Kansallinen senioriliitto ry

Seniorit jyrähtävät: Ikäihmiset näkyviin ja kuuluviin kyselytutkimuksissa!

Jaa
Kansallinen senioriliitto on tuskastunut siihen, ettei ikäihmisten mielipiteitä oteta kyselytutkimuksissa huomioon.

Tutkimusten mukaan ikäsyrjintä on yleisin syrjinnän muoto. Sillä tarkoitetaan osattomuutta tai syrjintää, joka vähentää ikääntyvien ihmisten vaikutusmahdollisuuksia. Yksi räikeimpiä ohittamisen muotoja ovat kyselytutkimukset, joiden korkein ikäraja on 79 vuotta, joissakin jopa 65 vuotta.

- On käsittämätöntä, etteivät mielipidekyselyt tunnista vanhempia ikäluokkia, jotka ovat entistä parempikuntoisia ja täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä, ihmettelee puheenjohtaja Taina. - Emme voi kehittää ikäystävällistä yhteiskuntaa tai suunnitella ikäihmisille sopivia palveluja, joita tarvitaan yhä enenevässä määrin, ellemme kysy ikäihmisiltä itseltään, mitä he tarvitsevat.

Yksi yhteiskunnallisista trendeistä, jossa ikääntyneiden äänen tulee kuulua entistä vahvemmin, on digitalisoituminen. Kansallinen senioriliitto tukee vanhusasiavaltuutettu Päivi Topon näkemystä siitä, että digipalvelujen kehittäminen ilman tukipalveluja tai vaihtoehtoisia palvelumuotoja on yksi ikäsyrjinnän ilmenemismuoto. Ikäihmisten on pystyttävä asioimaan kaikissa palveluissa digitaidoista riippumatta.  Tarvittaessa tämä on turvattava lailla.

Ikäihmisten äänen tulee kuulua digipalveluiden suunnittelussa ja sitä koskevassa päätöksenteossa, jotta yhdenvertainen kohtelu toteutuu, painottaa Taina.

Suomessa ei toistaiseksi olla ymmärretty sitä yhteiskunnallista muutosta, jonka elämän pidentyminen loppupäästä aiheuttaa. Koko yhteiskunnan on nopeasti reagoitava väestön ikääntymisen tuomiin haasteisiin.

Vuonna 2030 joka viides suomalainen on 70-vuotias tai sitä vanhempi, vuonna 2060 joka neljäs. Suhteellisesti entinen kasvavat vanhimmat ikäryhmät.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kansallinen senioriliitto ry
Kansallinen senioriliitto ry
Kansakoulukatu 5 A 6
00100 HELSINKI

050 564 2656https://www.senioriliitto.fi
 
 Kansallinen senioriliitto edistää ikääntyvien ja eläkeläisten sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia sekä valvoo heidän oikeuksiaan liiton arvoja noudattaen. Liitto on puolueisiin kuulumaton.
 

Liitossa on 14 piirijärjestöä ja 158 paikallista senioriyhdistystä, jotka järjestävät monipuolista toimintaa kaikkialla Suomessa. Jäseniä on jo lähes 25 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kansallinen senioriliitto ry

Kansallinen senioriliitto ja Kalastajan Kanava järjestävät Seniorit kalaan -päivän Vene-messuilla9.2.2023 09:51:05 EET | Tiedote

Suomen senioreista neljäsosa kalastaa, kalastus ylläpitää toimintakykyä. Kalastus on yksi suomalaisten suosituimmista harrastuksista. Luonnonvarakeskuksen mukaan 24 % yli 65-vuotiaista kalastaa, miehistä lähes 40 % ja naisista 13 %. Luonnossa liikkumisella ja kalastuksella on todettu olevan merkittäviä hyvinvointivaikutuksia ikään katsomatta. Senioreilla liikuntakyvyn ylläpito on varsin tärkeää arjen toimintakyvyn säilyttämisessä. Kansallinen senioriliitto ja verkkomedia Kalastajan Kanava kannustavat ikäihmisiä kalaan ja toteuttavat Seniorit kalaan -päivän Venemessuilla Helsingin messukeskuksessa torstaina 16.2.2023.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye