Sirkus saapuu yliopistoon: Circus++ hankkeessa luotiin opetussuunnitelma nuoriso- ja sosiaalisen sirkuksen opettajankoulutukselle
30.5.2022 12:08:08 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote

Vuonna 2019 käynnistynyt Youth and Social Circus Arts - an innovative and inclusive education for Europe, Circus++ on Tampereen yliopiston koordinoima kansainvälinen Erasmus+-hanke. Projekti syntyi tarpeesta muodollisesti päteville ammattilaisille, joilla on sirkustaiteen lisäksi myös syvällistä pedagogista osaamista. Hankkeen tuloksena on luotu ensimmäinen eurooppalainen kandidaattitutkinto nuoriso- ja sosiaalisen sirkuksen opettajankoulutukseen.
Tampereen yliopisto ja Sorin Sirkus järjestävät kesäkuussa avoimen ja maksuttoman konferenssin. Ensimmäisen päivän ohjelma koostuu opetussuunnitelman esittelystä sekä sirkusalan ammattilaisten ja asiantuntijoiden puheenvuoroista. Osallistuminen on mahdollista myös Zoomin välityksellä. Toisena päivänä saadaan työpajatyöskentelyn muodossa maistiaisia tulevasta koulutuksesta.
Konferenssi: Circus Pedagogy – The Future of Creative Education
Aika: 15.–16.6. klo 9–17
Etäyhteys: Zoom meeting ID: 660 2471 1431
Paikka: Tampereen yliopisto, huone Pinni B1100, Kanslerinrinne 1, 33100 Tampere
Opetussuunnitelma rakentui sirkuksen tarpeita ja traditioita kunnioittaen
Liikuntakasvatuksen yliopisto-opettaja Joonas Kalarin mukaan sirkuksen parissa työskentelee laaja kirjo opettajia, joilla on usein taustalla oma taiteilijanura. Opetusmenetelmissä ja käytännöissä on paljon variaatiota. Yliopistotason koulutuksella pyritään vastaamaan siihen, ettei opetus perustuisi vain mallioppimiseen tai yrityksiin ja erehdyksiin, vaan tukena olisi myös teoriaa.
– Sirkustaiteessa on epävirallinen kouluttautumisen kulttuuri, joka tarkoittaa usein mestari-kisälli-tyyppistä oppimista. Tutkimuksessa todettiin, että alalla on tarvetta ja halua pätevöitymiselle ja lisäoppimiselle, kertoo yliopistolehtori ja kasvatustieteiden yksikön päällikkö Tiina Kujala.
Opetussuunnitelma rakentui vahvasti sirkuksen traditioita sekä esittävän taiteen luonnetta kunnioittaen. Luovuus on opetuksessa sekä väline että itsetarkoitus.
– Opetussuunnitelman päälinjoiksi muodostuivat sirkustekniikat, didaktiikka ja luovuus sekä nuoriso- ja sosiaalinen sirkus. Päälinjojen lisäksi kokonaisuus sisältää projektinhallintaan, kommunikaatioon sekä tutkimuksen tekemiseen liittyviä opintoja, Kalari kuvailee.
Opetussuunnitelmatyön jälkeinen seuraava vaihe on etsiä mahdollisuuksia koulutuksen toteuttamiseen kansallisesti tai yhteistyössä muiden eurooppalaisten yliopistojen kanssa. Sirkuspedagogiikkaan keskittyvä alempi yliopistotutkinto avaisi opiskelijoille väylän myös jatkokouluttautumiselle, vaikka tohtoriksi saakka. Kalari ja Kujala odottavat koulutuksen lisäävän sirkusaiheista tutkimusta.
– Toivomme, että sirkus löytäisi entistä vahvemmin paikkansa esittävien taiteiden kentässä teatterin, musiikin ja tanssin rinnalla.
Lisätietoja:
Tapahtuman ohjelma ja ilmoittautuminen: https://events.tuni.fi/socialcircus2022/
Hankkeessa on osallisena kansallisista yliopistoista ja sirkuskouluista koostuvia tiimejä Suomesta, Ruotsista, Irlannista, Ranskasta ja Tšekistä. Tampereen yliopiston lisäksi hankkeen muut yhteistyökumppanit ovat: Sorin Sirkus (FI), Stockholms Konstnärliga Högskola (SE), Circus Cirkör (SE), Galway Community Circus (IE), National University of Ireland Galway (IE), Le Plus Petit Cirque de Monde (FR), Cirqueon Centre for Contemporary Circus (CZ) sekä nuoriso - ja sosiaalisten sirkusten verkosto Caravan Circus Network (BE).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yliopisto-opettaja Joonas Kalari, 040 7547064, joonas.kalari@tuni.fi
Yliopistonlehtori, kasvatustieteiden yksikön päällikkö Tiina Kujala, 040 1904174, tiina.kujala@tuni.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Ruutuaikakeskustelu ei yksin riitä – teknologian tuettava nuorten toimijuutta22.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Väitöstutkimuksen mukaan teknologiat voivat sekä tukea että heikentää nuorten toimijuutta, kuten tiedonhakua, sosiaalisia suhteita, hyvinvointia ja osallisuutta. Tutkija Saaga Härkonen muistuttaa, että keskusteltaessa ruutuajasta ja rajoituksista tulisi pohtia, miten teknologia parhaiten tukee nuoren toimijuutta.
Tutkijat kehittävät rakenteellisia ratkaisuja sähköverkon kriittisten osien suojaamiseen ulkoisilta uhkilta22.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Valmiusrakentaminen on varautumisen osa-alue, jonka rooli on noussut yhä tärkeämmäksi globaalin turvallisuustilanteen heikennyttyä. Suomessakin kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen on viime vuosina alettu kiinnittää yhä enemmän huomioita. Tampereen yliopistossa käynnistyneessä tutkimushankkeessa kehitetään tutkittuun tietoon perustuvia ja testattuja rakenteellisia suojausratkaisuja sähköverkon kriittisille kohteille esimerkiksi drooni-iskuja vastaan.
Kohtaaminen mukaan digihoitoon – digipalvelut eivät saa jäädä yksisuuntaisiksi tiedonvälityksen kanaviksi16.9.2026 08:45:09 EEST | Tiedote
Terveydenhuollon digipalvelut pitää nähdä alustoina, joilla potilas ja terveydenhuollon ammattilainen kohtaavat – ei vain paikkoina, joissa potilas vastaanottaa ja tuottaa tietoa. PROSHADE-tutkimuskonsortion politiikkasuositus kehottaa, että vuorovaikutus on säilytettävä myös digitaalisissa palveluissa.
Nuorten miesten huono fyysinen kunto on yhteydessä mielenterveyden häiriöihin15.9.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Tutkimuksen mukaan suomalaisten nuorten miesten kestävyys- ja lihaskunnon sekä mielenterveyden häiriöiden välillä on merkitsevä yhteys ja koronapandemian yhteydessä nuorten miesten lihavuus edelleen yleistyi. Vyötärölihavuuden ja -ylipainon lisääntyminen voivat kasvattaa esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien määrää. Varusmiespalveluksen kaltaiset ympäristöt voivat tehokkaasti parantaa erityisesti riskiryhmien terveyttä.
Paavo V. Suomisen rahastolta 500 000 euron lahjoitus kylmätekniikan opetukseen14.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Paavo V. Suomisen rahasto lahjoittaa 500 000 euroa Tampereen yliopistolle kylmätekniikan opetuksen sekä matalan lämpötilan teknologioiden tutkimuksen ja kehittämisen tukemiseen. Lahjoitus tukee alan pitkäjänteistä kehittämistä ja vauhdittaa uusia tutkimusavauksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
