Maakuntien tilakeskus Oy

Selvitys: Hyvinvointialueille yli 3,2 miljardin euron sairaalainvestoinnit viidessä vuodessa

Jaa
Maakuntien tilakeskuksen selvityksen mukaan nykyisillä sairaanhoito- ja erityishuoltopiireillä on käynnissä tai hankesuunnittelussa tilainvestointeja yli kuudella miljardilla eurolla. Vaikka uusien hyvinvointialueiden aloittaminen hämärtää tulevien investointien ennustettavuutta, näyttäisi siltä, että vuosina 2022–2026 olisi kuitenkin toteutumassa yli 3,2 miljardin investoinnit. Suurimmat yksittäiset hankkeet keskittyvät Uudellemaalle, Pirkanmaalle, Pohjois-Pohjanmaalle, Kanta-Hämeeseen, Varsinais-Suomeen ja Pohjanmaalle.
Maakuntien tilakeskuksen kuvituskuva Tampereen Tipotien terveysasemalta
Maakuntien tilakeskuksen kuvituskuva Tampereen Tipotien terveysasemalta

”Sairaanhoitopiirien suunnitelmien mukaan vuosina 2022–2026 olisi valmistumassa rakennus-, perusparannus- ja peruskorjausinvestointeja noin 3,2 miljardin euron arvosta. Mittaluokka on jokseenkin sama kuin viime vuoden selvityksessämme. Sen sijaan seuraavalle 10 vuodelle osuvien hankkeiden lukumäärä ja näin myös kokonaiskustannusarvio ovat kasvussa. Tosin suunnitelmien epävarmuus kasvaa merkittävästä ensimmäisten vuosien jälkeen”, kertoo Maakuntien tilakeskuksen tietopalvelujohtaja Ari Maaninen.

Edelliseen Maakuntien tilakeskuksen sairaanhoito- ja erityishuoltopiirien tilainvestointien selvitykseen piirit ilmoittivat tulevalle 10 vuodelle yhteensä 170 käynnissä tai suunnitteilla olevaa hanketta. Tänä vuonna hankkeita listattiin noin 190 kappaletta, joiden yhteenlaskettu kokonaiskustannusarvio olisi toteutuessaan noin kuusi miljardia euroa.

Hankkeiden kestoajalle tasaisesti jaettuna vuosittaiset kustannukset näyttäisivät asettuvan lähivuosina kuitenkin samalle tasolle aiempien hankekyselyiden kanssa. Trendi kustannusten kehityksessä vaikuttaisi jopa olevan laskeva. Osittain trendiä selittää kustannusarvioiden epävarmuuden kasvu tarkastelujakson pidentyessä. Toisaalta laskeva trendi tukee näkemystä, että investointihuippu olisi pian jäämässä taakse.

”Vuodesta 2018 tekemiemme selvitysten perusteella Suomen sairaalarakentamisen toinen investointibuumi on lopuillaan. Ensimmäistä huippukautta elettiin 1950–1970-luvuilla, jolloin rakennettiin keskussairaalaverkosto. Nyt vuorossa ovat näiden sairaaloiden uudistamis- ja korvaushankkeet. Monin paikoin urakat ovat jo valmistuneet tai lähivuosina valmistumassa”, taustoittaa Maaninen.

Hyvinvointialueiden välillä suuria eroja asukaskohtaisissa tilainvestoinneissa

Maakuntien tilakeskuksen vuoden 2022 sairaanhoito- ja erityishuoltopiirien tilainvestointiselvityksen mukaan kokonaiskustannuksiltaan ja bruttopinta-aloiltaan kolme suurinta käynnissä tai suunnitteilla olevaa hanketta ovat Laakson sairaala Helsingissä sekä Tampereen ja Oulun yliopistollisten sairaaloiden uudistamishankkeet. Näiden yhteenlasketut kustannukset olisivat toteutuessaan noin 2,2 miljardia euroa, kun kymmenen suurimman hankkeen kokonaisarvoksi on arvioitu noin 3,8 miljardia euroa.

”Osalla hyvinvointialueista suurimmat rakennushankkeet ovat jo takana. Pienimmät eli alle 500 euron asukaskohtaiset investoinnit olisivat näillä näkymin toteutumassa seuraavan kymmenen vuoden aikana Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Satakunnassa ja Etelä-Karjalassa. Suurimmat asukaskohtaiset investoinnit, yli 2 000 euroa per asukas, puolestaan kohdistuisivat Pohjois-Pohjanmaalle, jossa käynnissä on yliopistollisen sairaalan kokonaisuudistaminen. Myös Kanta-Hämeessä on uusimpien tietojen mukaan suunnitteilla yli 2 000 euron asukaskohtaisia investointeja”, Maaninen sanoo.

***

Maakuntien tilakeskuksen sairaanhoito- ja erityishuoltopiirien investointiselvitys 2022

Maakuntien tilakeskus toteutti 10.1.–11.2.2022 digitaalisen investointitietojen ilmoituspalvelunsa avulla kyselyn Manner-Suomen sairaanhoito- ja erityishuoltopiireille niiden peruskorjaus-, perusparannus- ja uudisrakentamishankkeista. Selvityksen otettiin mukaan hankkeet, joiden arvioitu valmistumisajankohta osui vuosille 2022–2026 ja joiden kustannusarvioksi ilmoitettiin yli 0,5 miljoonaa euroa. Investointikustannuksiin laskettiin rakentamisen ja kiinteiden sairaalalaitteiden kustannukset. Selvityksessä on mukana myös hankkeita, jotka valmistuvat vasta vuoden 2026 jälkeen, mutta ovat jo käynnistyneet tai niistä on tehty investointipäätös.

Selvityksen tietoja käytetään valtakunnallisen tilannekuvan saamiseksi sairaanhoito- ja erityishuoltopiirien tilainvestointien laajuuksista, kestoista ja kustannuksista. Tietoja voidaan hyödyntää myös uusien hyvinvointialueiden valmistelussa sekä niiden käyttöön tarvittavien sote-tilojen investointisuunnitelmien laatimisessa ja arvioimisessa.

Vuodesta 2023 lähtien Maakuntien tilakeskus toimii laissa hyvinvointialueesta (611/2021) mainittuna valtakunnallisena toimitila- ja kiinteistöhallinnon osaamiskeskuksena. Osaamiskeskuksen yksi lakisääteisistä tehtävistä on antaa vuosittain hyvinvointialueille ja valtioneuvostolle selvitys hyvinvointialueiden tekemistä toimitilojen investointipäätöksistä ja niiden vaikutuksista hyvinvointialueiden talouteen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

• Ari Maaninen, tietopalvelujohtaja, Maakuntien tilakeskus, p. 209 471 2003, ari.maaninen@maakuntientilakeskus.fi

• Stana Porvali, viestinnän asiantuntija, Maakuntien tilakeskus, p. 029 471 2032, stana.porvali@maakuntientilakeskus.fi

Kuvat

Maakuntien tilakeskuksen kuvituskuva Tampereen Tipotien terveysasemalta
Maakuntien tilakeskuksen kuvituskuva Tampereen Tipotien terveysasemalta
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Maakuntien tilakeskus Oy
Maakuntien tilakeskus Oy
Firdonkatu 2 T 83
00520 Helsinki

http://www.maakuntientilakeskus.fi

Maakuntien tilakeskus on toimitilajohtamisen strateginen kumppani ja valtakunnallinen hyvinvointialueiden toimitila- ja kiinteistöhallinnon osaamiskeskus. Asiakkaitamme ovat hyvinvointialueet, sairaanhoito- ja erityishuoltopiirit, pelastuslaitokset ja kunnat. Palvelemme myös valtionhallintoa, hyvinvointialueiden valmistelutoimielimiä ja niiden toimitilavastaavia. Digipalveluidemme avulla tuotamme asiakkaillemme tietoa arjen tilahallinnan ja strategisen päätöksenteon tueksi. Samalla rakennamme yhtenäistä tilannekuvaa julkisista kiinteistöistä, niiden kustannuksista ja investoinneista. Yhteen paikkaan koottu tieto ohjaa toimimaan järkevästi terveissä, turvallisissa ja tarkoituksenmukaisissa tiloissa. Lue lisää: www.maakuntientilakeskus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maakuntien tilakeskus Oy

Maakuntien tilakeskuksesta hyvinvointialueiden toimitila- ja kiinteistöhallinnon osaamiskeskus12.10.2021 12:00:00 EEST | Tiedote

Valtioneuvoston talouspoliittinen ministerivaliokunta on 12.10.2021 puoltanut, että Maakuntien tilakeskuksesta muodostetaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen lainsäädännössä mainittu valtakunnallinen toimitila- ja kiinteistöhallinnon osaamiskeskus. Linjaus tarkoittaa, että tilakeskus hallinnoi hyvinvointialueiden tila-, kustannus- ja investointitietoja sekä tuottaa niihin liittyviä palveluita. Hyvinvointialueista tulee yhdessä valtion kanssa Maakuntien tilakeskuksen omistajia vuoden 2023 alkuun mennessä.

Selvitys: sairaanhoito- ja erityishuoltopiirien rakennushankkeiden investointibuumi taittumassa23.9.2021 13:34:33 EEST | Tiedote

Maakuntien tilakeskuksen tekemän selvityksen mukaan sairaanhoito- ja erityishuoltopiireillä on rakennushankkeiden investointisuunnitelmia yli viiden miljardin euron arvosta. Vuodesta 2021 näyttäisi tulevan käynnissä olevan investointibuumin vilkkain peruskorjausten, perusparannusten ja uudisrakentamisen aloitusvuosi. Tämän jälkeen vuosittainen trendi on selvästi laskeva.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye