STTK ry.

STTK: Tasa-arvo-ohjelman toimenpiteissä edettävä määrätietoisesti kohti tuloksia

26.6.2020 08:27:30 EEST | STTK ry. | Tiedote

Jaa

STTK kiittää hallitusta 25.6. julkistetusta laaja-alaisesta tasa-arvo-ohjelmasta, jossa on esitetty lukuisia toimenpiteitä tasa-arvon edistämiseksi yhteiskunnan eri alueilla. Nyt on korkea aika edetä ohjelman konkreettisissa toimenpide-ehdotuksissa kohti tuloksia.
- On tärkeää, että koronakriisin vuoksi ei enempää hidasteta eikä pysäytetä tasa-arvon kannalta keskeisiä uudistuksia. Erityisesti työelämän ja perheiden tasa-arvoa edistävien toimien osalta on edettävä ripeästi, jotta tasa-arvoa voidaan tosiasiassa vielä tällä hallituskaudella edistää yhteiskunnassa ja työelämässä, johtaja Katarina Murto korostaa.

Perusteettomista palkkaeroista on vihdoin päästävä eroon.
- Palkkaepätasa-arvo on ollut pitkään työelämän vitsaus. STTK on aiemmin esittänyt, että palkka-avoimuutta on edistettävä lainsäädännöllä. Henkilöstön edustajalla on oltava oikeus saada koko henkilöstön yksilöidyt palkkatiedot eri palkanosineen. Vain tiedonsaantia lisäämällä on mahdollisuus käytännössä puuttua riittävällä tavalla palkkasyrjintään ja työpaikalla esiintyviin sukupuolten välisiin perusteettomiin palkkaeroihin. On myös varmistettava samapalkkaohjelman jatkuminen ja vietävä konkreettisia toimenpiteitä muun muassa palkkatietämyksen parantamiseksi eteenpäin, jotta palkkaerot tosiasiassa kaventuvat.

Raskaus- ja perhevapaasyrjintä on työelämässä valitettavan yleinen ilmiö. Se vaikuttaa kielteisesti työuriin, työsuhteiden laatuun ja ansiokehitykseen.
- Lainsäädännöllä on varmistettava, että raskaus ja perhevapaat eivät vaikuta määräaikaisen työsuhteen jatkumiseen. Perhevapaalta palaavien työsuhdeturvaa on parannettava. Myös työelämässä esiintyvään, erityisesti naisiin kohdistuvaan seksuaaliseen häirintään sekä henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan on saatava nollatoleranssi. Tältä osin on tehtävä tarvittavia lainsäädäntömuutoksia, Murto vaatii.

STTK pitää perhevapaauudistuksessa tärkeimpänä tasa-arvon edistämistä ja joustavuuden lisäämistä.
- Erilaiset perhemuodot on otettava yhdenvertaisesti huomioon. Vapaaehtoisen osa-aikatyön mahdollisuuksia pikkulapsivaiheessa on lisättävä, jotta joustavuus ja työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen paranee.

STTK arvostaa tulevaa selvitystä koronakriisin terveydellisistä, taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista sukupuoliin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.
- Tämän ohella tasa-arvo-ohjelmassa on muitakin lukuisia tärkeitä toimenpide-esityksiä, jotka liittyvät tasa-arvon edistämiseen työelämässä ja esimerkiksi eri koulutusasteilla ja varhaiskasvatuksessa. Toivomme, että työmarkkinajärjestöt otetaan mahdollisimman laajasti eri toimenpiteiden valmisteluun, Katarina Murto toteaa.


Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

STTK ry.
STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.

Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

STTK: Vihreä siirtymä luo kasvua, mutta kansalaisten tuki siirtymälle on varmistettava4.2.2026 09:52:12 EET | Tiedote

Vihreä siirtymä on noussut merkittäväksi talouden alaksi maailmalla. Energiatuotannon uudistaminen, liikenteen sähköistäminen ja teollisuusprosessien uudistaminen ovat paitsi välttämättömiä ilmastonmuutoksen vaikutusten hillitsemiseksi, myös merkittäviä kasvualoja. – Talouden ja teknologian osalta vihreässä siirtymässä on otettu viime vuosina merkittäviä edistysaskelia. Muutos on globaali ja näkyy vahvasti myös kehittyvissä maissa. Samalla uhka on politiikan kääntyminen siirtymää vastaan. Tästä on jo esimerkkejä USA:sta, Euroopasta ja muualtakin, STTK:n ilmasto- ja energiapolitiikan asiantuntija Jaakko Haikonen korostaa. STTK:n vuotuisessa talousseminaarissa keskustellaan tänään vihreästä siirtymästä palkansaajan näkökulmasta. Siirtymä on suuri mahdollisuus myös Suomelle. Talouskasvua piristävät investoinnit, vahvistuva kauppatase, geopoliittinen asema ja ilmastotavoitteet ovat hyviä kannusteita. Suomessa onkin varsin laaja yhteisymmärrys vihreän siirtymän mahdollisuuksista. – Kansalai

STTK:n hallitus järjestäytyi ja päätti puheenjohtajan työsuhteen ehdot18.12.2025 15:49:58 EET | Tiedote

STTK:n edustajisto on valinnut järjestön hallituksen vuosille 2025–2029 ja uusi hallitus on järjestäytynyt. Puheenjohtajana toimii STTK:n puheenjohtaja Else-Mai Kirvesniemi. Ensimmäinen varapuheenjohtaja on Millariikka Rytkönen (Tehy), toinen varapuheenjohtaja Niko Simola (Ammattiliitto Pro), kolmas varapuheenjohtaja Päivi Inberg (SuPer) ja neljäs varapuheenjohtaja Jonna Voima (Jyty). Koko hallituksen kokoonpano löytyy STTK:n verkkosivuilta. Hallitus hyväksyi puheenjohtajan työsuhteen ehdot Hallitus hyväksyi STTK:n puheenjohtajan työsuhteen ehdot. Else-Mai Kirvesniemen palkka on 17 490 euroa kuukaudessa ja sen lisäksi hänellä on puhelin- ja autoetu.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye