Se mikä on mahdollista heille, on mahdollista myös sinulle!
10.10.2019 13:40:57 EEST | Diakonissalaitos | Tiedote

PopSit tuo yhteen Myyrmäen ja Malminkartanon nuoria viettämään syyslomailtaa tarinateatterin, keskustelun ja musiikin äärelle. Tapahtuma on suunnattu erityisesti alueen maahanmuuttajanuorille.
”Maahanmuuttajataustaiset nuoret elävät usein kahden kulttuurin välissä ja oman identiteetin rakentaminen voi olla vaikeaa. Suomalaisessa yhteiskunnassa on paljon stereotypioita ja myös negatiivisia asenteita. Nuorten voi olla haastavaa löytää positiivisia esikuvia, joihin samaistua. Popsit-tapahtumaan halusimme kutsua esiintyjiksi juuri sellaisia henkilöitä, jotka voivat omalla esimerkillään rohkaista nuorta tavoittelemaan unelmiaan”, Vamoksen johtaja Terhi Laine kertoo.
Tapahtumassa oman rohkaisevan tarinansa kertovat muun muassa Mustafe Hirsi, Tahmina Mehr, Ulkar Aghayeva, Mahammed Aghaev, Suldan Said Ahmed, Tanja Lankia, Vanessa Daniel ja Hassan Maikal.
”Maahanmuuttajataustaiset nuoret eivät aina usko, että he pystyvät tekemään erilaisia asioita, kuten vaikka räppäämään suomeksi. Siksi esikuvia tarvitaan. Itselläni ei nuorena ollut Kontulassa paljon esikuvia. Sain kyllä tukea lähialueen nuoriso-ohjaajilta, ja omalta esikuvaltani äidiltä opin, että vaikeina hetkinä kannattaa olla kärsivällinen ja vaikeuksista pääsee yli. Nyt aikuisena esikuviani ovat henkilöt, jotka ovat osoittaneet, että kun rohkeasti tekee omaa juttuaan, pääsee pitkälle. Minulle on myös tärkeää, että voin itse olla esikuvana muille nuorille”, sanoo tapahtumassa mukana oleva rap-artisti ja tubettaja Hassan Maikal.
PopSit-tapahtuman takana on monipuolinen joukko eri toimijoita. Tapahtuman järjestävät yhdessä Diakonissalaitoksen Vamos, Vantaan kaupunki, Helsingin kaupunki, THL, Global Dignity Girls & Boys ja Sitra. Idea PopSit-tapahtumasta sai alkunsa Sitra Labissa, jossa eri alojen toimijat kokoontuvat ratkaisemaan yhteiskunnan vaikeita haasteita.
Tapahtumassa esiintyvät myös Q-teatteri ja rap duo Cavallini & Shrty.
PopSit
Aika: Tiistai 15.10. klo 16.30–20
Paikka: Nuorisotila Arkki, 3. krs., Liesitori 1, Vantaa
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Terhi Laine
johtaja, Vamos
p. 0400 237 775
terhi.laine@hdl.fi
Miia Leppänen
asiantuntija, Sitra Lab
p. 050 556 2783
miia.leppanen@sitra.fi
Laura Niemi
viestintäjohtaja
p. 050 373 8602
laura.niemi@hdl.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos toimii rohkeasti ihmisarvon puolesta yhteiskuntaa uudistaen
Olemme jo lähes 160 vuoden ajan kehittäneet kunnianhimoisesti luovia ratkaisuja yksilön arkeen ja yhteiskunnan haasteisiin. Yhdessä yhteiskunnallisen yrityksemme Rinnekotien kanssa elämme rinnalla, luomme kohtaamisia ja yhteisöjä, joissa jokainen löytää paikkansa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Ihmisarvobarometri 2026: Suomessa on ihmisarvovaje21.9.2026 13:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten mielestä ihmisarvo ei toteudu Suomessa niin hyvin kuin sen pitäisi. Diakonissalaitoksen ensimmäisessä Ihmisarvobarometrissa suomalaiset arvioivat ihmisarvon nykytilan kaikilla mitatuilla osa-alueilla tavoitetasoa heikommaksi. Diakonissalaitos kutsuu tätä eroa ihmisarvovajeeksi.
Miten nuorten tulevaisuususkoa voidaan vahvistaa käytännön tekemisen avulla?14.9.2026 11:17:58 EEST | Kutsu
Moni nuori kokee tällä hetkellä epävarmuutta tulevaisuudesta ja omista vaikutusmahdollisuuksistaan. Kuopiossa käynnistynyt Kasvualusta-hanke etsii tähän ratkaisuja yhdistämällä nuorten valmennuksen, luovan tekemisen ja osallistavan muotoilun menetelmät. Tervetuloa hankkeen kick-off-tilaisuuteen kuulemaan, miten nuorten tulevaisuususkoa voidaan vahvistaa.
Miten yksi kohtaaminen voi muuttaa suunnan? Vamos Joensuun avajaisissa 18.9. kuullaan nuoren oma tarina muutoksesta11.9.2026 11:05:51 EEST | Kutsu
Tervetuloa tutustumaan Joensuussa toimintaansa aloittelevaan uuteen nuorten palveluun ja kuulemaan, miten kiireetön kohtaaminen ja yksilöllinen tuki voi muuttaa nuoren elämän suunnan.
Kutsu medialle: Näkymättömyyden monet taustat – vastakkainasettelusta kohti ymmärrystä tiistaina 27.10.2026 Helsingissä27.8.2026 14:37:51 EEST | Kutsu
Tervetuloa osallistumaan ja keskustelemaan siitä, miten vastakkainasettelua voi vähentää yhteiskunnassa.
Diakonissalaitos laajentaa nuorten hyvinvointia vahvistavaa työtä Oulussa26.8.2026 11:06:59 EEST | Tiedote
Diakonissalaitos laajentaa nuorten hyvinvointia vahvistavaa toimintaansa käynnistämällä Oulussa nuorten päihdetyön toiminnan. Katutason toiminta käynnistyy lokakuussa, kun neljä sosiaali- ja terveysalan ammattilaista aloittaa työnsä. Toiminta koostuu etsivästä, jalkautuvasta katutyöstä sekä matalan kynnyksen kohtaamispaikkatoiminnasta päihteitä käyttäville alle 25-vuotiaille nuorille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


