Sörnäisten rantatiellä parannetaan pyörätietä
28.4.2020 10:05:00 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Työn alle menevät Sörnäisten rantatien risteykset ovat:
Pääskylänkatu
Käenkuja
Lintulahdenkuja
Haapaniemenkatu (Sörnäisten rantatie 15:den kohdalla)
Hakaniemenkatu.
Asfaltti- ja tiemerkintätöitä tehdään tarpeen mukaan myös yllä lueteltuja risteyksiä laajemmalla alueella.
Kävely- ja pyörätie on koko ajan käytössä. Työn ajaksi kävely- ja pyörätietä kavennetaan ja jalankulku ja pyöräily ovat yhdistetyllä reitillä. Kulkijat opastetaan vaihtoehtoiselle reitille, jos tie joudutaan sulkemaan kokonaan.
Autolla pääsee kulkemaan risteyksissä myös työn aikana.
Työt eivät vaikuta julkisen liikenteen reitteihin tai pysäkkeihin.
Työt valmistuvat syyskuussa.
Korjaustöiden yhteydessä pyörätielle tehdään entistä selkeämmät tiemerkinnät. Sen lisäksi risteyksiin tehdään pieniä rakenteellisia muutoksia, jotka parantavat pyöräilyn turvallisuutta ja sujuvuutta. Samalla asfalttipäällysteitä, tiemerkintöjä ja keskikorokkeita uusitaan.
Urakoitsijana toimii Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara.
Vilhonvuorenkadun ja Sörnäisten rantatien risteyksessä on ollut käynnissä jo muutamia viikkoja katutyö. Työmaa liittyy urakkaan, jossa rakennetaan uutta Vilhonvuorenkadun osuutta Kalasataman puolelle. Tämä työ vaikuttaa myös kävelyyn ja pyöräilyyn risteysalueella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaupunkiympäristön toimiala
Rakennuttaminen
Tomi Laine
projektipäällikkö
tomi.m.laine@hel.fi
p. 09 310 39762
Katusuunnittelu
Jari Hurskainen
projektipäällikkö
jari.hurskainen@hel.fi
p. 09 310 21378
Urakoitsija Stara
Simo Rautala
vastaava työnjohtaja
simo.rautala@hel.fi
p. 09 31078058
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Detaljplanen för snömottagningsplatsen vid Krämertsskogsvägen går vidare till beslutsfattande22.5.2026 09:05:57 EEST | Pressmeddelande
Planeringen av snömottagningsplatsen i korsningsområdet mellan Tavastehusleden och Krämertsskogsvägen har framskridit. Stadsmiljönämnden behandlar det reviderade förslaget till detaljplan den 26 maj.
Metsäläntien lumenvastaanottopaikan kaava etenee päätöksentekoon22.5.2026 09:05:57 EEST | Tiedote
Hämeenlinnanväylän ja Metsäläntien risteysalueelle sijoittuvan lumenvastaanottopaikan suunnittelu on edennyt. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee asemakaavan tarkistettua ehdotusta 26. toukokuuta.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 21.5.202621.5.2026 18:09:15 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 21.5.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 4.6.2026
Byggnadstillsynen i Helsingfors ger anvisningar för att säkerställa säkerheten hos balkongskivor21.5.2026 12:34:52 EEST | Pressmeddelande
Olycksutredningscentralen gav 21.5.2026 ett meddelande om risk för olycka som gäller balkongskivor i cementfiber. I hållfasthetstester har det konstaterats att cementfiberskivor inte lämpar sig som fallskydd.
Helsingin rakennusvalvonta ohjeistaa varmistamaan parvekelevyjen turvallisuuden21.5.2026 12:34:52 EEST | Tiedote
Onnettomuustutkintakeskus antoi 21.5.2026 onnettomuusuhkailmoituksen, joka koskee sementtikuituisia parvekelevyjä. Lujuustesteissä todettiin, että sementtikuituinen levy ei ole sopiva putoamissuojaksi tai estämään putoamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme