Sibelius-Akatemian Global Spring -festivaali juhlii musiikinopiskelijoiden kulttuurista moniäänisyyttä ja yhteyttä ympäröivään yhteiskuntaan

Suomen musiikkikoulutuskentällä ainutlaatuinen Sibelius-Akatemian Global Music -koulutus kokoaa yhteen taiteilijoita moninaisista musiikki- ja kulttuuritaustoista, tällä hetkellä yli 25 eri kulttuurista. Vuosittaiseen Global Spring -festivaaliin osallistuvat alan opiskelijat, opettajat, alumnit ja vierailevat ammattilaiset.
’’Global Music -koulutuksen ytimessä ovat moniarvioiset lähestymistavat ääneen, musiikkiin, kulttuuriin ja identiteettiin. Luomme oppimisympäristön, jossa muusikoita tuetaan kehittymään ainutlaatuisina taiteilijoina sekä luomaan uutta musiikkia kulttuurienvälisessä yhteistyössä’’, festivaalin johtaja, Sibelius-Akatemian professori Nathan Riki Thomson kertoo.
Vuoden 2023 Global Spring järjestetään 15.-19.5.2023 Musiikkitalossa ja Kalliosalissa. Festivaalin etkoihin kuuluu muun muassa multi-instrumentalisti Oscar Beertenin Channeled Through Ecstatic States -konsertti Kalliosalissa 10.5.2023.
Tänä vuonna festivaalilla on mukana artisteja 30 maasta. Festivaali sisältää uutta musiikkia, joka on syntynyt yhtyeopiskelusta, opiskelijoiden yhteisöprojekteista ja maisterikonserteista. Ohjelmistossa matkustetaan Arabic Ensemblen johdolla arabialaisista äänimaisemista Aarne Toivosen ”prog rock” -kappaleisiin sekä rajuihin japanilaisen popin vaikuttamiin teoksiin. Global Choirin konsertissa kuullaan länsiafrikkalaista lyömäsoitinmusiikkia.
Porttiteatterin ”Pieleen mennyt satukirja” avaa tarinoita suljetuista maailmoista
Global Music -opiskelijat ovat yhdistäneet jälleen voimansa helsinkiläisen Porttiteatterin kanssa. Porttiteatteri on vapautuvien vankien ja rikostaustaisten yhteisöteatteri, joka tekee taiteellisesti kunnianhimoisia esityksiä ammattitaiteilijoiden ohjauksessa. Tavoitteena on hälventää rikostaustaan liittyvää stigmaa ja tuoda lavalle dokumentaarisia tarinoita, joita rikostaustaiset esiintyjät itse kirjoittavat ja esittävät.
’’On ylipäätään iso kysymys, keiden tarinoita lavoilla kerrotaan ja ketkä pääsevät esiintymään. Aika trimmattuja ja pärjääviä ihmisiähän siellä enimmäkseen näkyy ja kuuluu. On kiinnostavaa saada fokus toisenlaisiin kehoihin ja tarinoihin’’, säveltäjä, muusikko ja äänisuunnittelija Sanna Salmenkallio kertoo.
Esityksessä on lähdetty liikkeelle ryhmäläisten kaiken kirjavista tatuoinneista ja muista merkeistä iholla. Tatuointien kautta avautuu ”Pieleen mennyt satukirja” eli tarinoita maailmoista, joista harvoin kuullaan.
Salmenkallion mukaan vankilassa oleville on merkityksellistä kohdata siviilejä tasa-arvoisesti ja tulla nähdyksi kunnioittavalla tavalla. Opiskelijoille taas on vahva kokemus työskennellä dokumentaaristen tarinoiden ja niiden takana olevien ihmisten kanssa. Porttiteatteri mahdollistaa tällaiset kohtaamiset epähierarkkisen työtavan ansiosta.
”Harjoituksissa iranilainen santurinsoittaja ja vankilasta tuleva esiintyjä katsovat toisiaan silmiin ja kohtaavat monella tasolla. Se tekee työskentelystä herkkää, kunnioittavaa, tunteellista, vaikeaa ja kaunista. Tässä prosessissa ei voi feikata’’, Salmenkallio sanoo.
Toimijoiden ensimmäinen yhteistyö tapahtui korona-aikana. Lopputuloksena tuotettiin kuunnelmalevy, Valotusaika, joka on kuunneltavissa maksutta SoundCloud-palvelussa.
Yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta vaaliva festivaali
Sibelius-Akatemian Global Music -osaston festivaalit – toukokuinen Global Spring ja loppuvuoden Global Fest – ovat vuosi vuodelta kasvattaneet yleisöjään ja lisänneet keskustelua kulttuurisen diversiteetin arvosta yhteiskunnassamme.
”Festivaalimme ovat houkutelleet mukaan ihmisiä, jotka eivät tavallisesti käy Musiikkitalossa. Global Spring vaalii yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota tarvitaan erityisesti kriisiaikoina”, Thomson summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ainejohtaja, Global Music, Nathan Riki Thomson, puh. +358 50 475 8758
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian markkinointisuunnittelija Riikka Hänninen, puh. +358 50 442 0278
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Skärgårdstearternin uutuuskomedia kutsuu yleisön ratkiriemukkaaseen vuosikokoukseen5.5.2025 12:35:54 EEST | Tiedote
Skärgårdsteatern lähtee jälleen kesäkuussa seilaamaan Uudenmaan, Turunmaan ja Ahvenanmaan saaristoon. Teatterikorkeakoulun kanssa yhteistyössä tehty musiikkikomedia Bättre fäkta än illa fly! nähdään kesän aikana 16 paikkakunnalla.
Skärgårdsteatern bjuder publiken på muntert årsmöte5.5.2025 12:35:09 EEST | Pressmeddelande
Skärgårdsteatern åker igen ut på turné i Nylands, Åbolands och Ålands skärgård. I samarbete med Teaterhögskolan spelas musikaliska komedin Bättre fäkta än illa fly! i sommar på 16 orter.
Kuvan Kevät 2025 avautuu 17.5. Myllyssä23.4.2025 10:45:00 EEST | Tiedote
Kuvan Kevät -maisterinäyttely valtaa tänä vuonna Taideyliopiston Kuvataideakatemian Mylly-päärakennuksen alkaen aulakerroksen Kuva/Tila-galleriasta ja ulottuen aina ylimmän kerroksen Majakkaan, näyttelytilaan vanhan viljasiilon huipulla.
Tekoäly ei uhkaa maailmaa vaan ihminen9.4.2025 07:08:00 EEST | Tiedote
Mahdollinen tekoälyn uhka ei tule siitä, että koneet muuttuisivat itsenäisiksi ja oppisivat ajattelemaan. Ne ovat ihmisen ajattelun jatkeita. Koneiden väittäminen tietoisiksi ja itsenäisiksi ei ole vain harhaanjohtavaa, vaan peittää ihmisen toiminnan, toteaa tutkijatohtori Dominik Schlienger Taideyliopistosta.Ingressi
AI does not threaten the world, but humans do9.4.2025 07:08:00 EEST | Press release
The potential threat of AI does not come from machines becoming autonomous and learning to think. They are extensions of human cognition. Claiming that machines are conscious and autonomous is not only misleading but also obscures human action, says postdoctoral researcher Dominik Schlienger from the University of the Arts Helsinki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme