BusinessRakentamo

Sopimus Lahjakorttipuoti.fi -palvelusta YritysVihdin kanssa - Kankaanpään kaupunki haluaa tukea pienyrityksiä

Jaa
Kankaanpään kaupunki näyttää hienoa esimerkkiä siitä, miten kunta voi uusin keinoin tukea paikallisia kivijalkakauppoja ja yrityksiä. Kunta on tehnyt YritysVihti ry:n kanssa sopimuksen Lahjakorttipuoti.fi -palvelusta, jonka kauppiaiksi kunta paikallisia pienyrittäjiä nyt kannustaa.
Läheisen ihmisen tai ystävän ilahduttaminen on helppoa, kun lahjakortin voi hankkia nopeasti ja helposti vaikkapa kännykällä Lahjakorttipuoti.fi -palvelusta. Kuva: Sanna Nuutinen / Foto Bakery Oy
Läheisen ihmisen tai ystävän ilahduttaminen on helppoa, kun lahjakortin voi hankkia nopeasti ja helposti vaikkapa kännykällä Lahjakorttipuoti.fi -palvelusta. Kuva: Sanna Nuutinen / Foto Bakery Oy

Palvelualustana toimii YritysVihdin ylläpitämä sähköinen kauppapaikka, josta asiakkaan on mistä päin Suomea tahansa helppoa ja vaivatonta hankkia lahjakortti vaikkapa esimerkiksi kankaanpääläiseen kauneushoitolaan tai viinitilan tuotteita ja palveluita. Lahjakortti tulee saajan sähköpostiin vielä saman päivän aikana.

Kankaanpään kaupunki on tehnyt YritysVihti ry:n kanssa sopimuksen, minkä ansiosta kankaanpääläinen yrittäjä voi ryhtyä Lahjakorttipuodin kauppiaaksi sopimushintaan.

Rekisteröityminen on tehty helpoksi ja yritys pääsee vaivattomasti esille lahjakorttipuoti.fi -sivustolla. Kankaanpääläiset yritykset löytyvät Lahjakorttipuodista omasta osiosta.

Tuetaan pienyrityksiä hankalana korona-aikana

”Tavoitteenamme on tarjota kankaanpääläisille yrittäjille mahdollisuus laajentaa asiakaspotentiaaliaan ja saada lisämyyntiä näinä hankalina korona-aikoina”, elinkeinojohtaja Marko Rajamäki sanoo.

”Lahjakorttipuoti.fi mahdollistaa helpon tavan päästä mukaan verkkokauppatoimintaan sekä tärkeimpänä toki se, että kaupankäynti on mahdollista valtakunnallisesti. Palvelu antaa yrittäjälle vapautta, sillä etenkin lahjakorttisesonkien aikaan kauppiaan ei tarvitse välttämättä päivystää kivijalassa, vaan hän voi vinkata asiakasta käymään ostoksilla verkossa”, yritysasiamies Mari Raukola kuvaa. 

”Mitä enemmän yrityksiä lähtee mukaan palveluun ja mitä enemmän palvelusta tiedotetaan, sitä paremmin kiinnostuneet ostajat löytävät kankaanpääläisten yritysten loistavat palvelut ja tuotteet. Jatkamme yhteismarkkinointia yrittäjäyhdistyksen kanssa”, Raukola jatkaa.

Valtakunnalliseksi palveluksi

”Lahjakorttipuoti laajenee eri puolille Suomen sitä mukaa, kun uusia kauppiaita ja kuntia liittyy joukkoon. Kankaanpään kunta on selvästi edelläkävijä pienten yritysten tukemisessa. Juuri näin varmistetaan pienten kuntien elinvoimaisuutta myös tulevaisuudessa”, Antti Leijala YritysVihdistä toteaa.

”Yhteistyömme on käynnistynyt hyvin ja näin etäyhteyksien aikakaudella yli 200 kilometrin maantieteellinen etäisyys Vihdin ja Kankaanpään välillä on käytännössä kadonnut", hän jatkaa.

Lahjakorttipuoti.fi -palvelu on suunnattu erityisesti pienille, paikallisille yrityksille helpottamaan niiden toimintaa digitaalisessa maailmassa ja tarjoamaan verkkokauppapalveluita helposti ja nopeasti.

Kauppapaikka on pienyrittäjän kannalta riskitön tie siirtyä sähköiseen kaupankäyntiin ja verkkokauppaan ja tarjota nykyaikaiset verkkotilaamisen ja -maksamisen välineet. Sen avulla on mahdollisuus myös laajentaa asiakaskuntaa, koska verkkokauppa on auki 24/7.

Lahjakorttipalvelu lanseerattiin viime vuonna vihtiläisille yrityksille.

”Palvelua on tarkoitus laajentaa vähitellen valtakunnalliseksi ja siten tarjota pienille ja paikallisesti toimiville yrityksille uusia välineitä ja mahdollisuuksia sähköiseen kaupankäyntiin nykyaikaisin keinoin”, YritysVihti ry:n Luova viestintä- ja markkinointijohtaja Sanya Saarinen vielä toteaa.

YritysVihti ry tarjoaa yrittäjille asiantuntija-apua, neuvontapalveluita, koulutusta ja verkostoitumisen kanavia yritystoiminnan elinkaaren eri vaiheisiin, siksi myös Lahjakorttipuoti sopii luontevana osana YritysVihdin kivijalkakauppiaille suunnattuun palvelutarjontaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mari Raukola, yritysasiamies, Kankaanpään Kaupunki, +358 40 542 456, mari.raukola@kankaanpaa.fi


Antti Leijala, Toiminnanjohtaja, YritysVihti ry, +358 400 398 985, antti.leijala@yritysvihti.fi


Sanya Saarinen, Luova markkinointi- ja viestintäjohtaja sekä koulutuspäällikkö, YritysVihti ry, +358 50 439 6710, sanya.saarinen@yritysvihti.fi

Kuvat

Läheisen ihmisen tai ystävän ilahduttaminen on helppoa, kun lahjakortin voi hankkia nopeasti ja helposti vaikkapa kännykällä Lahjakorttipuoti.fi -palvelusta. Kuva: Sanna Nuutinen / Foto Bakery Oy
Läheisen ihmisen tai ystävän ilahduttaminen on helppoa, kun lahjakortin voi hankkia nopeasti ja helposti vaikkapa kännykällä Lahjakorttipuoti.fi -palvelusta. Kuva: Sanna Nuutinen / Foto Bakery Oy
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

BusinessRakentamo
Juuritie 7 (2. krs)
03100 Nummela

https://www.businessrakentamo.fi/

YritysVihti ry on pienyrittäjyyttä tukeva voittoa tavoittelematon yhdistys, joka omistaa Lahjakorttipuoti.fi -palvelun. 

Kankaanpään kaupunki tukee paikallista yrittäjyyttä aktiivisesti. 

Mediatiedotteen laatija: 
Riina Takala-Karppanen / Viestintäpalvelu Kahvimaa Oy

Valokuva: Sanna Nuutinen / Foto Bakery Oy / Kotimainen FotoBakers.fi-kuvapankki

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta BusinessRakentamo

#Someleontti pienyrittäjän digiapurina - vahva missio ohjaa yrittäjä Sanya Saarisen toimintaa1.3.2023 00:00:34 EET | Tiedote

Havainto siitä, että ilmaiset digityökalut tulivat kaikkien yrittäjien ulottuville, mutta silti harva uskalsi lähteä niitä hyödyntämään, käynnisti Sanya Saarisen toisen yrittäjätaipaleen. Ensimmäinen yrittäjäpolku käynnistyi suoraan ammattikorkeakoulun jälkeen vuonna 2004, kun Saarinen hyppäsi rohkeasti koulun penkiltä suoraan yrittäjäksi ja teki keikkoja yrittäjäkollegan kanssa ohjelmapalvelualalla show-palveluita tuottaen ja esiintyvänä taiteilijana toimien. Aiemmin laulu- ja showjuontokeikkojen myyntityö oli kylmäsoittelua, joten modernien työkalujen saapuminen Suomeen mullisti koko myyntiprosessin. Tämä käynnisti uuden uran markkinoinnin ja viestinnän tehtävissä ja nykyisin Saarinen on somekouluttaja, somestrategi ja digisisällöntuottaja, joka toimii käytännönläheisesti pienyrittäjien apuna modernien viestintä- ja markkinointityökalujen käytössä ja monikanavaisen viestinnän rakentamisessa.

BusinessRakentamon palvelut yrittäjille helposti ja sijainnista riippumatta28.2.2023 21:33:50 EET | Tiedote

Pienyrittäjävetoinen BusinessRakentamo ry on palvellut mikroyrityksiä yritysneuvonnan ja kehittämispalveluiden osalta vuodesta 2018 lähtien. Yhdistys tarjoaa asiantuntijoille ja mikroyrityksille tukea ja ratkaisuja yritystoiminnan kehittämiseen. Digitaalinen toimintamalli tuo palvelut jokaisen pienyrittäjän saataville ja mikroyritysten kehitysyhteisö toimii aktiivisesti uusia yhteistyökuvioita rakentaen. Jäsenyritykset voivat hyödyntää asiantuntijaverkoston monipuolista osaamista helposti ja sijainnista riippumatta.

UltraLeanSales® 2.0 - Niin hullulta kuin se kuulostaakin, mutta harvoissa yrityksissä tunnetaan asiakkaan ostokäyttäytyminen riittävän hyvin.20.2.2023 08:05:00 EET | Tiedote

Mitä tapahtuisi, jos tuntisit paremmin asiakkaasi ostokäyttäytymisen? Osaisitko hyödyntää sitä? Parantaisiko tieto myyntiä? Lean-johtamisen malli on tuttu juttu tuotannon tehostamisessa, mutta miksi Lean-oppeja ei ole juurikaan sovellettu tarjousten voittoprosentin parantamiseen? UltraLeanBusiness Oy on tuotteistanut tiedolla johtamisen mallin itseoppivaksi prosessiksi, joka perustuu asiakkaan ostoprosessien tuntemiseen. Aiheesta on nyt julkaistu kirja, uusittu ja laajennettu painos nimeltään UltraLeanSales 2.0.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye