STTK: Työnantajien kustantamien kasvomaskien oltava työntekijälle verovapaa etu
11.8.2020 12:26:21 EEST | STTK ry. | Tiedote
Koronavirustartunnat ovat Suomessa melko rauhallisen kesälomakauden jälkimainingeissa lähteneet jälleen nousuun.
STTK kannattaa henkilökohtaisten suojavälineiden kuten kasvomaskien käyttösuositusta pandemian leviämisen ehkäisemiseksi nyt, kun paluu työpaikoille on alkanut.
- Työnantajien on kannettava vastuuta työntekijöiden työturvallisuudesta kaikissa työhön liittyvissä olosuhteissa. STTK esittää, että työnantajat kustantavat joukkoliikennettä käyttäville työmatkalaisille kasvosuojaimet koronatartuntojen ehkäisemiseksi. Työnantajan kustantamista maskeista ei myöskään saa muodostua verotettavaa etua työntekijöille, puheenjohtaja Antti Palola sanoo.
Etätyö osaltaan hillitsee koronan leviämistä. Palola kuitenkin korostaa, että etätyö ei ole läheskään kaikille mahdollista.
- Suurin osa ihmisistä tekee koko ajan työtään työpaikalla mitä moninaisimmissa työtehtävissä ja tilanteissa. Myös esimerkiksi ruuhka-aikaan tapahtuva työmatka on työntekijöille suuri riski, sillä he eivät voi hallita turvavälejä joukkoliikennevälineissä. Pieni- ja keskituloisille työmatkalaisille kasvosuojainten aiheuttama kustannus on suuri eikä heiltä voi edellyttää, että he tekisivät työmatkansa terveytensä - jopa henkensä - kustannuksella.
STTK:n mielestä Suomen kannalta riskimaihin liittyvät matkustusrajoitukset, pakkotestaukset ja karanteenit ovat perusteltuja koronatartuntojen lisääntyessä.
- Erilaisiin rajoituksiin, sulkuihin ja kieltoihin perustuneen kevään jälkeen koronan kanssa on kuitenkin opittava elämään ilman, että kevään tavoin palattaisiin täydellisten kieltojen ja rajoitusten tielle. Korona-ajan pelisäännöt koskettavat jokaista. On huolehdittava käsihygieniasta, muistettava turvavälit ja noudatettava viranomaisten sekä asiantuntijoiden antamia ohjeita. Myös terveen järjen käyttö on kunniassa, Antti Palola tiivistää.
Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.
Tietoja julkaisijasta
80 vuotta oikeudenmukaisen työelämän puolesta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.
Työskentelemme tasa-arvoisen, yhdenvertaisen ja turvallisen työelämän puolesta yhdessä jäsenliittojemme kanssa. Visiomme on oikeudenmukainen työelämä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
Sukupuolten palkkaero kaventui historiallisen paljon ammattiliittojen ansiosta6.11.2026 06:00:24 EET | Tiedote
Naisten ja miesten välinen palkkaero kaventui viime vuonna poikkeuksellisen paljon. Taustalla ovat erityisesti naisvaltaisen sotealan palkkaratkaisut. Silti naisten ansiot ovat vain 85 prosenttia miesten ansioista, ja naisten palkkapäivää vietetään tänä vuonna 6. marraskuuta.
Valmiuslain tasapaino on korjattava eduskunnassa5.11.2026 14:24:09 EET | Tiedote
Valmiuslain kokonaisuudistus on tarpeen, koska yhteiskunnan on pystyttävä toimimaan kriiseissä. Uudistus ei kuitenkaan saa tapahtua työntekijöiden oikeuksien ja oikeusturvan kustannuksella. Lain puutteet tulee korjata eduskuntakäsittelyssä.
Palkka-avoimuusdirektiivi etenemässä maaliin puutteellisena4.11.2026 09:27:11 EET | Tiedote
Eduskunta jatkaa tänään palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon käsittelyä. STTK:n mielestä lakiesitys jää monilta osin direktiivin vaatimuksia heikommaksi, eikä valiokuntakäsittely korjannut esityksen keskeisiä puutteita.
STTK täyttää tänään 80 vuotta29.10.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Palkansaajakeskusjärjestö STTK täyttää tänään 80 vuotta.
STTK: Hyvinvointivaltiota ei turvata sitä purkamalla26.10.2026 13:36:23 EET | Tiedote
Valtiovarainministeriön toive näyttää olevan julkisten palvelujen heikentäminen ja entistä eriytyneempi Suomi. Välttämättömiksi kehystetyt muutokset ovat kuitenkin ennen kaikkea ministeriön poliittisia arvovalintoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
