SDP:n valtuustoryhmän tavoite toteutui: Helsinki ei ota käyttöön terveyskeskusmaksuja
14.10.2022 09:59:36 EEST | SDP | Tiedote

Talousarviota on valmisteltu maailmantilanteessa, jossa kaupunkilaisten arjessa on tällä hetkellä paljon epävakautta, arjessa selviämisen haasteita ja huolta tulevasta. SDP:n valtuustoryhmä ajoi budjettineuvotteluissa toimia, joilla luodaan arjen turvaa ja huolenpitoa helsinkiläisten arkeen.
”Pääkaupungissa, jossa elämisen kustannukset ovat jo ennestään kovat, on pieni- ja keskituloisilla ihmisillä entistä vaikeampi tulla toimeen arjessaan. Samaan aikaan palkanmaksun ongelmat jatkuvat Helsingissä ja ovat aiheuttaneet sekä työntekijöille kestämättömiä tilanteita että kaupungille merkittävää mainehaittaa”, SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma huomauttaa. Heinäluoma on kuitenkin tyytyväinen budjetin lopputulokseen.
Kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Nasima Razmyar on tyytyväinen, että kasvatukseen ja koulutukseen kaavaillut leikkaukset peruttiin. ”Lisäämme oppilas- ja opiskelijakohtaista määrärahaa 600 eurolla tähän vuoteen verrattuna. Neuvotteluiden alusta asti tahtotila oli, että tätä jäljelle jäänyttä sopeutustarvetta ei haluta toteuttaa leikkaamalla koulutuksesta, vaan sopeutukset haettiin muualta kaupungin toiminnoista”, Razmyar korostaa.
SDP kantaa huolta kaupungin tukipalveluista, kuten koulujen ja senioritalojen ruokapalvelusta, ja talvisin esimerkiksi kaupungin oman palveluntuottajan Staran suorittamasta lumenaurauksesta.
”Siksi pidän tärkeänä, että onnistuimme torppaamaan kokoomuksen ajamat liikelaitosten heikennykset ja yksityistämiset. Nyt ei ole aika ajaa pienipalkkaisia työntekijöitä ahtaalle ja lähteä yksityistämään ruokahuoltoamme. Epävakaan ajan keskellä on tärkeää, että tukipalvelut toimivat”, Heinäluoma tähdentää.
Erityisen hyvänä neuvottelutuloksena Heinäluoma pitää päätöstä Helsingin kaupungin työntekijöiden palkkaohjelmasta.
”Työntekijöiden edut ja palkitseminen jopa kolminkertaistuvat ja palkkakehitysohjelmakin kaksinkertaistuu ensi vuonna.” Neuvottelussa päätettiin 10 miljoonan euron palkkaohjelmasta, joka kohdentuu erityisesti aloille, joissa on rekrytointihaasteita ja kaikista pienipalkkaisimmille työntekijöille.
Helsingin terveysasemien jonot ovat olleet huolestuttavan pitkiä jo ennen koronapandemiaa.
”SDP:n tavoitteena on, että kiireettömään hoitoon pääsy toteutuu seitsemän vuorokauden sisällä ja sen eteen täytyy Helsingissäkin tehdä ensi vuonna kovasti töitä. SDP:n vaatimuksesta Helsingissä ei myöskään oteta ensi vuonna käyttöön terveyskeskusmaksuja”, Heinäluoma päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eveliina Heinäluoma
valtuustoryhmän puheenjohtaja
eveliina.heinaluoma@gmail.com
p. 040 5921807
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Miksi raiskausrikoksen uhrit joutuvat odottamaan vuosia saadakseen oikeutta?5.11.2026 13:41:11 EET | Tiedote
– Orpon-Purran hallitus väittää, että se haluaa raiskauksen uhreille oikeutta ja kovempia rangaistuksia, mutta tosiasiassa leikkaa oikeudenhoidosta. Samaan aikaan kokoomuksen omat kansanedustajat ovat vaatineet toimia rikosten uhrien oikeusturvan parantamiseksi, SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto ihmettelee. Helsingin Sanomien mukaan (5.11.2026) Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella raiskausrikosten tutkinta voi seistä vuosia. Poliisilaitos on kärsinyt pitkään kohtuuttomasta työkuormasta ja henkilöstön vaihtuvuudesta. Laitoksen omien laillisuusvalvontakertomusten mukaan esitutkintoja pyritään lopettamaan aina, kun se on mahdollista, koska työmäärä on kohtuuton. – On järkyttävää, että raiskauksen uhri kerää rohkeutensa, ilmoittaa rikoksesta poliisille ja joutuu sen jälkeen odottamaan jopa vuosia, että asiaa edes tutkitaan. Millaisen viestin tämä lähettää väkivallan uhreille? Perholehto kysyy. – Meillä Itä-Uudenmaan poliisin alueella asuu yli puoli miljoonaa ihmistä. On
SDP:n Näkkäläjärvi: Eurostatin tilastot osoittavat hallituksen työllisyyspolitiikan toivottomuuden2.11.2026 13:57:35 EET | Tiedote
Perjantaina julkaistut Eurostatin tuoreimmat tilastot EU-alueen työttömyydestä asettavat Suomen jälleen kärkeen Euroopan korkeimman työttömyyden maana. SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi arvostelee voimakkaasti hallituksen työllisyyspolitiikkaa ja vaatii pääministeri Orpoa lunastamaan katteettomat puheensa työttömyydestä.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Kokoomuksen Excel-Niilolla taisivat mennä sarakkeet sekaisin26.10.2026 17:08:04 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra väitti kirjoituksessaan sosiaalisessa mediassa, että Suomen työllisyysaste on ennätyksellisen korkea. Kopran luvut ovat kuitenkin pielessä, koska työllisyysaste on laskenut tällä hallituskaudella joka vuosi yli kymmenellä tuhannella edelliseen vuoteen verrattuna.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: Suomen on oltava Euroopassa suunnannäyttäjä, ei sivustakatsoja23.10.2026 12:03:35 EEST | Tiedote
SDP puheenjohtaja Antti Lindtman piti Paasikivi-seurassa torstaina 22. lokakuuta ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjapuheen, jossa vaati Suomelta aktiivisempaa Eurooppa-politiikkaa ja siirtymistä määräenemmistöpäätöksiin EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Lindtman korosti, että Euroopan turvallisuus ja Suomen etu edellyttävät, ettei yksittäinen jäsenmaa voi estää koko unionia toimimasta.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Hallituksen bensapaketti on palkansaajalle yksi lehmän henkäys18.10.2026 09:59:37 EEST | Tiedote
Polttoainehintojen pitkään jatkunut nousu on rokottanut kansalaisten lompakoita ja on osasyy useimpien arjen kustannusten kallistumiseen. Orpon–Purran hallitus on askarrellut kustannuskriisiin ratkaisuksi 60 miljoonan bensapaketin, josta noin puolet kohdistetaan kansalaisille ja puolet yrityksille. – Paketti on kokonaisuudessaan vaatimaton, mutta sitä perustellumpaa olisi ollut kohdentaa kansalaisten osuus tukitoimista työmatkaliikkumisen helpottamiseen. Nyt lopputulos on palkansaajan kannalta vain yksi huuruinen lehmän henkäys, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

