Sibelius-Akatemian Anja Ignatius -viulukilpailussa palkittiin 13 viulistia

Järjestyksessään toinen Sibelius-Akatemian opiskelijoille suunnattu Anja Ignatius -viulukilpailu järjestettiin 20.–22. tammikuuta 2023 R-talon konserttisalissa. Kilpailu oli avoin kaikille Sibelius-Akatemiassa läsnä oleville viulunsoiton perusopiskelijoille, nuorisokoulutuksen ja DocMus-tohtorikoulun opiskelijoille sekä vaihto-opiskelijoille. Kilpailussa oli 41 nuorta viulistia.
”Ensimmäisiin suomalaisiin kansainvälisen tason viulisteihin lukeutuva Anja Ignatius (1911–1995) oli mitä suurimmassa määrin muusikko, joka ilmaisi itseään viulunsoiton kautta. Siksi kilpailijoita arvioidessamme kiinnitimme huomiota erityisesti viulistin syvällisyyteen, tyylitajuun ja monipuolisuuteen tulkitsijana. Kilpailijoiden taso oli erittäin korkea; hyvin moni heistä on valmis osallistumaan mihin tahansa kansainväliseen kilpailuun”, kilpailun arvostelulautakunnan puheenjohtaja, sellotaiteilija Seppo Kimanen sanoi.
Kilpailun arvostelulautakunnan jäsenet olivat Sibelius-Akatemian ulkopuolisia asiantuntijoita. Kimasen lisäksi lautakuntaan kuuluivat viulutaiteilijat Terhi Paldanius ja Carolin Widmann.
Kilpailussa jaettiin 13 palkintoa: neljä 1 500 euron palkintoa, neljä 900 euron palkintoa ja neljä 600 euron palkintoa, joista yksi jaettiin ex aequo (tasan) kahden kilpailijan kesken.
Kilpailussa palkitut viulistit
1 500 euron palkinto:
Elsa Hasu, Adrián Ibáñez-Resjan, Triinu Piirsalu, Aino Yamaguchi
900 euron palkinto:
Essi Kettunen, Onni Kunnola, Lina Leikola, Charlotte Loukola
600 euron palkinto:
Nikoloz Japaridze, Elisa Nokelainen, Albert Sahlström
sekä Gloria Ilves 300 euroa ja Harry Rayner 300 euroa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuottaja Päivi Pousar
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
p. 040 710 4217
paivi.pousar@uniarts.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Taideyliopistoon valittiin 313 uutta opiskelijaa – kansainvälisten hakijoiden määrä kasvoi kolmanneksella2.6.2023 09:40:40 EEST | Tiedote
Kiinnostus Taideyliopiston koulutusohjelmia kohtaan on kasvanut edellisvuodesta, mikä näkyi hakijamäärissä erityisesti kansainvälisten hakijoiden osalta.
Tohtorintutkinto: Pitkäkestoinen ja musiikkialan tunteva työnohjaus saattaa vähentää orkesterimuusikoiden työstressiä26.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Pauliina Valtasaari kehitti tohtorintutkinnossaan oman työnohjausmetodin orkesterimuusikoille.
Taideyliopiston viides Tutkimuspaviljonki tarjoaa tutkivaa taidetta kesäkuussa Helsingissä25.5.2023 11:39:57 EEST | Tiedote
Tutkimuspaviljongin ohjelmaan kuuluu niin näyttelyitä, keskusteluohjelmaa kuin esityksiä monelta taiteenalalta. Kokonaisuus esittelee taiteellisen tutkimuksen ajankohtaisia suuntia ja tekijöitä.
Riikka Talvitie karistaa tohtorintutkinnossaan säveltäjän työhön liittyvää mystifiointia ja laajentaa säveltämisen käytäntöjä 24.5.2023 14:00:00 EEST | Tiedote
Talvitie toteaa, että yhteiskunta on muuttunut monella tapaa, mutta säveltäjyys ei ole pysynyt perässä.
Teatterikorkeakouluun musiikkiteatterin lahjoitusprofessuuri22.5.2023 13:28:40 EEST | Tiedote
Waldemar von Frenckellin säätiön lahjoitus täyttää Taideyliopiston pitkäaikaiseen toiveen vahvistaa suomen- ja ruotsinkielistä musiikkiteatterin koulutusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme