Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Sijoita kuin nainen! – miksi naiset menestyvät sijoittajina miehiä paremmin? 

Jaa

Vaikka naissijoittajia on koko ajan enemmän, on naisilla kuitenkin vielä selvä vähemmistö osakkeista ja omistusten arvosta. Tutkimuksien mukaan naiset ovat kuitenkin sijoittajina menestyvämpiä kuin miehet.Millaisia naiset sitten ovat sijoittajina ja miksi he menestyvät?

Vaikka naiset sijoittavat koko ajan enemmän, on naissijoittajia yhä selkeästi miehiä vähemmän. Euroclear Finlandin tilastojen mukaan naiset omistavat yhden kolmasosan osakkeita miehiin verrattuna ja omistusten arvosta viides osa on naisilla.  

”Naisten ja miesten sijoitusvarallisuuden koko heijastaa varmasti lasikattoa naisten lompakossa eli esimerkiksi tuloeroja ja erilaista urakehitystä”, sanoo Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto. 

Kivipelto rohkaisee naisia sijoittamaan entistä rohkeammin. Tutkimuksien mukaan naiset ovat sijoittajina menestyvämpiä kuin miehet. Nainen markkinoilla muistuttaa usein enemmän ammattisijoittajaa kuin mies. 

Miksi naiset sitten menestyvät sijoittajina? Tässä asiantuntijan vinkit, kuinka sijoittaa kuin nainen.  

1. Pitkäjänteisyys.Naiset ovat sijoittajina miehiä keskimäärin harkitsevampia ja pitkäjänteisempiä, mikä kasvattaa tuottoja. Miehet tekevät vuoden aikana enemmän osakekauppaa ja uskovat saavansa aktiivisella toiminnalla parempaa tuottoa. Tämän vuoksi miehet menettävät tutkimusten mukaan kaupankäyntikulujen takia tuottoa vuodessa lähes prosentin enemmän kuin naiset.  

2. Rahastojen hyödyntäminen. Puolet sijoitusrahastosijoittajista on naisia. Rahastojen avulla sijoituksia saa tehokkaasti hajautettua ja niiden avulla pääsee osakemarkkinoiden keskimääräiseen tuottoon. Rahasto on myös verotehokas, koska myyntivoittoja ja kotimaisia osinkoja ei rahaston sisällä veroteta.   

3. Luotto ammattilaisiin. Naiset hakevat miehiä useammin tietoa ja neuvoa ammattilaisilta. Tukea voi hakea esimerkiksi sijoitussuunnitelman laatimiseen, pyytää neuvoja sopivien sijoitusvaihtoehtojen valintaan tai hakea tukea sijoitussuunnitelman seuraamiseen. 

4. Vastuullisuus.Erityisesti naiset ovat kiinnostuneita vastuullisesta sijoittamisesta ja kiinnostuneita painottamaan osakeostoissaan vastuullisina pidettyjä yhtiöitä. Vastuullisuus sijoittamisessa onkin nousussa, ja elokuussa voimaan tulleen EU-sääntelyn mukaan sijoituspalveluyritysten tulee kysyä asiakkaan kestävyysmieltymykset osana annettavaa sijoitusneuvontaa.

Yhteyshenkilöt

Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto
kaisa.kivipelto@danskebank.fi
puh. 050 434 6230

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Danske Bankin sijoitusnäkemys: Osakemarkkinoilla syytä olla yhä varovainen – hyviä mahdollisuuksia joukkovelkakirjoissa1.12.2022 13:00:00 EET | Tiedote

Danske Bankin tuore sijoitusnäkemys suosittelee edelleen varovaista suhtautumista osakemarkkinoihin ja näkee hyviä mahdollisuuksia joukkovelkakirjoissa. Sekä osakkeissa että joukkovelkakirjoissa Danske Bank kehottaa pitämään etäisyyttä markkinoiden riskialtteimpiin osiin. Suositus jatkaa ylipainotusta yhdysvaltalaisiin osakkeisiin, alipainotusta eurooppalaisiin sekä neutraalia painotusta kehittyviin markkinoihin ja Japaniin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme