STTK:n kysely: Nuoret tyytyväisiä uravalintoihinsa, opintojen aikaista ohjausta tehostettava
27.10.2022 08:48:01 EEST | STTK ry. | Tiedote

Nuoret ovat melko tyytyväisiä omiin uravalintoihinsa ja opiskeluihin. Ohjausta omaan uravalintaan on silti tehostettava, sillä se näyttäisi olevan suurin oman toiveammatin este.
Tiedot käyvät ilmi STTK:n Aula Researchilla teettämästä kansalaiskyselystä 15-29-vuotiaiden parissa aiheena opiskelu, työ ja toimeentulo. Kyselyyn vastasi yli 2 000 nuorta eri puolilta Suomea elokuun aikana. Vastaava kysely on aiemmin tehty vuosina 2020 ja 2021.
Aiempiin vuosiin verrattuna yhä useampi nuori (30,6 % vastaajista) on toiveammatissaan (22 % vuonna 2020, 16,6 % vuonna 2021).
- Myönteistä on, että iso enemmistö on tyytyväinen alaan, johon on kouluttautumassa (77 %). Merkittävin syy siihen, miksi ei olla kouluttautumassa toiveammattiin, on epätietoisuus siitä, mikä se voisi olla, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Markus Wright toteaa.
STTK korostaa opintojen ohjauksen merkitystä tyytyväisyyteen uravalinnoissa.
- Kyselyn perusteella vain puolet nuorista kokee saaneensa riittävästi ohjausta opintojensa aikana (50,4 %). Parhaiten se näyttää toteutuvan ammattioppilaitoksissa, joissa ohjausta kertoo saaneensa 56 prosenttia vastaajista. Korkeakoulujen puolella luvut jäävät pienemmiksi (yliopistot 42 % ja AMK 45 %). Panostuksia korkeakoulujen uraohjaukseen on selkeästi lisättävä, Wright vaatii.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja STTK:ssa: Markus Wright, puhelin 044 544 9106.
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
80 vuotta oikeudenmukaisen työelämän puolesta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.
Työskentelemme tasa-arvoisen, yhdenvertaisen ja turvallisen työelämän puolesta yhdessä jäsenliittojemme kanssa. Visiomme on oikeudenmukainen työelämä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
Hallitus jatkaa rimanalitusta palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanossa15.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpano etenee eduskunnan käsittelyyn. Direktiivin toimeenpanoa on viivästytetty kuukausilla, ja sen sisältöä on heikennetty niin, ettei se täytä enää edes EU:n asettamia vähimmäisvaatimuksia.
Nuorten tulokehitys jäänyt jälkeen muista sukupolvista15.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
STTK:n ostovoimakatsauksesta selviää, että alle 35-vuotiaiden tulot eivät ole vieläkään palautuneet finanssikriisiä edeltäneelle tasolle, vaikka vanhempien ikäluokkien tulot ovat kasvaneet merkittävästi. Erityisen huolestuttava on nuorten miesten tilanne: heidän vuositulonsa ovat noin 2 500 euroa pienemmät kuin ennen koronaa.
STTK: Hajautettu eläkejärjestelmä on Suomen työeläkejärjestelmän kulmakivi10.9.2026 08:20:00 EEST | Tiedote
Työeläkejärjestelmän keskeinen kulmakivi on hajautettu hallinto ja toimeenpano. Riskit lisääntyvät huomattavasti, jos noin 300 miljardin eläkerahastoa hallinnoisi vain yksi laitos.
Kansalaiset: Julkisista palveluista ei pidä leikata8.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset haluavat, että kattavat julkiset palvelut ja sosiaaliturva ovat jatkossakin hyvinvointivaltion ytimessä. Tämä käy ilmi STTK:n tilaamasta kansalaiskyselystä. Julkisen talouden sopeuttamisen keinoksi kansalaiset valitsevat leikkausten sijaan veronkorotukset.
Palkansaajakeskusjärjestöt: Hyvä arviointiväline ei korvaa palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon puutteita3.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uuden mallin työn vaativuuden arviointiin. SAK, Akava ja STTK pitävät mallia tärkeänä välineenä, mutta yksinään se ei pysty korvaamaan palkka-avoimuusdirektiivin kansallisen toimeenpanon puutteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme