Sipulia kauden ruokiin
18.1.2022 09:00:00 EET | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote

Sipuli sopii moneen
Ruuan makuihin sipuli antaa täyteläisyyttä. Se toimii tukimakuna, piristää ja korostaa makuja. Sipuliin ei kyllästy, koska pelkästään Suomessa viljellään tyypiltään toista kymmentä erilaista sipulia. Voi valita tuoreeltaan käytettävää, kuten ruohosipulia. Pitkään haudutettaviksi käy esimerkiksi keltasipuli, se tavallinen ruokasipuli. Nopeaan kypsennykseen sopii purjo. Punasipuli piristää värillään. Valkosipuli kuuluu ruokasipulin rinnalle ihan jokapäiväiseen käyttöön.
Sipuli suojaa terveyttä
Sipulin tehokkain antioksidantti on nimeltään kversetiini. Käytännössä moni on voinut todeta, kuinka sipuli avaa tukkoista hengitystä ja helpottaa flunssaista oloa. Sipulin suojaravintoaineilla ja flavonoideilla on merkitystä kolesterolitason alentamisessa, immuunijärjestelmän vahvistamisessa ja ennaltaehkäistäessä sydän- ja verisuonitautien ja sydänsairauksien syntyä. Rinnalleen sipuli toki tarvitsee monipuolisen, kasvispainotteisen ruokavalion.
Sipulin maun salaisuudet
Sipulin hienojen makuominaisuuksien takana ovat aromaattiset, rikkiyhdisteitä sisältävät öljyt. Juuri näiden takia sipulit myös itkettävät, koska sulfidipitoisia aineita vapautuu sipulia pilkottaessa. Tehokas keino välttyä kyyneliltä on käyttää hyvin teroitettua veistä ja leikata sipuli viiltoliikkein. Ruokaan sipulin päämaku tulee umamista. Umami on japania ja tarkoittaa ”miellyttävää, ruokahalua herättävää makua”, perusmakua, joka tuo veden kielelle.
Sipulin monet käyttötavat
Olipa mielessä keitto tai pataruoka, vokki tai uuniruoka, ruokaisa salaatti tai pastaruoka, aina kokkaus alkaa sipulin pilkkomisesta. Ilman sipulia keittiössä ei selviä. Tammikuussa eletään blinikautta. Raaka, huolellisesti terävällä veitsellä hienonnettu sipuli on herkkua blinin päällä yhdessä smetanan, mädin ja pippurin kanssa. Samaan tapaan sipulisilppu sopii myös hernekeiton päälle.
Alkuvuoteen ajoittuu myös appelsiinisesonki. Isoista, makeista sipuleista saa appelsiiniviipaleille loistoparin, kun asettelee nämä limittäin lautaselle, valuttaa päälle hunajaa ja rouhaisee pippuria myllystä. Samaan tapaan sipuli kuuluu kreikkalaiseen salaattiin tai tomaattiviipaleiden lomaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että varsinkin talvikautena sipuli on salaattia varten parasta marinoida. Punasipuli saa öljy-viinietikkakastikkeessa kauniin vaaleanpunaisen värin, ja sipulin maku muuttuu säyseäksi.
Kypsennä sipuli taiten
Useimpiin ruokiin sipuli kuullotetaan eli ns. freesataan niin, että sipuli muuttuu läpikuultavaksi, mutta se ei ruskistu. Liian kuumassa sipuli kärventyy ja maku saa ikävän karvaan sävyn. Sen sijaan kuullotettuna sipuli on raukeaa, maultaan leppynyttä. Pihvin tai maksaleikkeen päälle sipulia kannattaa kuullottaa iso keko ja halutessaan vielä makeuttaa tilkalla hunajaa tai ripauksella sokeria.
Monen herkkua ovat öljyssä friteeratut sipulirenkaat. Sipulirenkaita voi uppopaistaa öljyssä joko sellaisinaan tai taikinaan kastettuina.
Valtakunnallista sipulin teemaviikkoa vietetään viikolla 4 (24. -30.1.2022).
Lisätiedot:
Mika Virtanen, kasvinviljelyasiamies, MTK, 0400 544728
Heidi Siivonen, ruokamarkkina-asiantuntija, MTK, 040 568 8802
Kokeillut ruokaohjeet ja kuvat:
Sipulikeitto parhaimmillaan
https://rouvakasvis.blogspot.com/2022/01/sipulikeitto-parhaimmillaan.html
Karamellisoitu sipuligalette
https://rouvakasvis.blogspot.com/2021/01/karamellisoitu-sipuligalette.html
Purjo-perunasosekeitto
https://rouvakasvis.blogspot.com/2020/01/purjo-perunasosekeitto-creme-vichyssoise.html
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK vauhdittaa luonnonarvomarkkinoita perustamalla ostajarenkaan9.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Ympäristöministeriö julkaisi 1. kesäkuuta luonnonarvomarkkinoiden kansallisen tiekartan, jonka yhteydessä korostettiin ostajien keskeistä roolia markkinoiden käynnistämisessä ja kasvattamisessa. Kehityksen vauhdittamiseksi Suomeen perustetaan uusi yhteistyömalli, ostajarengas, kertoo MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin.
Kotimaisen varhaisperunan satokausi on käynnissä – tuore pottu on kesän odotettu herkku6.6.2026 08:52:00 EEST | Tiedote
Kotimaisen varhaisperunan satokausi on alkanut haastavan kevään jälkeen. Viileät jaksot ja vaihtelevat sääolot ovat koetelleet viljelijöitä, mutta näkymät ovat parantuneet kesäkuun alussa. Sadosta odotetaan keskinkertaista. Kotimaisen varhaisperunan suurin valtti on tuoreus: parhaimmillaan peruna päätyy pellolta kattilaan saman päivän aikana. Kotimaisen varhaisperunan saapuminen kauppoihin ja kesäpöytiin on yksi suomalaisen ruokakesän odotetuimmista hetkistä.
MTK: Karhunmetsästyksen tulee perustua kiintiömetsästykseen5.6.2026 14:58:06 EEST | Tiedote
Korkeimman hallinto-oikeuden tuore ennakkopäätös vahvisti viime vuonna Pohjois-Karjalaan myönnetyt poikkeusluvat lainvoimaisiksi. Päätös luo merkittävän oikeudellisen pohjan karhukannan hallintaa koskevan sääntelyn jatkovalmistelulle. MTK:n mukaan karhunmetsästyksen toimintamalleja on kuitenkin tarpeen päivittää, jotta kannanhoidollisen metsästyksen vaikuttavuus voidaan turvata.
Laiduntavat eläimet pitävät arvokkaat elinympäristöt hengissä5.6.2026 12:20:40 EEST | Tiedote
Perinneympäristöt ja luonnonlaitumet ovat luonnon monimuotoisuuden aarreaittoja. Lauantaina 13.6.2026 järjestettävä valtakunnallinen luonnonlaidunpäivä nostaa esiin nautojen, lampaiden ja muun laiduntavan karjan ratkaisevan tärkeän merkityksen näiden ympäristöjen säilyttämisessä. Päivän aikana kymmenet maatilat eri puolilla Suomea avaavat porttinsa yleisölle.
Poronhoitolain uudistus tuo selkeyttä, mutta jättää maanomistajien asemaan vielä epävarmuutta2.6.2026 12:12:41 EEST | Tiedote
Tasavallan presidentti vahvisti poronhoitolain muutoslain 28. toukokuuta. Uudistettu laki ottaa selkeästi kantaa maaston kulumiseen ja sopivien poromäärien ylläpitoon. Muutokset terävöittävät lainsäädäntöä ja tehostavat osaltaan sen noudattamista lisäten samalla elinkeinojen toimintaedellytyksiä, MTK kommentoi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




