SDP:n Riitta Mäkinen: Kehysriihestä kohti kestävää kasvua
30.4.2021 09:35:40 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

– Hallituksen päätökset tukevat Suomen teollisuuden ja siten koko maan talouden kestävää kasvua ja uudistumista. Teollisuuden vihreä siirtymä on paitsi välttämättömyys, ennen kaikkea iso mahdollisuus suomalaiselle teollisuudelle. Menestyvä vientiteollisuus turvaa viime kädessä hyvinvointivaltiomme rahoituspohjan.
– Uusi teollisuuden sähköistämisen tuki kannustaa entistä tehokkaammin hiilineutraaliin tuotantoon ja energiaintensiivisten yritysten sähköistämiseen sekä huomioi kustannuskilpailukyvyn. Aikaisemmat päätökset, kuten budjettiriihessä päätetty teollisuuden sähköveron alennus, tukevat nyt tehtyjä päätöksiä, Mäkinen kommentoi.
Marinin hallitus panostaa puhtaaseen vetyyn ja sähköpolttoaineiden kehittämiseen sekä alan investointeihin. Yritysten kasvu- ja investointimahdollisuuksia lisätään myös tehostamalla lupaprosesseja, nostamalla Finnveran yrittäjälainan maksimimäärää sekä kaksinkertaistamalla kasvulainamäärät. Lisäksi hallitus asettaa parlamentaarisen työryhmän valmistelemaan TKI-rahoitustavoitteen saavuttamista.
– Jatkossa yhä useampi yritys saa apua liiketoiminnan kasvattamiseen, investointeihin ja yrityskauppatilanteisiin kasvu- eli juniorilainan avulla, kun hallitus kaksinkertaistaa kasvulainamäärät. Tärkeitä päätöksiä ovat myös investointien lupamenettelyjen tehostaminen kohti yhtä luukkua, lupaprosessien digitalisointi sekä lisävoimavarat lupien käsittelyyn ja muutoksenhakutuomioistuimiin. Pk-yrityksiin panostetaan myös uudella rahoituksen neuvontapalvelulla sekä ottamalla käyttöön pienempiin vientikauppoihin suunnatut Finnveran suorat ostajaluotot, Mäkinen luettelee.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riitta MäkinenKansanedustaja
Puh:0504302197Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Pia Viitanen: Hallituksen tempoileva veropolitiikka tulee Suomelle kalliiksi2.2.2026 12:54:35 EET | Tiedote
-Hallituksen tempoileva veropolitiikka ei tue talouden kasvua, mutta tulee julkiselle taloudelle kalliiksi. Omille eturyhmille tehdyt kalliit veronalennukset tarkoittavat jälleen lisäleikkauksia yhteiskunnan heikoimmilta, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen Pia Viitanen (sd).
SDP:n Paula Werning: Sähkön hirmuhinnat paljastavat Orpon hallituksen varautumisen puutteet2.2.2026 12:27:49 EET | Tiedote
Suomalaiset kärvistelevät pakkasessa ja maksavat siitä kovan hinnan. Pörssisähkön hinta on noussut jopa 55 senttiin kilowattitunnilta, ja se näkyy suoraan kodeissa: lämmitystä joudutaan rajoittamaan, kodinkoneiden käyttöä siirtämään ja arkea sovittamaan hintapiikkien mukaan. Suomen hallituksen vastuulla on huolehtia siitä, että Suomi on varautunut tilanteisiin, joissa tuotanto ei vastaa kysyntää ja hinnat karkaavat käsistä. Orpon hallituksen aikana tämä varautuminen on ollut riittämätöntä, sanoo SDP:n kansanedustaja Paula Werning.
SDP:n Pia Hiltunen: On jo aikakin hallituksen herätä ja ryhtyä virvoittamaan asuntomarkkinoita1.2.2026 14:15:50 EET | Tiedote
Hallituspuolueiden riveistä ehdotetaan asuntokauppoihin liittyvän varainsiirtoveron väliaikaista poistamista tai puolittamista. Hienoa, että hallituksen riveistä löytyy vihdoin kiinnostusta toimelle, jota SDP on pitänyt esillä jo usean vuoden ajan, kansanedustaja Pia Hiltunen huomauttaa.
SDP:n Aki Lindén: Miksei ministeri Juuso ota vastuuta vanhustenhoivan ongelmista?1.2.2026 10:48:15 EET | Tiedote
Viime päivinä olemme saaneet kuulla järkyttäviä uutisia vanhustenhuollosta. Huomiota herättää hallituksen hiljaisuus ja vastuuministeri Juuson toimettomuus, sanoo SDP:n kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Aki Lindén.
SDP:n Joona Räsänen: Orpon hallituksen on kannettava vastuunsa Suomen viemisestä EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn31.1.2026 09:55:49 EET | Tiedote
Hallituspuolueet lupasivat viime vaaleissa lopettaa velaksi elämisen mutta Orpon ja Purran johdolla velkaantuminen on vaan entisestään pahentunut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
