Senaatintorin kesäterassille ei saatu toteuttajaa

– Perusteellisista neuvotteluista huolimatta toimivaa vastuiden, kustannusten ja riskien jakautumisen mallia ei onnistuttu Senaatintorin kesäterassille löytämään, kertoo Helsingin Kaupunkitilat Oy:n toimitusjohtaja Peggy Bauer.
Operaattorihaku toteutettiin hankintalain mukaisena kilpailutuksena tammi-helmikuussa. Operaattorille tarjottiin aiemmista vuosista poiketen ensimmäistä kertaa mahdollisuus useamman vuoden sopimukseen, jotta investoinneista olisi tullut kannattavampia ja konseptin kehittämiselle olisi ollut aikaa.
Bauer arvioi, että vähäisen kiinnostuksen taustalla oli se, että yrittäjät kokevat toriympäristön haastavaksi, sillä alueen vuokrataso sekä vesien, viemäröintien, sähköjen, vessojen yms. perusinfran puute nostavat lähtökohtaiset tuotantokustannukset korkealle.
– Laatukriteerit ovat tällaisissa hankkeissa korkealla, kun puhutaan kulttuurihistoriallisesti hyvin merkittävässä kohteesta. Lisäksi koronavuodet näkyvät edelleen yritysten riskinsietokyvyssä. Myös kustannusten yleinen nousu ja työvoimapula vaikuttavat vahvasti ravintola- ja tapahtuma-alaan, Bauer summaa.
Helsingin Kaupunkitilat Oy on aiemmin tuottanut kesäterassin Senaatintorille vuonna 2020 ja Kasarmitorille vuonna 2021. Senaatintorin ja Kasarmitorin terassit olivat kuitenkin korona-ajan poikkeustekoja ja siksi kaupungilla oli niissä vahva veto- ja tukirooli. Tahtotilana on ollut siirtää suurterassin konsepti enemmän yrittäjävetoiseksi, mutta operaattorin haku epäonnistui nyt jo toistamiseen.
– Pettymys on tietysti suuri, niin meille kuin monille kaupunkilaisillekin. Helsinkiläisen ruokakulttuurin näyteikkunana ja keskustan elävöittäjänä suurterassilla olisi ollut tärkeä rooli. Onneksi Helsingissä on joka tapauksessa paljon viihtyisiä, persoonallisia terasseja, joilla voi nauttia aurinkoisista kesäpäivistä hyvän ruoan ja juoman äärellä, toteaa Bauer.
Helsingin kaupunki arvioi nyt uudestaan Senaatintorin edellytyksiä terassikäyttöön tulevina vuosina. Tavoitteena on saada aikaan ratkaisuja, jotka edistävät Helsingin keskustan elinvoimaa ja luovat viihtyisää kaupunkia.
Senaatintoria ja sen ympäristöä elävöittävät kesällä terassin peruuntumisesta huolimatta monet tapahtumat. Päätapahtumina alueella ovat muun muassa Sambakarnevaalit kesäkuussa, Pride-tapahtuma heinäkuun alussa sekä Helsinki Midnight Run -juoksutapahtuma 9. syyskuuta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Peggy Bauer
Toimitusjohtaja
Helsingin Kaupunkitilat Oy
0408283140
peggy.bauer@kaupunkitilat.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Kaupunkitilat Oy (ent. Helsingin Leijona Oy ja Tukkutori) on Helsingin kaupungin kokonaan omistama yhtiö, jonka toimialana on vuokraamiensa tilojen ja alueiden kehittäminen. Yhtiön tehtävänä on kasvattaa Helsingin profiilia vetovoimaisemmaksi ja kilpailukykyisemmäksi kaupungiksi kehittämällä mm. Helsingin kaupunki- ja ruokakulttuuria ja tori- ja kauppahallitoimintaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin Kaupunkitilat Oy
Harjun ruumishuoneen syyskuu tarjoaa harmoniaa, seremoniaillallisia ja alkoholittoman yökerhon1.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Harjun entisen ruumishuoneen kokeilukäyttö jatkuu syyskuussa VILLD pop upilla. VILLD avaa Harjuun holistisen hyvinvoinnin keskuksen, jossa kulttuuri, taide, ravinto ja yhteisöllisyys kietoutuvat yhteen.
Grillausta, viskejä ja lähiruokaa – Teurastamon loppukesän tapahtumat nostavat ruokakulttuurin parrasvaloihin20.8.2025 09:02:02 EEST | Tiedote
Teurastamo tarjoaa loppukesälle herkullisen kattauksen tapahtumia, joissa alue vahvistaa asemaansa Helsingin ruokakulttuurin sydämenä: hiiligrillin hehku, viskien aromit sekä sadonkorjuun tuoreet maut houkuttelevat kaupunkilaisia viihtymään ja nauttimaan yhdessäolosta.
Espan kesäillat ovat makujen ja musiikin juhlaa – Eteläesplanadi suljetaan liikenteeltä 14. ja 30.8.11.8.2025 09:14:54 EEST | Tiedote
Espan kesäillat valtaavat Eteläesplanadin elokuussa kahdesti – Taiteiden yönä torstaina 14.8. ja Venetsialaisten aikaan lauantaina 30.8.2025. Tapahtumapäivinä katu suljetaan autoliikenteeltä, ja tilalle rakentuu ainutlaatuinen ulkoilmaravintola ja esitystila.
Harju elää! Vanha ruumishuone täyttyy kaupunkikulttuurista elokuussa30.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Harjun ruumishuone, joka toimi pitkään myös nuorisotalona, herää henkiin vuosien tyhjillään olon jälkeen. Rakennuksen valtaa elokuun ajaksi kolmen yhdistyksen yhteinen Harju elää -projekti, joka avaa tilaan pop up -kahvilan ja kaupunkilaisten yhteisen kulttuuritilan. Toiminta käynnistää kokeilujen sarjan, jolla etsitään kulttuurihistoriallisesti merkittävälle rakennukselle uutta, elinvoimaista käyttötarkoitusta.
Teurastamon kulttuurikesä: ääntä, taidetta ja lyhäreitä22.7.2025 08:24:05 EEST | Tiedote
Teurastamo ei ole ainoastaan ruokakulttuurin ja rennon kaupunkielämän keidas – se on myös elävä ja uudistuva näyttämö taiteelle, luoville tekijöille ja uudenlaisille kokeiluille. Vanhassa teollisuusmiljöössä koetaan tänä kesänä niin musiikkia, äänitaidetta, lyhäreitä kuin lavarunouttakin. Uutena tapahtumana heinäkuussa järjestetään Art, Craft Fair -taidemarkkinat, ja elokuun hämärässä nautitaan jälleen suositusta Lyhärien yöstä. Teurastamolla voi kokea taidetta myös piha-alueella, gallerioissa ja kulttuuritiloissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme