Demariopiskelijat

SONK-taustainen Yannick Lahti on valittu SDP:n eurovaaliehdokkaaksi

Jaa
Yannick Lahti eurovaaliehdokkaiden julkistamistilaisuudessa Paasitornissa.
Yannick Lahti eurovaaliehdokkaiden julkistamistilaisuudessa Paasitornissa.

Yannick Lahti valittiin viime torstaina SDP:n eurovaaliehdokkaaksi. Tällä hetkellä hän tekee Bolognassaväitöskirjaansa  eurooppalaisesta populistisesta poliittisesta retoriikasta. Hän on valmistunut maisteriksi Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan puheviestintä. Yannick on toiminut viime vuosina osaston puheenjohtajana sekä ollut vaikuttamassa muun muassa YESin kongressissa. 

"Minulle eurooppalaisuus ja kansainvälisyys ovat aina olleet tärkeitä asioita. Sosialidemokraattisten ja eurooppalaisten arvojen nostaminen vuonna 2019 on äärimmäisen tärkeää kun Euroopan unioni etsii suuntaansa. Lähdin eurovaaleihin koska haluan rakentaa huomisen Eurooppaa. Haluan esittää sosialidemokraattisten arvojen mukaisia vaihtoehtoja helpoille populistisille heitoille. Eurooppalaisuus on itselleni arvo jo sinänsä, voin olla paitsi flaamilainen, myös keskisuomalainen. Tämä on sitä, mistä eurooppalaisuus parhaimmillaan on", Lahti kertoo.

Yannickia kiehtoi demariopiskelijoissa erityisesti kansainvälisyys ja eurooppalaisten arvojen esille tuominen. "Opiskelijana oli luonnollista liittyä SONKiin. Demariopiskelijat on yksi kansainvälisimpiä opiskelijajärjestöjä Suomessa, kokoaan suurempi tekijä joka on profiloitunut erityisesti eurooppalaisuuden puolestapuhujana. Moni SDP:n vaikuttaja on lähtenyt alkujaan SONKin kautta maailmalle, itsekin sain ensikosketuksia kansainväliseen politiikkaan YESin kongressin kautta 2017 Saksassa. En olisi ehkä lähtenyt omin avuineni ehdokkaaksi ilman järjestössä saamieni ystävien kannustusta ja tukea! SONK vaikuttaa olevan melkoinen ohituskaista kansainvälisessä politiikassa", Lahti toteaa.

"Masentavista YYA-aikojen suomettumisista ollaan päästy Suomessa irti: tässäkin muuten SONK oli ensimmäisiä järjestöjä jotka uskalsivat katsoa rohkeasti eteenpäin. Järjestö on jatkanut siitä lähtien visiointia paremmasta, yhteisestä Euroopasta. Haluan olla viemässä europarlamentaarikkona Suomea eurooppalaisen päätöksenteon ytimeen, tarjota kestäviä, sosialidemokraattisia vaihtoehtoja. Sosialidemokraattisista ja eurooppalaisista arvoista kuten tasa-arvosta, demokratiasta, sananvapaudesta tai ihmisoikeuksista ei voida ikinä neuvotella. Demarit ovatkin tulevaisuuden liike"

Eurovaalien äänestys alkaa 23. toukokuuta.

Lisätietoja:

Yannick Lahti,

+358 40 0562230

Topi Kytölehto,

+358 50 9115304

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Topi KytölehtoPuheenjohtaja

SONK ry:n puheenjohtaja.

Suomen historian aineenopettaja-opiskelija Jyväskylästä, jota innostaa tasa-arvo, sivistys, liikunta ja flamenco.

Puh:+358509115304topi.kytolehto@sonk.fi

Topi KytölehtoPuheenjohtaja

SONK ry:n puheenjohtaja.

Suomen historian aineenopettaja-opiskelija Jyväskylästä, jota innostaa tasa-arvo, sivistys, liikunta ja flamenco.

Puh:+358509115304topi.kytolehto@sonk.fi

Kuvat

Yannick Lahti eurovaaliehdokkaiden julkistamistilaisuudessa Paasitornissa.
Yannick Lahti eurovaaliehdokkaiden julkistamistilaisuudessa Paasitornissa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Demariopiskelijat
Demariopiskelijat
Siltasaarenkatu 18-20
00530 Helsinki

+358451129299http://www.sonk.fi

Opiskelijat inhimillisemmän ja yhdenvertaisemman yhteiskunnan puolesta. Olemme valtakunnallinen poliittinen opiskelijajärjestö.Tavoitteenamme on edistää opiskelijoiden osallistumista poliittiseen keskusteluun, jossa painopisteenä on koulutus- ja sivistyspolitiikka. Meitä yhdistävät vapauden, yhdenvertaisuuden sekä solidaarisuuden arvot.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demariopiskelijat

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye