Sosiaaliohjauksen osaaminen ja mahdollisuudet esiin
27.1.2023 10:30:00 EET | Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) | Tiedote

– Sosiaaliohjaus on vielä melko uusi tulokas sosiaalipalvelujen kokonaisuudessa. Julkaisun taustalla on tarve selvittää sosiaaliohjauksen asemaa, roolia ja tehtävää sosiaalipalveluna, kertoo Sosiaaliohjauksen tekijät ja tehtävät -julkaisun kirjoittaja, Diakin sosiaalialan yliopettaja Jari Helminen.
Julkaisussa kartoitetaan, ketkä työskentelevät sosiaaliohjauksen tehtävissä, toimenkuvaan kuuluvia tehtäviä sekä työtapoja. Vastauksia kysymyksiin on etsitty työpaikkailmoituksista, ammattijärjestö Talentialta kerätystä kyselyaineistoista sekä Helsingin kaupungin sosiaaliohjaajan tehtävänkuvauksista.
Monipuolinen työnkuva
Aineistojen perusteella on syntynyt kuvaus sosiaaliohjauksesta sosiaalipalveluna ja työmuotona. Sosiaaliohjauksen tehtävissä työskennellään tavallisesti erilaisia hyvinvoinnin vajeita, osattomuuden kokemuksia tai toiminnan rajoitteita kohdanneiden ihmisten kanssa.
– Sosiaaliohjaaja tukee asiakasta arjessaan ja elämässään sekä niiden hallinnan sujuvoittamisessa ja vakauttamisessa. Hän luo ihmiselle mahdollisuuksia hyvinvointinsa, toimintakykynsä ja voimavarojensa ylläpitämiseen ja lisäämiseen. Sosiaaliohjausta voidaan käyttää sekä hyvinvoinnin – erityisesti sosiaalisen hyvinvoinnin – edistämisessä että hyvinvoinnin vajeita paikkaavassa työssä, Helminen kertoo.
Sosiaaliohjauksen tehtävissä työskentelee erityisesti ammattikorkeakoulussa sosionomitutkinnon ja ammattikorkeakouluja edeltäneellä opistoasteella sosiaalialalle soveltuvan tutkinnon suorittaneita ammattilaisia.
Alalle aikoville, ammattilaisille ja yhteistyökumppaneille
Julkaisu on kirjoitettu sosiaalialan ammattikorkeakoulutukseen ja ammattialan työtehtäviin hakeutumista suunnitteleville sekä oman uransa suuntaa pohtiville sosiaalialan ammattilaisille. Sosiaali- ja terveysalan työnantajat tai yhteistyökumppanit saavat julkaisusta tietoja siitä, mitä sosiaaliohjauksen liittyvien työtehtävien tavoitteet, sisällöt ja käytännöt voivat olla.
– Julkaisu on kuvaus myös sosionomin työstä sosiaaliohjauksen näkökulmasta, joten sitä voidaankin käyttää myös sosionomikoulutuksen opetussuunnitelmien kehittämisessä mutta myös tukena jatkuvan oppimisen koulutusten rakentamisessa ammattikorkeakouluissa, Helminen lisää.
Vuoden 2023 alusta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä vastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille. Helmisen mukaan julkaisu voi auttaa uudenlaisen yhteistyön rakentamista.
– Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteellisella kehittämisellä tavoitellaan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon että niiden perus- ja erityistason palvelujen aikaisempaa tiiviimpää yhteistyötä. Julkaisu on avuksi, kun halutaan perehtyä sosiaaliohjaukseen sosiaalipalveluna ja sosiaaliohjauksen tehtävässä työskentelevän työhön.
Julkaisun tiedot
Helminen, J. (2022). Sosiaaliohjauksen tekijät ja tehtävät. Diak Työelämä 27. Diakonia-ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-400-8.
Julkaisu on luettavissa Theseuksessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari Helminenyliopettaja, sosiaalialaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 869 6021jari.helminen@diak.fiHelka Repoviestinnän asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 597 5008helka.repo@diak.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Eurooppalaisia ratkaisuja soten haasteisiin: Diak mukaan EduCare 5.0 ‑allianssiin28.1.2026 09:45:00 EET | Tiedote
Diak on kutsuttu mukaan European Universities Initiative (EUI) hakemusta valmistelevaan EduCare 5.0 -allianssiin. Konsortion tavoitteena on vahvistaa sosiaalista kestävyyttä uudistamalla eurooppalaista terveysalan koulutusta ja terveys- sekä hyvinvointipalveluja.
Nuorten ideat osallisuuden moottorina – verkkotilaisuus avaa nuorisolähtöisen työn vaikuttavia käytäntöjä27.1.2026 10:30:00 EET | Kutsu
Miten karaoket, röijykurssit ja tangomarkkinat voivat vahvistaa nuorten osallisuutta ja tukea heidän koulutus- ja työpolkujaan? Näihin kysymyksiin vastataan maksuttomassa Nuorisolähtöisyys ja vaikuttava osallisuus: Tangomarkkinoita, röijykursseja ja karaokeiltoja -verkkotilaisuudessa, joka järjestetään tiistaina 3.2.2026 klo 10.30–11.30 Microsoft Teamsissa.
Hyvinvointiteknologiamessut kokoavat hyvinvointi- ja terveysteknologian toimijat Poriin26.1.2026 12:37:07 EET | Kutsu
Valtakunnalliset Hyvinvointiteknologiamessut järjestetään keskiviikkona 28.1.2026 klo 9−16 Porissa. Maksuton tapahtuma tarjoaa ajankohtaisen katsauksen hyvinvointi- ja terveysteknologian nykytilaan ja tulevaisuuden ratkaisuihin sekä tuo yhteen alan yritykset, asiantuntijat ja kehittäjät.
Englanninkielisille sote-alan koulutuksille riittää kysyntää22.1.2026 09:52:18 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään ensimmäinen yhteishaku päättyi keskiviikkona 21.1.2026.
Kysely: Diak on Suomen suositelluin ammattikorkeakoulu7.1.2026 14:55:00 EET | Tiedote
Tuoreet uraseurantakyselyn tulokset vahvistavat Diakin asemaa yhtenä Suomen johtavista ammattikorkeakouluista työelämärelevanssin näkökulmasta. Opetushallituksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnallisessa Uraseurantakyselyssä kartoitettiin 2020 valmistuneiden kokemuksia viisi vuotta valmistumisen jälkeen. Tulokset ovat Diakin osalta erinomaiset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

