SOTE-sopimus luo raamit sosiaalialan työvoimapulan ratkaisulle
Ensimmäisen 1.9. alkaen voimaan tulevan SOTE-sopimuksen määräykset vastaavat pääosin sisällöltään KVTES:n vastaavia määräyksiä. Nykyinen työnantaja ja sovitut työehdot eivät muutu eikä olemassa olevia työsopimuksia ole tarvetta päivittää. Sopimuskausi päättyy kuitenkin jo 28.2.2022, joten uutta sopimusta neuvotellaan parhaillaan.
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentialle tärkeää on, että SOTE-sopimuksen palkkausrakenteessa huomioidaan sosiaalialan korkeasti koulutettujen asiantuntijatehtävien vaativuus.
– SOTE-sopimuksessa sosiaalihuollon ammattilaisilla on valtava rooli. Kyseessä ei todellakaan ole mikään terveydenhuollon oma sopimus, Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio sanoo.
Erityisen merkityksellisen sopimuksesta tekee se, että nyt asetetaan raamit sille, halutaanko sosiaalialan työntekijäpulaa aidosti ratkaista.
– Naisvaltaisen sosiaalialan palkkojen jälkeenjääneisyyttä ei korjata yleiskorotuksilla. Katsomme, että monivuotinen palkkaohjelma on välttämätön, ja palkankorotusten on oltava prosentuaalisia, Karsio tiivistää.
Lisätietoja:
Jenni Karsio, puheenjohtaja, puh. 044 541 5955
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Tietoja julkaisijasta
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ryRatamestarinkatu 11
00520 HELSINKI
Vaihde: +358 9 3158 6000, toimisto@talentia.fihttps://www.talentia.fi
Akavalainen 26 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentia: Teknologia ei saa korvata ihmistä sosiaalihuollossa – asiakasturvallisuus vaarassa12.11.2025 07:42:00 EET | Tiedote
Hallituksen lakiesitys teknologian käytöstä sosiaalihuollossa uhkaa heikentää asiakasturvallisuutta ja kaventaa ammattilaisten harkintavaltaa, varoittaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Talentia vaatii reiluja palkankorotuksia ja parempia työoloja – yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelut käynnistyvät3.11.2025 07:34:00 EET | Tiedote
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusneuvottelut käynnistyvät tänään 3.11.2025. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia vaatii neuvotteluissa hyvinvointialueiden SOTE-sopimuksen tasoisia palkankorotuksia sekä parannuksia työoloihin.
Talentia: Perusoikeudet vaarassa – hyvinvointialueet tarvitsevat lisäaikaa alijäämien kattamiseen28.10.2025 08:59:54 EET | Tiedote
Hyvinvointialueiden riittämätön rahoitus uhkaa kansalaisten oikeutta saada tarvitsemiaan sosiaalipalveluja. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia vaatii hallitusta antamaan hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämiensä kattamiseen. Muuten vaarassa ovat perusoikeudet ja palvelujen jatkuvuus.
Talentia esittää mallin sosiaalihuollon T&K-toiminnalle – tavoitteena vaikuttavammat palvelut14.10.2025 07:23:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia julkaisi ehdotuksensa sosiaalihuollon tutkimus- ja kehittämistoiminnan (T&K) malliksi. Tavoitteena on vahvistaa alan rakenteita ja rahoitusta, jotta sosiaalipalveluista saadaan nykyistä vaikuttavampia, kustannustehokkaampia ja asiakaslähtöisempiä.
Tutkimus: Puolet sosiaalialan ammattilaisista kohtaa väkivaltaa – Talentia vaatii hyvinvointialueilta konkreettisia toimia8.10.2025 10:01:00 EEST | Tiedote
Väkivallan uhka on arkipäivää sosiaalialalla, selviää Työterveyslaitoksen ja Akava Worksin tuoreesta Hyvinvointialueille siirtyneiden työntekijöiden työolosuhteet ja työkyky -tutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme