Sota, korot ja inflaatio puraisivat – asuntokauppa hiljeni 30 prosenttia lokakuussa
2.11.2022 08:15:00 EET | Kiinteistömaailma | Tiedote

Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä arvioi, että kahden seuraavan vuosineljänneksen eli käynnissä olevan vuoden viimeisen ja ensi vuoden ensimmäisen kvartaalin aikana asuntokaupassa nähdään pitkän ajan keskiarvoa hiljaisempi jakso.
”Sota, arjen inflaatio ja kallistunut rahan hinta ovat varsin tehokas kombinaatio iskemään kiilaa kotitalouksien investointihalukkuuteen”, Kyhälä sanoo.
”Tarvevetoiset kaupat tehtiin lokakuussa ja tullaan tekemään talvenkin aikana: yli 730 asiakasta vaihtoi avullamme uuteen kotiin lokakuussa, ja päälle tulee vuokravälitys, jossa lokakuu oli edellisvuotta vilkkaampi. Uusien asuntojen tarjonnan väheneminen on kuitenkin osaltaan omiaan vähentämään asuntokauppaa, samoin kuin sijoittaja-asiakkaiden varovaisuus”, Kyhälä sanoo.
Ensiasunnon ostajien osuus kaikista lokakuussa tehdyistä kaupoista nousi yli neljännekseen, mikä korostaa asuntokaupan tarvevetoisuutta Suomessa.
Lisätiedot:
Risto Kyhälä, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0400 998800
Tony Korkala, analyytikko, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 3070361
Kiinteistömaailman kuvapankkihttps://www.kiinteistomaailma.fi/kuvapankki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taina MustamoMarkkinointi- ja viestintäjohtaja
Puh:+358504240045taina.mustamo@kiinteistomaailma.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
KiinteistömaailmaUnioninkatu 30
00100 HELSINKI
info@kiinteistomaailma.fihttps://www.kiinteistomaailma.fi
Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityspalveluita Suomessa ja Baltian maissa tarjoava yritys.
Suomessa Kiinteistömaailma on kauppamäärillä mitattuna maan suurin kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 500 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa yrittäjävetoisessa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Yritys perustettiin vuonna 1990.
Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua) Kiinteistömaailma toimii Ober-Haus -brändillä. Kiinteistömaailma osti Ober-Hausin liiketoiminnan vuonna 2021.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma
Asuntokauppa jatkui toukokuussa edelliskuun urilla3.6.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi 3.6.2026
Asuntokauppa jäi huhtikuussa vertailukaudesta – useat maakuntakaupungit kuitenkin valopilkkuina5.5.2026 13:15:00 EEST | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi 5.5.2026
Kiinteistömaailman ja Chaoksen selvitys Suomen TOP 20 kaupungeista: Täällä kodin saa maksettua omaksi nopeimmin; täällä lainanmaksuvuodet ovat vähentyneet eniten5.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Mediaanituloinen perhe maksaa keskihintaisen kodin nopeimmin omaksi Kouvolassa, Salossa ja Porissa, kun vertaillaan tilannetta väkiluvultaan 20 suurimmassa suomalaiskaupungissa. Pisimpään – eli tupla- tai jopa triplamäärä vuosia niihin verrattuna – kuuluu aikaa asunnon velattomaksi maksamiseen Tampereella, Espoossa ja Helsingissä, mutta erityisesti Helsingissä viime vuosien asuntojen hinnanlasku ja tulotason nousu yhdistettynä leikkaavat pois todella merkittävästi lainanmaksuvuosia. Tiedot käyvät ilmi Kiinteistömaailman ja paikkatietoanalytiikkayritys Chaoksen jättiselvityksestä.
Asuntokauppa kääntyi maaliskuussa jälleen plussalle2.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi 2.4.2026
Kiinteistömaailman 64. Barometri kertoo myös alueellisia näkymiä: Sijainti, sijainti, sijainti -hokema meni jälleen päivitykseen – kohteen kunto kiilaa tärkeimpien asioiden joukkoon31.3.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kiinteistömaailman järjestyksessään jo 64. puolivuosittaista Barometriä leimaa poikkeuksellisen erilaiset osamarkkinat eri puolilla maata. ”Alueellisissa ennusteissa on toki nähty eroja aikaisempinakin vuosina, mutta nyt osamarkkinoiden erilaisuus leimaa korostuneesti kevään Barometria”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Mika Laurikainen. Valtakunnalliset keskiarvot muodostuvat hyvinkin erilaisista osamarkkinoista, ja vanhaa hokema sijainti, sijainti, sijainti saa tässä Barometrissä jälleen uuden päivityksen. Tässä ajassa se on hinta, kunto, sijainti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
