Sosiaalialalla on myös hyviä työpaikkoja – Talentia palkitsi Oulun seudun omaishoitajat
4.10.2021 10:30:00 EEST | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote

- Oulun seudun omaishoitajat ry:ssä työhyvinvointi on keskeinen osa työtä, ei vain yksi irrallinen palanen. Työntekijät tietävät omat työnkuvansa ja vastuualueensa, työn mitoitus on kunnossa ja johtaminen toimii, kiittää Talentian erityisasiantuntija Heidi Pekkarinen.
Merkille pantavaa on se, että hyvinvointi on syntynyt ilman ylimääräistä rahaa, joten mikä tahansa työpaikka voi ottaa mallia voittajasta.
Talentian järjestämään Hyvinvoiva työpaikka -kilpailuun osallistui 75 sosiaalialan työpaikkaa. Voittajaksi valittu Oulun seudun omaishoitajat ry on 11 työntekijän työyhteisö, joka tarjoaa tietoa, tukea ja toimintaa alueen omaishoitajille.
Hyvinvoiva työpaikka -palkinto on 1000 euroa, jonka voi käyttää työhyvinvointia tukevaan toimintaan.
Työntekijöiden hyvinvointi vaatii jatkuvaa työtä
Oulun seudun omaishoitajat ry:n työntekijöiden hyvinvointi on pitkäjänteisen työn tulosta, kertovat vastaava omaistoiminnan ohjaaja Minna Hernberg ja toiminnanjohtaja Minnamaria Salminen.
- Hyvän työpaikan rakentamiseen tarvitaan kaikkia, niin esihenkilöitä kuin työntekijöitä. Mietimme yhdessä keinoja työhyvinvointimme parantamiseksi. Meillä myös mitataan säännöllisesti työhyvinvointia, Hernberg ja Salminen sanovat.
Tärkeää on ottaa työhyvinvointi osaksi jokapäiväistä työtä. Pienilläkin toimintamallin muutoksilla voi saada paljon hyvää aikaa.
- Aloitamme aamut töissä yhteisellä kahvihetkellä. Säännöllisiin, koko henkilökunnan kokouksiimme tuomme aina työhyvinvointiasiaa. Kokous alkaa aina iloisten asioiden kierroksella, ja joka kerta myös työntekijät vuorotellen tuovat työhyvinvointiteemaan liittyvää asiaa kokouksen loppuun. Tyhy-päiviä järjestetään säännöllisesti, käytössämme on hyvät työterveyspalvelut, voimme pitää etätyöpäiviä sekä paljon muuta, Hernberg ja Salminen kertovat.
Henkilöstön vaihtuvuus on kallista
Talentia järjesti nyt ensimmäistä kertaa Hyvinvoiva työpaikka -kilpailun. Tavoitteena on nostaa esiin sosiaalialan työyhteisöjä, joissa henkilöstö voi hyvin. Kilpailuun osallistui yhtä paljon julkisen ja yksityisen sektorin työpaikkoja. Työyhteisöt edustivat monipuolisesti koko sosiaalialaa.
- Yllätyimme positiivisesti kilpailun suosiosta, koska huonot työolosuhteet nousevat usein esiin jäsentemme yhteydenotoissa. On hyvä nostaa keskusteluun se, että hyvinvointiin voi vaikuttaa työpaikoilla, ja sitä pitää kehittää yhdessä, Talentian Heidi Pekkarinen sanoo.
Hän kannustaa sosiaalialan työpaikkoja tekemään töitä työntekijöidensä hyvinvoinnin eteen. Siitä hyötyvät asiakkaat, mutta se on myös taloudellisesti kannattavaa, sillä hyvinvoivat työntekijät vaihtavat harvemmin työpaikkaa kuin tyytymättömät.
Työntekijöiden vaihtuvuus tulee kalliiksi. Tutkimusten mukaan työntekijöiden vaihtuminen voi maksaa useita kymmeniä tuhansia euroja vuodessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
vastaava omaistoiminnan ohjaaja Minna Hernberg, p. 040 559 7766, minna.hernberg@osol.fi
toiminnanjohtaja Minnamaria Salminen, Oulun seudun omaishoitajat ry, p. 040 566 5865, minnamaria.salminen@osol.fi
Heidi PekkarinenErityisasiantuntija
Puh:0931586024heidi.pekkarinen@talentia.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ryRatamestarinkatu 11
00520 HELSINKI
Vaihde: +358 9 3158 6000, toimisto@talentia.fihttps://www.talentia.fi
Akavalainen 27 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentia: 5 300 lasta siirtyy pois lastensuojelusta – kuka varmistaa heidän tukensa?25.9.2026 07:36:00 EEST | Tiedote
Lastensuojelulain uudistus uhkaa jättää tuhannet lapset ilman heidän tarvitsemaansa tukea, varoittaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. Lakiuudistus on edennyt eduskuntakäsittelyyn.
Talentian selvitys: Sosiaalialan johtajan on tunnettava alansa erityispiirteet22.9.2026 16:15:44 EEST | Tiedote
Sosiaalialan johtamisessa on vetovoimaa, mutta tehtävään ei hakeuduta millä ehdoilla hyvänsä.
Talentia: Sosiaalihuoltoa ei vahvisteta vähentämällä satoja ammattilaisia21.9.2026 15:47:33 EEST | Tiedote
Hallitus on tänään 21.9.2026 antanut eduskunnalle esityksensä sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain uudistamisesta. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian ensiarvion mukaan esitysten tavoitteiden ja vaikutusarvioinnin välillä on räikeä ristiriita.
Sosiaalialan ammattilaisia irtisanotaan, vaikka palvelujen tarve kasvaa – Talentia varoittaa seurauksista16.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueet ovat ajautuneet kuluneen vuoden aikana syvenevään yt-kierteeseen, koska valtion rahoitus ei ole vastannut alueiden todellisia kuluja. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää tilannetta vakavana ja varoittaa, että kehitys uhkaa sosiaalihuollon palvelujen oikea-aikaista saatavuutta ja laatua.
Kun auttaja tarvitsee itse apua – tutkimus sosiaalialan ammattilaisista sosiaalipalvelujen asiakkaina sai Talentian etiikkapalkinnon11.9.2026 11:02:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan ammattilaisen oma kokemus sosiaalipalvelujen asiakkaana olemisesta voi parhaimmillaan vahvistaa ammatti-identiteettiä ja lisätä ymmärrystä asiakkaiden tilanteista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme