Selvitys: Musiikin tohtoreiden työmarkkina-asema ja tyytyväisyys työtilanteeseen ovat parantuneet

Ulla Pohjannoro, Tuire Kuusi ja Juha Ojala selvittivät Sibelius-Akatemiasta 2010-luvulla valmistuneilta musiikin tohtoreilta, miten tutkinto on vaikuttanut heidän työelämäänsä ja millä tavoin koulutuksessa saatu osaaminen vastaa nykyisen työelämän tarpeisiin. Selvisi, että tutkinnon jälkeen tohtoreiden työmarkkina-asema ja tyytyväisyys työtilanteeseen oli kehittynyt myönteisesti ja työtehtävät muokkautuneet paremmin osaamista vastaavaksi. Yli puolella vastaajista palkkataso oli noussut ja melkein puolet oli saanut vaativampia tai mielekkäämpiä työtehtäviä tohtorintutkinnon suoritettuaan.
Suuri osa (66 %) vastanneista oli tyytyväisiä työuraansa: piti työtehtäviään mielenkiintoisina, viihtyi työssään, pystyi hyödyntämään tohtorikoulutuksessa saavuttamaansa osaamista ja suosittelisi koulutusta Vajaa kymmenys tohtoreista koki tutkintonsa kuitenkin lähinnä ”mukavaksi lisäksi”, vaikkakin osaamistaan rikastuttavaksi sellaiseksi.
Koulutuksen tulisi tarjota lisää opetus- ja teknologiaosaamista
Työelämässä tarvittavista taidoista tohtorikoulutus oli vastaajien mukaan kehittänyt erityisesti analyyttisen ja systemaattisen ajattelun taitoja sekä taiteellista osaamista. Osaamisen laaja-alaisesta kehittymisestä huolimatta monissa he kuitenkin kokivat, että ero koulutuksessa saavutetun osaamisen ja työelämän tarpeiden välillä on edelleen suuri. Tohtorikoulutuksen myötä saavutettuja taitoja – kuten tutkimusosaamista ja tiedonhankintaa – ei selvityksen perusteella tarvita työelämässä kovin paljoa, kun taas esimerkiksi opetus-, teknologia- tai organisatorisia taitoja tarvittaisiin vielä enemmän.
Puolelle kyselyyn vastanneista työllistymis- ja urakehitysmahdollisuudet näyttäytyivät myönteisesti, puolelle kielteisesti. Tohtorintutkinto on yhä harvemmin työllistymisen edellytyksenä, mikä osaltaan kertoo siitä, että työnantajat eivät tiedä riittävästi musiikin tohtoreiden osaamisesta. Heidän työllistymisensä haasteet ovatkin lisääntyneet sitten edellisen tohtoritutkimuksen (2012).
Musiikin tohtorit työllistyvät hyvin haasteista huolimatta, työt keskittyvät Uudellemaalle
Musiikkialan työn sirpaleisuus sekä keskittyminen Uudellemaalle näkyvät aineistossa selvästi. Suurin työnantaja on korkeakoululaitos, ja yleisesti ottaen musiikin tohtorit työllistyvät muiden alan tohtoreita paremmin. Tohtorit työskentelevät taiteilijoina, opettajina eritasoisissa oppilaitoksissa, kirkkomuusikkoina tai tutkijoina useimmiten joko vakituisessa työsuhteessa tai freelancereina. Vaikka vastaajista noin puolet oli tyytyväisiä palkkaansa, musiikin tohtoreiden palkkataso on häntäpäässä verrattaessa valtakunnallisesti muiden alojen tohtorien palkkatasoon.
Kyselyyn vastasi 47 vuosina 2012–2019 valmistunutta musiikin tohtoria.
Lisätietoja
Ulla Pohjannoro
ulla.pohjannoro@uniarts.fi
p. 040 710 4284
Ulla Pohjannoro, Tuire Kuusi & Juha Ojala (2020): Vuosina 2012–2019 valmistuneet musiikin tohtorit työelämässä. Akateeminen urapolku vai ”mukava lisä”. Sibelius-Akatemian selvityksiä ja raportteja 22.
Vuonna 2020 tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Sibelius-Akatemiasta valmistuivat ensimmäiset musiikin tohtorit. Tähän mennessä heitä on valmistunut yli 200. Kansainvälisesti arvostettu ja uraauurtava Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tohtorikoulutus tuottaa ammattilaisia vaativiin taiteen, tutkimuksen ja koulutuksen asiantuntijatehtäviin. Vuonna 2020 tohtorikoulutuksemme esittäytyy lukuisissa konserteissa, luennoilla ja tutkimustapahtumissa.
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Iiu Susiraja, Jimmy López ja Noora Dadu ovat Taideyliopiston Vuoden alumnit 202511.9.2025 16:29:20 EEST | Tiedote
Vuoden alumnit ovat Taideyliopistosta valmistuneita taiteilijoita ja esikuvia, jotka ovat vahvistaneet toiminnallaan taiteen ja taiteilijakoulutuksen ainutlaatuista arvoa ja merkitystä.
Taideyliopiston vararehtori Tapio Kujala: Hallituksen lakiesitys pakottaisi taideopiskelijat kohtuuttomiin valintoihin9.9.2025 14:52:38 EEST | Tiedote
Taideyliopisto suhtautuu kriittisesti hallituksen luonnokseen niin sanotusta yhden opiskeluoikeuden säännöstä. Yliopiston mukaan esitys voi pahimmillaan heikentää nuorten mahdollisuuksia kouluttautua monipuolisesti ja murentaa kulttuurialan koulutusekosysteemiä.
”Oppimista koko keholla” – Maalahdessa tuodaan esittävät taiteet osaksi koulua ja sillä on vaikuttavia tuloksia3.9.2025 11:12:56 EEST | Tiedote
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu koordinoi taidekasvatushanketta, jossa tutkitaan esittävien taiteiden tuomista osaksi peruskoulun ja esikoulun opetusta. Kokeilun pohjalta syntyy luonnos siitä, millainen olisi esittävien taiteiden opetussuunnitelma, jos sillä olisi paikka kouluissa kuvataiteen ja musiikin rinnalla.
Kuulokäytävä-teos kutsuu kokemaan taidetta arjessa – esillä Helsingin keskustassa syyskuussa2.9.2025 13:05:12 EEST | Tiedote
Osallistava Kuulokäytävä-teos on osa Jari Kohon Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun tekeillä olevaa väitöstutkimusta. Ekologista äänitaidetta tutkiva teos on esillä ja ohikulkijoiden koettavissa Ylvan omistaman Hansatalon Hansakäytävässä koko syyskuun 2025 ajan.
Äänitaiteilija Tarek Atoui luennoi improvisaatiosta ja kutsuu yleisönkin osallistumaan2.9.2025 08:55:51 EEST | Tiedote
Tarek Atoui pitää suositun Saastamoinen Keynote -yleisöluennon Tanssin talossa keskiviikkona 17. syyskuuta 2025. Luennossaan Atoui tarjoaa laajan katsauksen improvisaatioon. Luennolle on vapaa pääsy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme