Sosiaalipedagogiikan edelläkävijä dosentti Leena Kurki kertoo uutuuskirjassaan elämäntyöstään

”Olen vuosikymmeniä ollut kiinnostunut yksilön ja yhteisön välisestä suhteesta, miettinyt ’aidon yhteisön’ ongelmia ja ihmisen ja toisen ihmisen kohtaamisten arvoituksellisuutta.”
Kuinka eletty elämä muovaa tieteilijän ajattelua? Suomalaisen sosiaalipedagogiikan tienraivaaja dosentti Leena Kurki valottaa muistelmateoksessaan Kohtaamisen voima. Sosiaalipedagogin elämä ja teokset (Basam Books 2021), kuinka hänen elämänkokemuksensa ovat vaikuttaneet hänen akateemiseen ymmärrykseensä.
”Kirjoittaessani elin jännittyneenä uudelleen pommien räjähtelyt, kun Pablo Escobar kävi huumesotaansa Kolumbian valtiota vastaan. Aistin Intian spiritualiteetin ja hengitin jälleen ruusuntuoksua Sri Aurobindon haudalla. Tunsin mielentyyneyttä muistellessani Bhutanin onnellista kansaa ja koin paljon muutakin.”
Tutkimusmatkojen lisäksi kirjassa kerrotaan välillä hauskoista, mutta paikoin myös tuskaisista kokemuksista pitkän terveydenhoitoalan koulutuksen aikana, yliopisto-opintojen parissa ja työelämässä niin koulun sosiaalikuraattorina kuin sosiaaliviraston päivähoitopäällikkönä. Vuosikymmeniä kestänyt työ yliopistossa on kuitenkin jättänyt Leena Kurkeen vahvimmat jäljet.
Esiin piirtyy tarina, jota rytmittävät intohimoinen löytämisen ilo, ystävyys ja henkisyys – mutta myös yksinäisyys ja kärsimys. Latinalaisen Amerikan, Intian ja jesuiittaveljeskunnan kautta kulkeva matka kiteytyy kokonaisvaltaiseksi kasvatusajatteluksi, jonka johtotähtenä on ajatus inhimillisestä, hellästä ja aistiherkästä ihmisestä.
”Tulin jo varhain siihen tulokseen, että ihminen on aina sama. Kulttuurit tuovat luonnollisesti asiaan omat heijasteensa. Mutta kaikki maailman ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa. Heillä on samat ilon ja surun aiheet, ja ihminen voi kohdata toisen ihmisen juuri tämän yhteyden, samuuden, kautta.”
Kirjailijasta
Dosentti Leena Kurki on opettanut ja tutkinut kasvatustieteitä, yhteiskuntatiedettä ja sosiaalipedagogiikkaa pääasiassa Oulun ja Tampereen yliopistoissa. Hänet tunnetaan ennen kaikkea personalistisen sosiaalipedagogiikan kehittäjänä. Kurki on suomalaisen sosiaalipedagogiikan uranuurtajia, joka on tuonut Suomeen monia täällä aiemmin tuntemattomia käsitteitä ja käytäntöjä kuten sosiokulttuurisen innostamisen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet:
Frida Wikblad
frida@basambooks.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Basam Books on riippumaton helsinkiläinen yleiskustantamo. Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaan hyvinvointi- ja työelämäkirjallisuuden, kaunokirjallisten klassikoiden sekä runouden kustantajana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Basam Books
Henri Hirvenojan runokokoelma "Tuntematon talo Brysselissä" päättää upean maantieteellisen trilogian13.11.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Tuntematon talo Brysselissä on Henri Hirvenojan yhdeksäs runokokoelma ja hänen maantieteellisen trilogiansa päätösosa. Teos tarjoaa syvällisen katsauksen Brysseliin runoilijan omien kokemusten kautta. Palkittu Hirvenoja tunnetaan omintakeisesta lyriikastaan, joka on kerännyt myös kansainvälistä huomiota.
"Angstagram" - kepeä romaani "Zzzz-sukupolven" haasteista ja ihmissuhteista13.11.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Aku Ojalan "Angstagram" on kepeä mutta koskettava romaani, joka käsittelee Zzzz-sukupolven haasteita ja ihmissuhteita. Päähenkilö Klaara navigoi opiskelijaelämän mutkikasta maailmaa, kun ilmastokriisi, pandemia ja sukupolvien erot luovat yksinäistä ahdistusta. Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Anita Salo, anita@basambooks.fi.
Gábor T. Szántó vierailee Helsingin kirjamessuilla23.10.2025 00:19:32 EEST | Tiedote
Gábor T. Szántó vierailee Helsingin kirjamessuilla ja antaa mielellään haastatteluja. Hän on myös tavattavissa kirjamessuilla la 25.10 klo 16–19 ja su 26.10 klo 12–13.
Basam Books mukana Helsingin kirjamessuilla. Ohjelmaa osastolla ja lavoilla - lämpimästi tervetuloa!22.10.2025 23:31:01 EEST | Tiedote
Basam Books osallistuu Helsingin kirjamessuille 23.–26. lokakuuta osastolla 6k30. Lavoilla puheenvuoroja ja keskusteluja. Osastolla kirjojen esittelyjä sekä signeerausta. Tervetuloa tapaamaan kirjailijoitamme!
"Tunnista voimasi" opastaa työuupumuksen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa22.10.2025 21:23:28 EEST | Tiedote
Merja Sipposen "Tunnista voimasi" käsittelee työuupumuksen ennaltaehkäisyä ja hoitoa psykologin ja psykoterapeutin näkökulmasta. Kirja tarjoaa uusinta psykologista tietoa sekä kahdeksan askeleen ohjelman toipumisen tueksi. Suunnattu ammattilaisille ja uupumuksesta kiinnostuneille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


