SDP:n Paatero: Eduskunnan vakava harhaanjohtaminen selvitettävä perusteellisesti
12.4.2019 10:32:36 EEST | SDP | Tiedote

Vain kaksi päivää sitten HS toi julkisuuteen tiedot poikkeuksellisesta poliittisesta ohjauksesta uudistuksessa ja sen epärealistisesta aikataulusta. Tiedot perustuivat valtioneuvoston kanslian tilaamaan loppuraporttiin, jonka julkaisuajankohtaa hallitus oli yrittänyt venyttää eduskuntavaalien yli.
HS:n tänäinen uutinen eduskunnan tietoisesta harhaanjohtamisesta yhdistettynä sote-uudistuksen loppuraportin paljastamaan poliittiseen ohjaukseen sekä yksityisten terveysyritysten vaikuttamisyrityksiin vaarantavat vakavalla tavalla eduskunnan, hallituksen ja virkakunnan välistä luottamusta. Kokoomuksen ja keskustan lehmänkaupan ja sulle-mulle -politiikan jäljet ovat vielä synkemmät, mitä on osattu aikaisemmin arvioida.
Sote-uudistuksen taloudellisten vaikutusten pimittäminen on selvitettävä perinpohjaisesti. On vaikea uskoa, että virkamiehet olisivat päättäneet taloudellisen tiedon salaamisesta itsenäisesti, kun koko uudistusta on leimannut Sipilän hallituksen ennennäkemätön poliittinen ohjaus.
Poliisin on tutkittava, onko eduskunnan harhaanjohtamisessa syyllistytty rikokseen. Sekä pääministeri Sipilän että valtiovarainministeri Orpon on kerrottava ennen sunnuntain eduskuntavaaleja, ovatko he tienneet tiedon pimittämisestä vai ovatko valtiovarainministeriön virkamiehet toimineet ministerien selän takana.
Suomi tarvitsee sote-uudistuksen, jolla nopeutetaan ihmisten hoitoon pääsyä ja taataan laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille suomalaisille. Uudistusta on vietävä parlamentaarisessa valmistelussa päättävästi eteenpäin heti eduskuntavaalien jälkeen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sirpa PaateroSDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja
Puh:050 512 1602Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Miksi raiskausrikoksen uhrit joutuvat odottamaan vuosia saadakseen oikeutta?5.11.2026 13:41:11 EET | Tiedote
– Orpon-Purran hallitus väittää, että se haluaa raiskauksen uhreille oikeutta ja kovempia rangaistuksia, mutta tosiasiassa leikkaa oikeudenhoidosta. Samaan aikaan kokoomuksen omat kansanedustajat ovat vaatineet toimia rikosten uhrien oikeusturvan parantamiseksi, SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto ihmettelee. Helsingin Sanomien mukaan (5.11.2026) Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella raiskausrikosten tutkinta voi seistä vuosia. Poliisilaitos on kärsinyt pitkään kohtuuttomasta työkuormasta ja henkilöstön vaihtuvuudesta. Laitoksen omien laillisuusvalvontakertomusten mukaan esitutkintoja pyritään lopettamaan aina, kun se on mahdollista, koska työmäärä on kohtuuton. – On järkyttävää, että raiskauksen uhri kerää rohkeutensa, ilmoittaa rikoksesta poliisille ja joutuu sen jälkeen odottamaan jopa vuosia, että asiaa edes tutkitaan. Millaisen viestin tämä lähettää väkivallan uhreille? Perholehto kysyy. – Meillä Itä-Uudenmaan poliisin alueella asuu yli puoli miljoonaa ihmistä. On
SDP:n Näkkäläjärvi: Eurostatin tilastot osoittavat hallituksen työllisyyspolitiikan toivottomuuden2.11.2026 13:57:35 EET | Tiedote
Perjantaina julkaistut Eurostatin tuoreimmat tilastot EU-alueen työttömyydestä asettavat Suomen jälleen kärkeen Euroopan korkeimman työttömyyden maana. SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi arvostelee voimakkaasti hallituksen työllisyyspolitiikkaa ja vaatii pääministeri Orpoa lunastamaan katteettomat puheensa työttömyydestä.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Kokoomuksen Excel-Niilolla taisivat mennä sarakkeet sekaisin26.10.2026 17:08:04 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra väitti kirjoituksessaan sosiaalisessa mediassa, että Suomen työllisyysaste on ennätyksellisen korkea. Kopran luvut ovat kuitenkin pielessä, koska työllisyysaste on laskenut tällä hallituskaudella joka vuosi yli kymmenellä tuhannella edelliseen vuoteen verrattuna.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: Suomen on oltava Euroopassa suunnannäyttäjä, ei sivustakatsoja23.10.2026 12:03:35 EEST | Tiedote
SDP puheenjohtaja Antti Lindtman piti Paasikivi-seurassa torstaina 22. lokakuuta ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjapuheen, jossa vaati Suomelta aktiivisempaa Eurooppa-politiikkaa ja siirtymistä määräenemmistöpäätöksiin EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Lindtman korosti, että Euroopan turvallisuus ja Suomen etu edellyttävät, ettei yksittäinen jäsenmaa voi estää koko unionia toimimasta.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Hallituksen bensapaketti on palkansaajalle yksi lehmän henkäys18.10.2026 09:59:37 EEST | Tiedote
Polttoainehintojen pitkään jatkunut nousu on rokottanut kansalaisten lompakoita ja on osasyy useimpien arjen kustannusten kallistumiseen. Orpon–Purran hallitus on askarrellut kustannuskriisiin ratkaisuksi 60 miljoonan bensapaketin, josta noin puolet kohdistetaan kansalaisille ja puolet yrityksille. – Paketti on kokonaisuudessaan vaatimaton, mutta sitä perustellumpaa olisi ollut kohdentaa kansalaisten osuus tukitoimista työmatkaliikkumisen helpottamiseen. Nyt lopputulos on palkansaajan kannalta vain yksi huuruinen lehmän henkäys, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

