 EET | Tiedote
Euroopan sosialidemokraattisten johtajien tapaaminen torstaina 18. joulukuuta pohjustaa EU-huippukokousta, joka käsittelee muun muassa Venäjältä jäädytettyjen varojen käyttöä, Ukrainan tilannetta laajemmin sekä EU:n monivuotista rahoituskehystä. Lindtman tapaa Brysselissä PES:n kokouksen lisäksi muun muassa Euroopan parlamentin puhemiehen Roberta Metsolan.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Orpon hallituksen toimintakyky on perussuomalaisten eduskuntaryhmän käsissä16.12.2025 14:36:34 EET | Tiedote
Perussuomalaisten on turha väittää, että muut pitävät yllä tämänkertaista rasismikohua. On myös selvää, että pääministerin uskottavuus ja koko hallituksen toimintakyky on nyt täysin perussuomalaisten eduskuntaryhmän käsissä ja sen päätöksen varassa, koituuko rasistisista somekuvista seuraamuksia, SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
