Metsäteollisuus ry

Seppo Parvi Metsäteollisuus ry:n puheenjohtajaksi

Jaa

Stora Enson talousjohtaja ja Suomen maajohtaja Seppo Parvi on valittu Metsäteollisuus ry:n uudeksi puheenjohtajaksi. Ensimmäisissä kommenteissaan Parvi painottaa, että yhdistyksen syyskokouksessa hyväksytystä sääntömuutoksesta seuraava työelämäuudistus rakennetaan yhdessä yritysten ja niiden henkilöstön kesken.

Metsäteollisuus ry:n syyskokous valitsi tänään yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi Stora Enson maajohtaja Seppo Parvin (KTM, 56). Parvi on Stora Enson talousjohtaja, toimitusjohtajan sijainen ja Suomen maajohtaja. Parvi on ollut Stora Enson palveluksessa, johtoryhmän jäsen ja maajohtaja vuodesta 2014 saakka. Metsäteollisuus ry:n hallituksessa hän on aiemmin toiminut varapuheenjohtajana. Puheenjohtajuus siirtyy Parville Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälältä yhdistyksen luottamustehtävien kierron mukaisesti.

Metsäteollisuus ry:n syyskokous hyväksyi yhdistyksen hallituksen tekemän säätömuutosesityksen, joka kieltää yhdistystä jatkossa tekemästä jäseniään sitovia työehtosopimuksia. Metsäteollisuus ry kuitenkin vastaa nykyisistä työehtosopimuksista niiden päättymiseen saakka, pisimmillään 31. joulukuuta 2022.

Valintansa jälkeen Parvi kommentoi hyväksyttyä sääntömuutosta ja siitä seuraavaa työelämäuudistusta todeten sen uudistavan koko toimialaa.

−Tulevaisuudessa työehdot kehittyvät erilaisiksi eri yritysten, tuoteryhmien ja työpaikkojen välillä. Yritykset sopivat yhdessä henkilöstönsä kanssa mistä, miten ja missä laajuudessa sovitaan. Tämä tarkoittaa lisääntyvää dialogia – ja sehän juuri on paikallisen sopimisen ytimessä, Parvi sanoi.

Uusi puheenjohtaja kommentoi myös uudistuksen herättämää keskustelua.

−Reaktiot työelämäuudistukseemme ovat olleet pääosin hyvin maltillisia ja odotettuja. Oman jäsenkuntamme reaktiot ovat olleet yksinomaan myönteisiä. Olemme olleet yksimielisiä muutoksen suunnasta ja uudistuksen välttämättömyydestä.

Metsäteollisuus ry:n syyskokouksen päätös irrottautua valtakunnallisesta työehtosopimustoiminnasta johtaa muutoksiin myös yhdistyksen omassa organisaatiossa.

−Yhdistyksellä on tulevaisuudessakin merkittävä rooli suomalaisen työelämän vaikuttajana. Metsäteollisuus ry:n uuden työelämäyksikön tehtävät tarkentuvat ja yksikön johtoon on jo valittu uusi vetäjä, Parvi muistutti.

Syyskokouksen päätteeksi Parvi otti kantaa myös metsäteollisuuden pidemmän aikavälin näkymiin.

−Globaalit megatrendit näkyvät myös juuri nyt vallitsevan sumun läpi: Ilmastonmuutoksen, väestönkasvun, keskiluokan vaurastumisen ja kaupungistumisen maailmassa metsäteollisuus on osa ratkaisua, ei ongelmaa. Puupohjainen tuotanto korvaa enenevässä määrin fossiilisiin raaka-aineisiin perustuvaa tuotantoa, ja uusiutuvaan raaka-aineeseen tukeutuvan metsäteollisuuden tulevaisuuden näkymä on valoisa, Parvi alleviivasi.

Syyskokous päätti myös, että vuonna 2021 Metsäteollisuus ry:n hallituksessa on 27 jäsentä. Uusina jäseninä hallitukseen nousivat toimitusjohtaja Ilkka Saarinen, Tervakoski Oy, toimitusjohtaja Juha Tilli, Pankaboard Oyj sekä toimitusjohtaja Petteri Virranniemi, Pölkky Oy.

Metsäteollisuus ry:n hallituksen kokoonpano vuonna 2021

Toimitusjohtaja Petri Aaltonen, Encore Ympäristöpalvelut Oy

Toimitusjohtaja Jussi Aine, Puustelli Group Oy

Toimitusjohtaja Sampo Antti, Corenso United Oy Ltd

Sidosryhmäjohtaja Pirkko Harrela, UPM-Kymmene Oyj

Divisioonan johtaja Kati ter Horst, Stora Enso Paper Oy

Toimitusjohtaja Risto Hovi, BillerudKorsnäs Finland Oy

Pääjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Group

Toimitusjohtaja Esa Kaikkonen, Metsä Tissue Oyj

Toimitusjohtaja Ville Kopra, Versowood Oy

Toimitusjohtaja Juha Koukka, Mondi Powerflute Oy

Toimitusjohtaja Juha Kuusisto, Veljet Kuusisto Oy

Tehtaanjohtaja Heikki Mustaniemi, Oy Essity Finland Ab

Tehtaanjohtaja Pertti Mäkelä, Jujo Thermal Oy

Toimitusjohtaja Henrik Nieminen, Tornator Oyj

Toimitusjohtaja Kari Ollila, Adara Pakkaus Oy

Talousjohtaja Seppo Parvi, Stora Enso Oyj

Toimitusjohtaja Jussi Pesonen, UPM-Kymmene Oyj

Toimitusjohtaja Kasperi Pitkäkangas, Haapajärven Ha-Sa Oy

Toimitusjohtaja Tommi Ruha, Kuhmo Oy

Toimitusjohtaja Ilkka Saarinen, Tervakoski Oy

Director Kirkniemi Mill Martti Savelainen, Sappi Finland Operations Oy

Toimitusjohtaja Vesa Tempakka, Vapo Oy

Toimitusjohtaja Arto Tiitinen, Puusepänteollisuus ry

Toimitusjohtaja Juha Tilli, Pankaboard Oyj

Toimitusjohtaja Ari Viinikkala, DS Smith Packaging Finland Oy

Toimitusjohtaja Petteri Virranniemi, Pölkky Oy

Toimitusjohtaja Sakari Wallin, Suomen Kuitulevy Oy

Työvaliokunnan kokoonpano 2021

Puheenjohtaja

Talousjohtaja Seppo Parvi, Stora Enso Oyj

Varapuheenjohtajat

Pääjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Group

Toimitusjohtaja Jussi Pesonen, UPM-Kymmene Oyj

Muut työvaliokunnan jäsenet

Toimitusjohtaja Sampo Antti, Corenso United Oy Ltd

Toimitusjohtaja Ville Kopra, Versowood Oy

Toimitusjohtaja Kasperi Pitkäkangas, Haapajärven Ha-Sa Oy

Mill Director Martti Savelainen, Sappi Finland Operations Oy


Lisätietoja:

Timo Jaatinen, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. (09) 132 6600

Suomi on maailman suurimpia sellun, paperin ja kartongin tuottajia sekä Euroopan kärkeä sahatavaran tuottajana. Metsäteollisuuden laaja kotimainen arvoketju työllistää noin 140 000 suomalaista ja vastaa noin viidenneksestä maamme tavaraviennistä. Suomalainen metsäteollisuus tunnetaan myös metsävaroja kasvattavasta osaamisestaan sekä uutta luovista innovaatioistaan. Metsäteollisuus ry toimii 72 metsäteollisuusyrityksen elinkeino- ja työmarkkinapoliittisena edunvalvojana.

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Metsäteollisuus ry
Metsäteollisuus ry
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

Puukauppa kiri loppuvuonna lähes edellisvuoden lukemiin20.1.2021 07:00:00 EETTiedote

Vuonna 2020 Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat 3 prosenttia vähemmän puuta edelliseen vuoteen verrattuna. Vuoden alkupuolella puukauppa takkusi muun muassa lakkojen, koronapandemian ja haasteellisten keliolosuhteiden seurauksena, mutta loppuvuodesta puukauppa piristyi. Nuoria metsiä hoidettiin edellisvuotta enemmän. Kehityssuunta on hyvä, sillä nuorten metsien hoito varmistaa tulevaisuuden kasvun ja hiilensidonnan.

Uusiutuvien raaka-aineiden mahdollisuudet huomioitava kiertotalouden toteuttamisessa13.1.2021 11:56:30 EETTiedote

Tänään julkistettu ehdotus kiertotalouden strategiseksi ohjelmaksi on tervetullut avaus, mutta se ei huomioi riittävästi uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön pohjaavan biotalouden laajoja mahdollisuuksia. Kiertotalouden edistäminen on tärkeä yhteinen tavoite, jonka toteutuksen tulee olla linjassa muiden talous-, ympäristö- ja ilmastotavoitteiden sekä näihin liittyvien strategioiden kanssa. Metsäteollisuus on toiminut kiertotalouden periaatteiden mukaisesti jo pitkään ja kehittää resurssitehokkuuttaan jatkuvasti.

Metsäteollisuus jatkaa pitkäjänteistä vastuullisuustyötään: Vastuullisuussitoumusten väliraportti kuvaa myönteistä kehitystä19.11.2020 08:25:31 EETTiedote

Metsäteollisuuden vastuullisuussitoumusten väliraportti kertoo omaehtoisten vastuullisuussitoumusten ohjaavan koko alaa entistä vastuullisempaan suuntaan. Raportin tulokset kuvaavat myönteistä kehitystä kohti asetettuja kunnianhimoisia tavoitteita. Tuoreen sidosryhmäkyselyn tulokset antavat metsäteollisuudelle eväitä sidosryhmäyhteistyön ja vastuullisuuden kehittämiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme