Selvitys: Poikkeuskevät koetteli perheiden hermoja ja taloutta

Lastensuojelun Keskusliiton koordinoima Kaikille eväät elämään -avustusohjelma on julkaissut uuden selvityksen Paikoiltaan siirtynyt arki – Koronakriisin vaikutukset lapsiperheiden elämään. Selvityksessä kysyttiin kahteen otteeseen – huhtikuussa ja toukokuussa – miten perheissä on selvitty poikkeustilan aikaansaamista muutoksista. Kyselyihin saatiin lähes 4000 vastausta yli 3000 henkilöltä
Perheet kokivat kriisiajan stressaavana. Lasten liikkumisessa, unessa ja ravinnossa tapahtui muutoksia huonompaan suuntaan. Harrastustaukoa enemmän lapset kärsivät siitä, että eivät nähneet kavereitaan. Poikkeustila nosti esille perheiden väliset hyvinvointierot. Vakavimmin koronakriisi iski perheisiin, jotka jo lähtökohtaisesti olivat heikoimmassa asemassa. Muun muassa perheille, joissa on erityistä tukea tarvitsevia lapsia, oli suurta haittaa siitä, että arjen rakenteet murtuivat äkillisesti.
– Perheet kuitenkin sopeutuivat tilanteeseen nopeasti, sanoo hankepäällikkö Petri Paju. – Jonkinlainen pohjakosketus saavutettiin heti alussa ja toukokuussa tilanne oli jo monelta osin kohentunut. Osa perheistä onnistui myös nauttimaan poikkeusajasta.
Koulujen etäopetukseen oltiin pääosin tyytyväisiä ja tyytyväisyys lisääntyi huhtikuusta toukokuuhun selvästi. Toukokuussa etäopetuksen vaikutukset oppimiseen arvioitiin enää lievästi negatiiviseksi. Osalle koululaisista etäopetus sopi jopa lähiopetusta paremmin. Tulevaisuudessa onkin tärkeää luoda edellytyksiä hyödyntää etäopetusta niille oppilaille, joiden koulunkäynti sujuu paremmin kotona. Kouluruokailu nousi kyselyssä keskeiseksi niin taloudellisena tekijänä kuin arjen sujuvuuden kannalta.
Hyvin monien perheiden taloudellinen tilanne heikkeni nopeasti kriisin alettua, eikä se parantunut kriisin kestäessä. Kyselyaineiston perusteella noin 55 000 uutta lapsiperhettä kokee nyt niukkuutta koronakriisin takia. Se tarkoittaa noin 100 000 lasta. Jopa 40 prosentissa vastanneista perheistä jompikumpi huoltaja on ollut YT-neuvottelujen piirissä tai huoltajan yritystoiminta on kärsinyt kriisistä huomattavasti. Tilanteesta selvitäkseen perheet ovat käyttäneet omia säästöjään ja esimerkiksi asuntolainan lyhennysvapaata on hyödynnetty paljon.
Eriarvoisuuden näkökulmasta poikkeustilalla oli monia vaikutuksia. Rajoituksilla on ollut myös arjen yhdenvertaisuutta lisäävä ulottuvuutensa: kukaan ei matkusta, ei käy kylpylöissä tai ravintoloissa eikä harrasta kalliisti. Perheiden välinen eriarvoisuus on kuitenkin todennäköisemmin kasvanut. Ne, jotka olivat taloudellisesti tiukimmilla ennen kriisiä, saattoivat harvemmin siirtyä etätöihin, ja perheet, joilla ei ollut taloudellisia puskureita, ovat joutuneet turvautumaan vakuudettomiin luottoihin ja pikavippeihin.
– Nyt on olennaisen tärkeää saada eniten apua tarvitsevien perheiden tuki toimimaan pian, jotta tulevaisuus näyttäytyy heille toiveikkaana, sanoo Paju.
Viranomaisohjeisiin perheissä suhtauduttiin vakavasti koko kriisin ajan. Vastaajat arvioivat kotikuntansa selvinneen koronakriisin hoidosta vähintään tyydyttävästi. Kuntien saama arvosana on keskimäärin yli 7 (huhtikuussa 7,15; toukokuussa 7,27).
Selvityksen toteutti Lastensuojelun Keskusliiton koordinoima Kaikille eväät elämään -avustusohjelma. Raportti perustuu kyselyyn, johon vastasi hieman yli 3000 ihmistä kahdessa osassa. Ensimmäinen vaihe toteutettiin huhtikuussa ja toinen vaihe toukokuussa 2020.
Lisätietoja:
Hankepäällikkö Petri Paju, Kaikille eväät elämään -hanke,
petri.paju@lskl.fi, p. 050 578 0259
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lastensuojelun Keskusliitto on keskusjärjestö, joka vaikuttaa lapsen oikeuksien puolesta ja lastensuojelun laadun kehittämiseksi.
Kaikille eväät elämään – avustusohjelma eriarvoisuuden vähentämiseksi (2017-2020) edistää lasten, nuorten ja perheiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja torjuu ylisukupolvista syrjäytymistä. Ohjelmaa rahoittaa STEA ja koordinoi Lastensuojelun Keskusliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lastensuojelun Keskusliitto
Lapset mukaan töihin -päivä 2025 tuo lapset taas työpaikoille2.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Lapset valtaavat työpaikat jo kahdeksatta kertaa perjantaina 21.11.2025! Kansallinen Lapset mukaan töihin -teemapäivä tuo työelämään lapsimyönteisyyttä ja lisää tietoisuutta lapsen oikeuksista. Teemapäivän järjestävät lapsiasiavaltuutetun toimisto sekä Lastensuojelun Keskusliitto.
Lapsi- ja perhejärjestöjen kannanotto hallituksen budjettiriiheen 2025: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin on panostettava – lapsilta ei voi enää leikata!22.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus on tehnyt julkisen talouden tasapainottamiseksi lukuisia päätöksiä, jotka ovat osuneet myös lapsiin ja perheisiin. Lapsiperheköyhyys on lisääntynyt lähes 20 000 lapsella. Yhä useampi lapsi näkee oman tulevaisuutensa aiempaa epävarmempana. Tämä suunta voidaan kuitenkin syksyn talouspäätöksillä muuttaa budjettiriihessä. Lapsi- ja perhejärjestöt odottavat, että hallitus lunastaa hallitusohjelmaan kirjatun lupauksensa edistää lasten oikeuksien toteutumista yhteiskunnan kaikilla sektoreilla.
Kutsu julkaisutilaisuuteen 27.8.2025: Kuritusväkivaltaa käytetään edelleen Suomessa19.8.2025 10:30:31 EEST | Kutsu
Lastensuojelun Keskusliitto julkaisee 27.8.2025 uuden selvityksen Älä huuda, älä retuuta! – Suomalaisten kasvatusasenteet ja kuritusväkivallan käyttö 2025, joka tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan tämän hetken asenteista ja teoista. Toimittajat ovat tervetulleita seuraamaan webinaarina järjestettävää julkaisutilaisuutta. Julkaisun sekä sitä koskevan mediatiedotteen saa pyytämällä käyttöön embargolla ja ne ovat julkiset 27.8. aamulla.
Sote-järjestöille ehdotettua 100 miljoonan euron lisäleikkausta ei tule toteuttaa – lasten ja nuorten hyvinvointia ei enää saa heikentää7.8.2025 09:31:30 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeri Purra kertoi eilen, että sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksiin esitetään 100 miljoonan euron lisäleikkausta. Lastensuojelun Keskusliitto tyrmää tämän ehdotuksen ja muistuttaa, että lapsilta ja nuorilta on jo leikattu merkittävästi.
Webinaari toimittajille: Lastensuojelu mediassa – moninaisuus näkyviin9.4.2025 06:30:00 EEST | Kutsu
Lastensuojelun Keskusliiton viestintätoimikunta järjestää 7.5. klo 14–15.30 toimittajille ja viestijöille tarkoitetun webinaarin lastensuojelusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme