Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan ennakkotiedote
Vuoden 2022 tilinpäätökset ja toimintakertomukset
Vuosi 2022 ei ollut helppo. Lähes kaksi vuotta jatkunut koronapandemian tartuntahuippu saavutettiin tammikuussa. Helsinki avasi Herttoniemeen varasairaalan ja koronapandemia sitoi edelleen työntekijöitä koronaneuvontaan ja rokotuksiin. Henkilöstötilanne jatkui vaikeana.
Kaikesta huolimatta valmistelimme kansallisen sote-uudistuksen toimeenpanoa ja paransimme palvelujen saatavuutta muun muassa digitaalisilla- ja etäpalveluilla. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaistamme jo 70 prosenttia on aktivoinut Apotti-järjestelmän Maisa-asiakasportaalin käyttöönsä.
Lisätietoa sosiaali- ja terveystoimen ja pelastuslaitoksen vuodesta 2022 on liitteenä olevissa toimintakertomuksissa ja tilinpäätöksissä:
- sosiaali- ja terveystoimen tilinpäätös ja toimintakertomus
- pelastuslaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomuksen tiivistelmästä
Lautakunta käsittelee pelastuslaitoksen lopullisen toimintakertomuksen toukokuussa 2023.
Lisätietoa: toimialajohtaja Juha Jolkkonen, p. 09 310 42215, juha.jolkkonen@hel.fi ja talous- ja suunnittelujohtaja Sampo Pajari, sampo.pajari@hel.fi, p. 09 310 42246.
Lausunto sosiaali- ja potilasasiamiesten vuoden 2022 selvityksestä
Yhteydenotot sosiaali- ja potilasasiamiehiin ovat pysyneet samalla tasolla kuin vuonna 2021. Asiamiehiin otettiin viime vuonna yhteyttä 2053 kertaa. Sosiaali- ja terveystoimen palveluissa on vuosittain useita miljoonia palvelukohtaamisia.
Yleisimmät yhteydenoton syyt asiamiehiin olivat tyytymättömyys palveluun pääsyyn tai saatuun hoitoon sekä tyytymättömyys kohteluun ja tiedonsaantiin.
Muistutuksia ja kanteluja tehtiin sosiaali- ja terveystoimelle vuonna 2022 yhteensä 1073. Muistutusten ja kanteluiden aiheet olivat hyvin samanlaisia kuin syyt, joiden vuoksi otettiin yhteyttä asiamiehiin.
Asiamiesten selvitys ja havainnot antavat arvokasta tietoa palvelujen kehittämisen tarpeista. Asiakkaiden kokemuksia ja palautteita palveluista kootaan ja seurataan monin eri tavoin. Hel.fi-verkkosivuilla julkaistaan neljä kertaa vuodessa kooste saaduista palautteista ja asiakaskokemuksen kehittymisestä. Asiamiesten selvitys on yksi merkittävä osa tätä kokonaisuutta.
Sosiaaliasiamiehen tehtävään kuuluu seurata asiakkaiden oikeuksien ja aseman kehitystä ja antaa siitä selvitys vuosittain kaupunginhallitukselle. Helsingissä sosiaali- ja potilasasiamiehen tehtävät on yhdistetty, minkä vuoksi selvityksessä käsitellään myös terveydenhuoltoon liittyneitä yhteydenottoja.
Lisätietoa:
- Sosiaali- ja potilasasiamiesten selvitys 2022
- yksikön päällikkö Ulla Tyyskä, p. 09 310 42210, ulla.tyyska@hel.fi
Kokouksen esityslista liitteineen on sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan verkkosivuilla.
Kokouksen päätöstiedote julkaistaan verkkosivuilla kokouksen jälkeen.
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-SaariViestintä- ja osallisuuspäällikkö
Puh:09 310 42240jaana.juutilainen-saari@hel.fiOuti HuidaYksikön päällikkö, palvelu- ja henkilöstöviestintä
Puh:09 310 27979outi.huida@hel.fiMarkus SnellmanViestintäasiantuntija
Puh:09 310 42619markus.snellman@hel.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta

Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan ennakkotiedote2.6.2023 12:50:55 EEST | Tiedote
Lautakunnan kokous on tiistaina 6. kesäkuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee muun muassa kotihoidon palvelujen sekä hätämajoituksen ja tilapäisen asumisen hankintoja. Lautakunnalle myös esitetään, että Helsinki lahjoittaisi Ukrainan pelastuslaitokselle neljä ensihoitoyksikköä.
Apinarokkorokotetta tarjotaan kaikilla terveysasemilla31.5.2023 13:05:41 EEST | Tiedote
Rokotetta tarjotaan 1.6.2023 lähtien terveysasemilla 18 vuotta täyttäneille helsinkiläisille miehille, joilla on suurin riski saada apinarokkotartunta. Rokotteen saa ainoastaan ajanvarauksella.
Perheiden kokemukset neuvolasta ja synnytyssairaalasta ovat pääosin hyviä – tavoitteena entistä yksilöllisemmät palvelut24.5.2023 09:27:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki ja HUS selvittivät synnyttäneiden äitien ja perheiden kokemuksia neuvolasta ja synnytyssairaalasta. Perhemyönteisyyteen oltiin pääosin tyytyväisiä.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 23.5.23.5.2023 20:58:18 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kokoontui tiistaina 23.5. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla. Kokouksen esityslista liitteineen löytyy samalta sivulta.
Kannelmäen terveysaseman palvelut kilpailutetaan uudelleen – palvelut jatkuvat normaalisti23.5.2023 18:55:30 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki kilpailuttaa uudelleen Kannelmäen terveysaseman palvelut. Taustalla ovat sopimustekniset syyt. Uusi kilpailutus ei aiheuta välittömiä muutoksia terveysaseman toimintaan tai asukkaiden palveluihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme