Sosiaaliturvakomitean esitys on askel kohti perustuloa
31.1.2023 15:01:04 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Komitean jäsen kansanedustaja Bella Forsgrén olisi ollut valmis laajempiin uudistuksiin sosiaaliturvassa, mutta pitää neuvottelutulosta hyvänä.
- Yksi perusturvaetuus olisi askel kohti perustuloa. Toivon, että seuraava hallitus toteuttaa uudistuksen kunnianhimoisesti sekä yhtenäistämällä että yhdistämällä etuuksia, toteaa Forsgrén.
Kulunut vaalikausi on osoittanut, että sosiaaliturvan uudistamisella on todella kiire. Kohtaamme yhteiskuntana entistä enemmän ennakoimattomia kriisejä. Korona ja Ukrainan sota ovat jo vaikuttaneet kriittisesti monien toimeentuloon. Tiedämme, että ilmastokriisin vaikutukset kolkuttelevat oven takana. Sosiaaliturvasta tulee rakentaa ihmisten muuttuvien tarpeiden mukana elävä. Perustulo on siis ajankohtaisempi kuin koskaan.
- Tulevalla kaudella meillä on myös käytössämme Sosiaaliturvakomitean laatimat kustannusneutraalit laskelmat perustulosta, kertoo Forsgrén.
Eriävä mielipide työkyvyttömyydestä
Forsgrén jätti komitean välimietintöön eriävän mielipiteen kohtaan, jossa esitetään mahdollisuuksia liittää työkykyyn ja työkyvyttömyyteen liittyviin etuuksiin velvoitteita osallistua palveluihin
- Ymmärrän tarpeen kannustaa ihmisiä palveluiden piiriin, mutta en usko pakkoon tehokkaana työkyvyn edistäjänä. Nyt ensisijainen ongelma on se, että ihmiset eivät pääse palveluiden piiriin ylipäätään. Pakottamista tehokkaampaa ovat riittävät ja laadukkaat palvelut sekä toimivat palveluketjut, kertoo Forsgrén.
- Meille Vihreille olennainen arvo politiikassa on, että ihmisiin uskotaan ja luotetaan, korostaa Forsgrén.
Yhteyshenkilöt
Bella ForsgrénKansanedustaja
Puh:09 432 3114bella.forsgren@eduskunta.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Mari Holopainen: Venäjän paluu jääkiekon MM-kisoihin on vaarallinen viesti – Suomen ja Ukrainan tukijamaiden on vastattava omalla osallistumisellaan30.10.2026 13:23:16 EET | Tiedote
Kansanedustaja Mari Holopainen (vihr.) pitää urheilun vetoomustuomioistuin CASin ratkaisua päästää Venäjä takaisin jääkiekon MM-kisoihin erittäin vaarallisena kehityksenä. Päätös koskee kaikkia IIHF:n MM-turnauksia vuodesta 2027 alkaen, ja ensimmäinen niistä on jo vuodenvaihteessa Kanadassa pelattava alle 20-vuotiaiden MM-turnaus.
Vihreiden Inka Hopsu: Valtiovarainministeriön valtaa on hajautettava29.10.2026 15:03:14 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu kyseenalaistaa valtiovarainministeriön osaamista kasvatuksen ja koulutuksen vaikuttavuuden arvioinnissa. Hopsu esittää mahdollisena ratkaisuna varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen valtionosuusrahoituksen siirtämistä valtiovarainministeriöstä OKM:n hallinnonalalle ja asiantuntijaministeriöiden vallan vahvistamista suhteessa valtiovarainministeriöön.
Vihreiden Hopsu tukee THL:n ehdotusta: Diagnoosien painoa sote-rahoituksessa on vähennettävä29.10.2026 11:58:13 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Inka Hopsu kannattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen avausta diagnoositietojen painoarvon vähentämisestä hyvinvointialueiden rahoituksessa. Hopsu vaatii rahoituksen perusteeksi nykyistä vahvemmin väestön ikää ja sosioekonomista asemaa kuvaavia tietoja.
Inka Hopsu vaatii hallitukselta virheiden korjaamista luontopolitiikassa: “Luontokokoukseen mennään häpeällisen huonoin eväin”26.10.2026 16:54:14 EET | Tiedote
YK:n luontokokous järjestetään Armeniassa 19.-30. lokakuuta. Kokouksen keskeinen tavoite on tilannekuvan ja toimenpiteiden muodostaminen siitä, miten vuoden 2022 Kunming-Montrealin luontosopimuksen tavoitteet saavutetaan. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on surullinen siitä, miten heikoista asetelmista Suomi lähtee kokoukseen.
Hyrkkö VM:n kartoituksista: “Sopeutus ei ala puhtaalta pöydältä, lapset ja nuoret suojattava leikkauksilta”26.10.2026 12:02:49 EET | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kommentoi valtiovarainministeriön tänään julkaisemia meno- ja rakenne- sekä verokartoituksia. Hyrkön mukaan tulevan vaalikauden sopeutuksissa on ensin suojeltava niitä, jotka ovat jo maksaneet Orpon hallituksen leikkauksista kovimman hinnan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
