Siitepölykausi on alkanut – kuusi vinkkiä allergiaoireiden helpottamiseen
6.4.2021 12:20:00 EEST | Yliopiston Apteekki | Tiedote

Siitepölykausi on alkanut Suomessa. Ensimmäisenä kukintansa aloittivat pähkinäpensas ja leppä, joiden siitepölymäärät vaihtelevat lajien kukinta-alueista riippuen vähäisistä runsaisiin. Sade tuo vain hetkellisen helpotuksen ilman siitepölymääriin.
– Allergiaoireet ovat nyt selvästi alkaneet asiakkailla. Meiltä kysytään päivittäin, mitkä tuotteet tepsivät siitepölyallergiaan parhaiten ja milloin hoito tulee aloittaa. Kysymyksiä tulee myös paljon puhelimitse ja verkkosivujemme (ya.fi) chatissa, jossa asiantuntijamme vastaavat kysymyksiin, tietopalvelupäällikkö Katariina Lehtinen Yliopiston Apteekista kertoo.
Luonnonvarakeskus (Luke) ennustaa koivulle, männylle ja kuuselle paikoin jopa runsasta kukintaa tänä vuonna. Yleisin siitepölyallergiaoireiden aiheuttaja on koivu, jonka kukinta alkaa tavallisesti toukokuun alussa. Koivun kukinnan on arvioitu olevan tänä keväänä melko runsasta tai runsasta koko maassa. Kotimaisen kukinnan lisäksi siitepölyä voi kulkeutua maahamme eteläisten ilmavirtausten mukana huhtikuun puolivälistä alkaen, mikä saattaa lisätä koivuallergikkojen oireilua.
– Parhaan tehon allergialääkkeistä saa, kun hoito aloitetaan ennen allergiakauden alkua ja lääkkeitä käytetään säännöllisesti. Allergiaoireista tällä hetkellä kärsivän on syytä ottaa lääkkeet viimeistään nyt käyttöön. Oireita parhaiten helpottava lääkemuoto tulee valita oireiden mukaan, Katariina Lehtinen toteaa.
Silmätipat, nenäsumute ja antihistamiini ovat keväisin allergikoilla kovassa käytössä. Paikallisesti käytettävät valmisteet ovat Käypä hoito -suosituksen mukainen ensisijainen hoitomuoto.
Listasimme alle kuusi Yliopiston Apteekin asiantuntijavinkkiä, joilla siitepölyallergikko saa helpotusta oireisiinsa.
1. Nenäsumute
Allergiaoireiden hoito kannattaa aloittaa paikallisesti sieltä, missä oireet ovat. Kortisonia sisältävä nenäsumute on tehokas apu allergiseen nuhaan. Sumutteesta saattaa olla apua myös allergiseen silmien kutinaan ja punoitukseen.
2. Silmätipat
Kun siitepölyallergia tuntuu silmissä, avuksi kannattaa ottaa antihistamiinia sisältävät silmätipat. Silmätipoista saa parhaan hyödyn irti, kun niitä käytetään säännöllisesti aamuin illoin siitepölykauden ajan.
3. Antihistamiini
Jos allerginen nuha ja aivastelu jatkuvat voimakkaina paikallishoidosta huolimatta, antihistamiinitabletit voi ottaa lisäavuksi. Antihistamiinitabletit tukevat nenäsumutteen ja silmätipan vaikutusta.
4. Nenähuuhtelukannu
Nenähuuhtelukannu on oiva lisäapu allergiaoireiden hoidossa paikallisesti hoitavien tuotteiden ohella. Suolavesiliuos puhdistaa nenän limakalvot siitepölystä ja hoitaa limakalvoja. Huuhtelu auttaa tukkoiseen oloon, poistaa limaa ja helpottaa allergiaoireita.
5. Nenäöljy
Allergian hoitoon tarkoitetut lääkkeet voivat kuivattaa nenän limakalvoja. Haittavaikutuksia voi vähentää apteekista saatavalla nenäöljyllä. Helppokäyttöinen, suihkepulloon pakattu nenäöljy hoitaa nenän limakalvoja ja ehkäisee nenän karstoittumista.
6. FFP2-maski
Maskin käytöstä voi olla lisähyötyä allergikoille, sillä kyseinen maskityyppi estää siitepölyhiukkasten pääsyn nenän limakalvoille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katariina Lehtinenproviisori, tietopalvelupäällikkö
Puh:09 5420 4409katariina.lehtinen@ya.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Yliopiston Apteekki on huolehtinut suomalaisten hyvinvoinnista jo yli kaksi ja puoli vuosisataa. Palvelemme asiakkaita apteekeissa ja verkkoapteekissa ya.fi kaikkialla Suomessa. Tarjoamme myös terveydenhuollon toimijoille laajan valikoiman palveluita aina lääkkeiden valmistuksesta annosjakeluun. Olemme Helsingin yliopiston omistama yritys, jonka tuotto käytetään koulutukseen ja tutkimukseen. Asioidessasi Yliopiston Apteekissa olet mukana huolehtimassa huomisen yhteiskunnasta kanssamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yliopiston Apteekki
Vinkit täitartunnan hoitoon27.8.2026 10:58:47 EEST | Tiedote
Täitartuntoja ilmenee usein syksyisin, kun lapset palaavat kesälomilta kouluihin ja päiväkoteihin. Asiantuntijamme neuvoo, miten täiden häätö onnistuu parhaiten ja miten tartuntoja voi ehkäistä.
Yliopiston Apteekki Vantaan Tammistossa muuttaa uuteen liiketilaan12.8.2026 13:04:43 EEST | Tiedote
Vantaan Tammiston Citymarketissa sijaitseva Yliopiston Apteekki muuttaa uuteen liiketilaan samassa kiinteistössä. Apteekki avautuu 19.8.2026 uudessa liiketilassa, joka sijaitsee Citymarketin kassoja vastapäätä osoitteessa Tammiston kauppatie 9.
Yliopiston Apteekin toimitusjohtajaksi on nimitetty Henri Mäenalanen29.6.2026 15:01:12 EEST | Tiedote
Yliopiston Apteekin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty DI Henri Mäenalanen, joka aloittaa tehtävässään viimeistään 1.10.2026. Yliopiston Apteekin toimitusjohtajana kahdeksan vuotta toiminut Kimmo Virtanen on eronnut tehtävästään. Konsernin johtoryhmä vastaa siirtymäaikana yhdessä Yliopiston Apteekin operatiivisesta johtamisesta.
Näin hoidat hyönteisten pistot15.6.2026 12:28:19 EEST | Tiedote
Kesällä on vaikea välttyä hyönteisten puremilta ja pistoilta. Asiantuntijamme kertoo, miten hoidat puremat ja pistot sekä lievität kutinaa.
Yliopiston Apteekille määrätty seuraamusmaksu kumottiin hallinto-oikeudessa1.6.2026 10:25:56 EEST | Tiedote
Helsingin hallinto-oikeus on tänään antanut päätöksen Yliopiston Apteekkia koskevassa tietosuoja-asiassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


