SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Kokoomuksen sininen sydän on kylmä
9.9.2022 08:52:54 EEST | SDP | Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm kyseenalaistaa, ymmärretäänkö kokoomuksessa, että millaisessa tilanteessa Suomi on ollut alkuvuodesta 2020.
- Muutaman vuoden sisään on mahtunut pandemia, Venäjän aloittama hyökkäyssota ja energiakriisi. Monella on todellinen huoli omasta selviytymisestään. Silti kokoomuksen puheenjohtaja Orpo esittää toimenpiteitä, joilla lisätään ihmisten huolta ja epävarmuutta leikkaamalla työttömyysturvasta ja asumistuesta. Tulee väkisinkin mieleen, että elämmekö edes samassa todellisuudessa.
Malmin mukaan SDP:lle on selvää, että julkista taloutta pitää tasapainottaa. Sitä ei voi kuitenkaan tehdä leikkaamalla pienituloisilta tai heikentämällä työntekijöiden oikeuksia, kuten Sipilän hallituksen aikana.
- Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta köyhtyi, kun kokoomus oli viimeksi hallituksessa. Nyt puolue tarjoutuu toistamaan saman tempun. Jos tämä on se kokoomuksen paljon puhuttu kasvun kaava, osoittaa se kokoomuksen sinisen sydämen olevan kylmä.
Malm huomauttaa, että Suomen työllisyysaste on noussut Marinin hallituksen kaudella ennätyksellisen korkealle. Myös seuraavan hallituksen täytyy jatkaa määrätietoisesti työllisyysasteen nostoa, sillä se on paras lääke julkisen talouden vahvistamiseen.
- SDP tavoittelee seuraavaksi 80 prosentin työllisyysastetta. Erona kokoomukseen on se, että me emme halua tehdä sitä kurjistamalla tai reilun työelämän pelisäännöistä tinkimällä. Lisäksi haluamme kiinnittää huomiota työelämän laatuun. Emme voi elää yhteiskunnassa, jossa työelämä uuvuttaa ja repii ihmiset rikki.
Orpon kritiikkiä sote-uudistuksen kustannuksista Malm pitää erikoisena.
- Kokoomuksen puheenjohtaja arvostelee nyt samaa uudistusta, jota vielä itse hallituksessa ollessaan voimakkaasti puolusti. On selvää, että oppositio haluaa olla eri mieltä hallituksen kanssa, mutta jonkinlaiseen suoraselkäisyyteen voisi kuitenkin tässäkin pyrkiä.
Malm muistuttaa, että sote-uudistusta tehdään, jotta ihmiset pääsevät hoitoon.
- Jos kokoomusta olisi hoitoon pääsy kiinnostanut, olisi se varmaan hoitanut uudistuksen kuntoon ollessaan itse hallituksessa. Aikaa oli 12 vuotta.
Yhteyshenkilöt
Niina MalmSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:0400588978niina.malm@eduskunta.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
Puheenjohtaja Antti Lindtman SAMAKin huippukokoukseen Tukholmaan18.3.2026 11:56:39 EET | Tiedote
Pohjoismaisten sosialidemokraattisten puolueiden ja ammattiliittojen johtoa kokoontuu Tukholmaan SAMAKin huippukokoukseen 18.3.2026. Kokouksen aiheina on muun muassa johtajuus ja yhteistyö muuttuneessa turvallisuustilanteessa sekä luottamuksen merkitys yhteiskuntien yhtenäisyydessä.
Mediakutsu: Pohjoismaisten sosialidemokraattisten puolueiden huippukokous Tukholmassa10.3.2026 15:29:39 EET | Kutsu
Pohjoismaisten sosialidemokraattisten puolueiden ja ammattiliittojen johtoa kokoontuu Tukholmaan SAMAKin huippukokoukseen keskiviikkona 18.3.2026. Kokouksen teemana on Pohjolan turvallisuus muuttuneessa turvallisuustilanteessa.
SDP:n puoluekokousaloitteissa vaaditaan reilumpaa työelämää28.2.2026 09:20:00 EET | Tiedote
SDP:n puoluekokoukselle jätetyissä aloitteissa korostuu vahvasti SDP:n jäsenistön halu reilumpaan politiikkaan etenkin työelämää, sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä. Puoluekokoukselle jätettiin määräaikaan mennessä yhteensä 538 aloitetta.
Suomen ja Ruotsin sosialidemokraatit haluavat vahvistaa Itämeren alueen turvallisuutta27.2.2026 16:51:41 EET | Tiedote
Suomen ja Ruotsin sosialidemokraatit ovat pitäneet Helsingissä viime vuonna perustetun ruotsalais-suomalaisen turvallisuuskomitean toisen kokouksen. Tapaamisen aiheena oli Itämeren alueen turvallisuuden vahvistaminen.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: Kehysriihi testaa hallituspuolueiden sitoutumisen parlamentaariseen velkajarrusopuun25.2.2026 14:34:24 EET | Tiedote
SDP:n Lindtman painotti valtiopäivien avauskeskustelussa, että tuleva kehysriihi ratkaisee, ovatko hallituspuolueet aidosti sitoutuneet juuri solmittuun parlamentaariseen velkajarrusopuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
