Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Sosiaalialan korkeakoulutettujen Talentia saa tänään uuden puheenjohtajan

Jaa

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian kaksi päivää kestävä liittovaltuuston kokous alkaa tänään 21.11. klo 9.00, ja aamupäivän aikana Talentialle valitaan uusi puheenjohtaja.

Tällä hetkellä puheenjohtajaehdokkaaksi on asettunut Jenni Karsio. Hän on 36-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri ja laillistettu sosiaalityöntekijä sekä ensi- ja turvakotipalveluiden johtaja Tampereelta. Lisäksi Karsiolla on pitkä ja monipuolinen kokemus Talentian luottamushenkilönä toimimisesta.

Olemme nyt murroskohdassa ja uuden edessä koko yhteiskunnallisen tilanteen osalta. Edessämme on sote- ja sosiaaliturvauudistus, yhteiskuntia ravisteleva koronavirus sekä ammattiliittoihin järjestäytymisen haasteet. Edessä on valtavasti työtä, joka vaatii Talentialta uudenlaista ajattelua ja tekemistä jäsentemme hyväksi ja jäsenten kanssa. Talentiassa emme tyydy vallitseviin olosuhteisiin vaan teemme töitä paremman sosiaalialan ja yhteiskunnan eteen. Tämä on saavutettavissa, kun rakennamme avoimempaa vuoropuhelua, läpinäkyvämpää demokratiaa ja osallistumme rohkeasti yhteiskunnalliseen keskusteluun saaden sosiaalialan korkeakoulutettujen asiantuntemuksen esille”, Jenni Karsio linjaa.

Liittovaltuuston jäsenet voivat vielä kokouksessa esittää puheenjohtajaksi mahdollisia muita ehdokkaita. Viikonlopun aikana Talentialle valitaan myös varapuheenjohtaja ja hallitus. Kokous järjestetään hybridikokouksena Sokos Hotel Triplassa, ja liittovaltuuston jäsenet osallistuvat kokoukseen pääsääntöisesti etäyhteydellä.  

Tero Ristimäki jää eläkkeelle 

Talentiaa 12 vuotta johtanut Tero Ristimäki jää eläkkeelle ja jättää tehtävänsä kiitollisena siitä, että on saanut tehdä työtä sosiaalialan korkeakoulutettujen edunvalvojana. 

Talentian asema sosiaalialan korkeakoulutettujen edunvalvojana on parantunut jäsenmäärän nousun myötä. Työmarkkinoilla tapahtuu isoja muutoksia, kun sote-uudistus tulee aikanaan voimaan. Lisähaasteita tuo myös korona. Tämä on se todellisuus, jossa nyt elämme. Se missä tänään olemme, on eilisen työn tulosta. Kiitän Talentiaa ja se jäseniä luottamuksesta, että olen saanut olla tekemässä tätä päivää yhdessä Talentian työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja järjestöaktiivien kanssa. Syyskuussa 1997 alkanut työni kehittämispäällikkönä ja 2008 alkaen puheenjohtajana on nyt tehty. Toivon Talentialle, sen jäsenille, teille valtuutetuille sekä tänä viikonloppuna valittavalle Talentian uudelle johdolle ja hallitukselle hyvää huomista, jonka tekemisen te saatte aloittaa tänäänRistimäki sanoo. 

Akavalainen yli 26 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt medialle: 

viestintäpäällikkö Kaisa Yliruokanen puh. 0400 614 511

Uusi puheenjohtaja antaa haastatteluita lauantaina 21.11. klo 12.45-13.15 sekä heti kokouksen jälkeen arviolta klo 16.00 alkaen.

>> Tutustu puheenjohtajaehdokas Jenni Karsion Kampanjasivuihin 

 

 

 

 


Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Ratamestarinkatu 11
00520 HELSINKI

Vaihde: +358 9 3158 6000, toimisto@talentia.fihttps://www.talentia.fi

Akavalainen yli 26 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Ennakkotiedote medialle: Uusi puheenjohtaja sosiaalialan korkeakoulutettujen Talentialle17.11.2020 07:00:00 EETTiedote

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentialle valitaan ensi lauantaina 21.11. uusi puheenjohtaja, kun järjestön liittovaltuusto kokoontuu. Tällä hetkellä puheenjohtajaehdokkaaksi on asettunut Jenni Karsio. Hän on 36-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri ja laillistettu sosiaalityöntekijä sekä ensi- ja turvakotipalveluiden johtaja Tampereelta. Lisäksi Karsiolla on pitkä ja monipuolinen kokemus Talentian luottamushenkilönä toimimisesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme