STTK:n hallitus: Koronavirus heiluttaa taloutta ja työllisyyttä arvaamattomasti
10.3.2020 10:20:32 EET | STTK ry. | Tiedote
STTK:n hallitus keskusteli maaliskuun kokouksessaan työllisyystoimista. Järjestö korostaa, että olisi tärkeää löytää yhteisymmärrys toimista, joilla voidaan vahvistaa työllisyyttä. Viime ajat ovat kuitenkin osoittaneet, että kaikki ei ole vain omien päätösten varassa.
- Koronaviruksen leviäminen ja pakolaiskriisin kärjistyminen Euroopan rajoilla ovat osoitus siitä, miten kaikki voi hyvinkin nopeasti heijastua talouteen ja sen myötä työllisyyteen ja aivan yksittäisiin työpaikkoihin. Voimme varautua moniin asioihin, mutta emme kaikkeen, puheenjohtaja Antti Palola sanoo.
Maan hallituksen perustamissa työllisyysryhmissä tahti on yhä melko verkkainen, mutta asioiden runsaus vie luonnollisesti aikaa.
- Samansuuntaisia näkemyksiä palkansaajilla ja työnantajilla on esimerkiksi työvoimapalveluiden tehostamisesta, ulkomaisen työvoiman työlupakäytännöistä ja palkkatuesta. Kehysriiheen mennessä ei tule valmista, vaan työtä on jatkettava, Palola arvioi.
STTK:n mielestä työllisyysryhmien työtä ei pidä tarpeettomasti hoputtaa.
- Tarvitsemme eri näkemyksiä yhdistävän tasapainoisen kokonaisuuden, eikä sellainen synny hetkessä. Hätäillen ei myöskään synny laadukasta lainsäädäntöä.
Esitykset palkansaajapuolelle hankalista työllisyystoimista STTK:n hallitus arvioi jäävän loppukesän budjettiriiheen.
- Emme usko näissä päästävän edes kunnolla keskustelemaan, ennen kuin parhaillaan käynnissä oleva työmarkkinakierros on ohi. Se saataneen maaliin loppukevään mittaan, Palola toteaa.
Omissa työllisyystavoitteissaan STTK korostaa, että työllisyysastetta ei voida nostaa pelkästään toimilla, jotka koetaan palkansaajapuolella vain heikennyksiksi.
- Palkansaajan työsuhde- ja muutosturvasta ja työkyvystä on huolehdittava monin eri tavoin, jotta uudelleen työllistyminen ja työurien pidentäminen varmistetaan. Uuden työn löytymisessä avainasemassa ovat osaamisen varmistaminen ja työttömän henkilökohtaisen tilanteen huomioiminen.
Yhteyshenkilöt
Antti Palolapuheenjohtaja
Puh:040 509 6030antti.palola@sttk.fiTietoja julkaisijasta
80 vuotta oikeudenmukaisen työelämän puolesta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.
Työskentelemme tasa-arvoisen, yhdenvertaisen ja turvallisen työelämän puolesta yhdessä jäsenliittojemme kanssa. Visiomme on oikeudenmukainen työelämä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
Valmiuslain tasapaino on korjattava eduskunnassa5.11.2026 14:24:09 EET | Tiedote
Valmiuslain kokonaisuudistus on tarpeen, koska yhteiskunnan on pystyttävä toimimaan kriiseissä. Uudistus ei kuitenkaan saa tapahtua työntekijöiden oikeuksien ja oikeusturvan kustannuksella. Lain puutteet tulee korjata eduskuntakäsittelyssä.
Palkka-avoimuusdirektiivi etenemässä maaliin puutteellisena4.11.2026 09:27:11 EET | Tiedote
Eduskunta jatkaa tänään palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon käsittelyä. STTK:n mielestä lakiesitys jää monilta osin direktiivin vaatimuksia heikommaksi, eikä valiokuntakäsittely korjannut esityksen keskeisiä puutteita.
STTK täyttää tänään 80 vuotta29.10.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Palkansaajakeskusjärjestö STTK täyttää tänään 80 vuotta.
STTK: Hyvinvointivaltiota ei turvata sitä purkamalla26.10.2026 13:36:23 EET | Tiedote
Valtiovarainministeriön toive näyttää olevan julkisten palvelujen heikentäminen ja entistä eriytyneempi Suomi. Välttämättömiksi kehystetyt muutokset ovat kuitenkin ennen kaikkea ministeriön poliittisia arvovalintoja.
SAK, Akava ja STTK: Eläkevarojen kuppaaminen lopetettava26.10.2026 13:15:19 EET | Tiedote
Eläkevaroja ei pidä käyttää muuhun tarkoitukseen kuin mikä niillä on: eläkkeiden maksamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
