SDP:n Seppo Eskelinen:Valkoposkihanhiongelma vaatii nopeita toimia
2.9.2020 13:52:56 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Tarvitaan laajemmille alueille ja alueellisten ELY-keskusten myöntämiä poikkeuslupia hanhien poistamista varten. Tällöin voitaisiin nykyistä joustavammin huomioida lintuparvien ennakoimattomat liikkeet, jos lupa koskisi esimerkiksi koko kunnan aluetta. Tämä edellyttää luonnonsuojelulakiin muutosta, joka tulee laittaa ympäristöministeriössä valmisteluun välittömästi. Näin meillä olisi työkalut valmiina ensi kevättä varten, jos hanhet taas parveilevat pelloilla ja aiheuttavat viljelijöille tuhoja viime kevään malliin, Eskelinen esittää.
- Luonnonsuojelulakia ollaan toki uudistamassa tällä hallituskaudella, mutta hanhiongelmaa koskeva poikkeus tulisi valmistella kokonaisuudistuksesta erillisenä ja nopeutetusti. Viljelijät eivät voi jäädä odottamaan millaisia tuhoja hanhet aiheuttavat pelloilla ensi keväänä, Eskelinen toteaa.
- Hanhityöryhmä on oikeassa siinä, että tarvitaan kattavasti erilaisia toimenpiteitä. Osa etenee ripeämmin, osa ottaa vuosia kuten lintudirektiivin muutos, jotta valkoposkihanhi saataisiin metsästettäväksi riistalajiksi. Sitä ennen on käytettävä kotimaiset ja direktiivin jo nyt mahdollistamat keinot vähentää runsastunutta hanhikantaa.
Nk. valkoposkihanhinyrkki esittää lisäksi, että maatalousyrittäjiä kannustetaan yhteisten poikkeuslupien hakemiseen valkoposkihanhien karkotukseen viljelmiltä, sisältäen myös lintujen ampumisen, ruokailupeltoja linnuille maatalouden ympäristökorvausjärjestelmän kautta sekä sujuvat poikkeuslupamenettelyt ja toimiva korvausjärjestelmä vahinkojen varalle sisältäen mm. sähköisen korvaushakemuksen.
Yhteyshenkilöt
Seppo EskelinenKansanedustaja
Puh:050 514 3350Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Nuorten mielenterveyden edistämisen pyöreä pöytä: Tarvitsemme pitkäjänteistä parlamentaarista sitoutumista nuorten mielenterveyden edistämiseen16.3.2026 11:25:00 EET | Tiedote
Eduskunnan nuorten mielenterveyden tukiryhmä järjesti 12.3.2026 pyöreän pöydän keskustelun nuorten mielenterveyden edistämisestä. Tilaisuuteen osallistui muun muassa nuorisoministeri Mika Poutala. Mielenterveyden edistämisestä käytiin asiantuntija-alustusten johdattelema keskustelua yksilön, yhteisöjen ja yhteiskunnan tasolla resilienssin vahvistamisen, yhteisöllisen opiskeluhuollon ja nuorten tulevaisuususkon näkökulmista.
SDP:n Räsänen: Kokoomus haluaa taas rahoittaa miljonäärien veroalennukset tavallisten suomalaisten verotusta kiristämällä15.3.2026 11:01:00 EET | Tiedote
Kansanedustaja Joona Räsänen (sd) kritisoi kokoomuksen ehdottamaa perintö- ja lahjaveron poistoa.
SDP:n Aki Lindén: Ministeri Rydmanin puheissa ja hallituksen teoissa ristiriita sote-rahoituksessa14.3.2026 14:57:36 EET | Tiedote
Tuore sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman oli tänään Ykkösaamussa haastateltavana. Ministeri vältti selvästi voimakkaita kannanottoja ja toisti pääosin jo aikaisemmin esitettyjä linjauksia. Hän totesi muun muassa, että julkinen sektori on ensisijainen sosiaali- ja terveyspalveluissa ja yksityinen sektori täydentävä sekä että hyvinvointialueiden rahoituslaki vaatii korjauksia.
SDP:n Eloranta: On vihdoin aika siirtyä kaikille yhteiseen katsomusaineeseen14.3.2026 09:32:56 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta pitää opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän loppuraportin 12.3. julkaistua ehdotusta yhteiseen katsomusaineeseen siirtymisestä erittäin tervetulleena. Eloranta toivoo, että opetusministeri Adlercreutz aloittaa uudistuksen valmistelun pikaisesti ja toivoo viimeistään seuraavan hallituksen tuovan uudistuksen eduskuntaan.
Sote-valiokunnan opposition edustajien kannanotto: Hallituspuolueet päättivät rikkoa lakia13.3.2026 15:23:03 EET | Tiedote
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli tänään vanhuspalveluita koskevaa säästölakiesitystä ja päätti lakiehdotuksen etenemisestä. Lähes kaikki valiokunnan kuulemat valtiosääntöoikeuden asiantuntijat vaativat lausunnoissaan asian lähettämistä vielä perustuslakivaliokuntaan perustuslaillisuuden varmistamiseksi tai jopa ministeriöön uudelleen valmisteltavaksi. Valiokunta sai lisäksi tarkan ja kiistattoman virka-arvion, jonka viesti oli yksiselitteinen: Asia on saatettava perustuslakivaliokuntaan perustuslaillisuuden arvioimiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
