STTK: Työllisyystoimet tasapainoisia, koronakriisin jälkeen huomio nuorten kuormittumiseen
11.2.2022 16:53:08 EET | STTK ry. | Tiedote

STTK pitää tasapainoisina hallituksen päättämiä työllisyystoimia, jotka lisäävät työllisyyttä 5 100 henkilöllä ja vahvistavat julkista taloutta 110 miljoonalla eurolla.
- Myönteistä on hallituksen asettama kolmikantainen työryhmä jatkuvan oppimisen lisäämiseksi. Työmarkkinajärjestöt ovat jo aiemmin sopineet koulutusvähennyksestä, koulutuskorvauksesta ja ammattitutkintostipendistä, joten niiden tarkastelu kolmikantaisesti on perusteltua, pääekonomisti Patrizio Lainà toteaa.
On myös hyvä, että opintotuen tulorajojen korotuksesta tehdään pysyvä.
- Se mahdollistaa työn ja opiskelun nykyistä paremman yhteensovittamisen. Nuorten Ohjaamo-toiminnan vakinaistaminen on sekin tärkeää.
Omaehtoisen opiskelun työnhakuvelvoitteen kiristäminen sen sijaan voi STTK:n arvion mukaan katkaista opinnot, mikä ei ole tarkoituksenmukaista.
- Omaehtoinen opiskelu on tärkeä väylä kokonaan uuden tutkinnon suorittamiseen ja sen työllisyysvaikutukset ovat olleet hyviä. Hyvin toimivaa ei kannata heikentää, Lainà sanoo.
STTK ei hyväksy työssäoloehdon euroistamista.
- Se ei ole perusteltua, koska se kohtelee eriarvoisesti suuri- ja pienituloisia. Tällä mallilla suurituloinen ansaitsee oikeuden ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan pienituloista vähemmällä työllä.
Alipalkkaukseen puuttuminen ja palkkaturvan parantaminen ovat askelia oikeaan suuntaan.
- Lisätoimia silti tarvitaan väärinkäytösten ehkäisemiseksi
Koronakriisin jälkihoito huomioitava työturvallisuuslaissa
STTK korostaa, että koronakriisi ei ole ohi, mutta juuri nyt tilanne on helpottumaan päin.
- Opiskelijoiden mielenterveyteen panostaminen ja psykososiaalisen kuormituksen vahva huomioiminen työturvallisuuslaissa ovat tärkeitä toimia kriisin jälkihoidonkin kannalta, Lainà linjaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Patrizio Lainà, pääekonomisti, puh. 040 5834432.
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
80 vuotta oikeudenmukaisen työelämän puolesta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.
Työskentelemme tasa-arvoisen, yhdenvertaisen ja turvallisen työelämän puolesta yhdessä jäsenliittojemme kanssa. Visiomme on oikeudenmukainen työelämä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
STTK: Eläkejärjestelmän heikentämisen lasku lankeaisi nuorille13.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Huonosti hoidettua julkista taloutta ei pidä paikata hyvin hoidetun eläkejärjestelmän varoilla. Viimeisin esitys liittyy eläkemaksun alentamiseen. Se heikentäisi eläkejärjestelmän kestävyyttä ja riskit siirtyisivät nuorille.
Suomen suunta ratkaistaan työelämässä10.8.2026 08:32:10 EEST | Tiedote
Ensi kevään eduskuntavaaleissa ratkaistaan enemmän kuin hallituksen kokoonpano. Ratkaistavana on, rakennetaanko Suomen kasvu osaamisen, työllisyyden ja reilun työelämän varaan, vai jatketaanko työelämän epävarmuuden kasvattamista.
Alustatyödirektiivin täytäntöönpano jää vielä puutteelliseksi9.7.2026 09:09:12 EEST | Tiedote
Alustatyödirektiivin toimeenpano etenee lausuntokierrokselle. STTK ja SAK jättivät mietintöön yhteisen eriävän mielipiteen, sillä ehdotus ei vastaa direktiivin tarkoitusta riittävällä tavalla.
Talouspolitiikka ei tarvitse tuekseen tarkoitushakuisia raportteja1.7.2026 11:56:25 EEST | Tiedote
Valtioneuvoston tarpeisiin vastaava Etlan tutkimus sopeutustoimien taloudellisista vaikutuksista nojaa yksipuoliseen tutkimuskirjallisuuteen, käyttää heikosti syy-seuraussuhteiden selvittämiseen soveltuvia menetelmiä ja vetää tutkimukseen nähden liian vahvat johtopäätökset. STTK:n mielestä Suomen talouspolitiikan tueksi tarvitaan monipuolisempaa analyysiä.
STTK: Suomen Yrittäjiä ajaa ahneus ja röyhkeys23.6.2026 11:22:37 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien juuri julkaistuissa eduskuntavaalitavoitteissa ei STTK:ta yllätä muu kuin loputon ahneus ja röyhkeä asenne säällisiä työelämän pelisääntöjä kohtaan. – Mitään rajoja ahneudella ei näytä yrittäjäjärjestössä olevan. Nykyinen hallitus on jo tehnyt mittavia heikennyksiä työlainsäädäntöön ja sosiaaliturvaan, mutta mikään ei riitä. Valitetaan ylityökorvauksista, vaaditaan pidempää työaikaa ja halutaan napsia lomia lyhyemmiksi, puheenjohtaja Else-Mai Kirvesniemi hämmästelee. Suomen Yrittäjiltä on jäänyt huomaamatta, että vaikka Orpon hallitus on tehnyt hallitusohjelmansa mukaiset heikennykset, Suomen työttömyys on ennätyskorkealla eikä talous kasva. Hallituksen toimilla ei myöskään ole pystytty vahvistamaan yritysten kilpailukykyä, vaikka sillä on heikennyksiä perusteltu. – Sen sijaan suomalaisten luottamus harjoitettuun politiikkaan on romahtanut. Talouden vaikeissa oloissa kulutusta on vähennetty, mikä osoittaa kansan viisautta. Kun ajat ovat epävakaat, ylimääräinen laiteta
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
