STTK:n puheenjohtaja Antti Palola TYÖ2030-ohjelman seminaarissa: Työmarkkinoille palautettava yhteistyön ja luottamuksen ilmapiiri
31.8.2020 15:30:00 EEST | STTK ry. | Tiedote
Vaikka ajat ovat erittäin vaikeat ja tulevaisuus sumuinen, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola toivoo yhteistyön ja luottamuksen palautumista.
- Ilman niitä asioista ei sovita - tai sovitaan riitelemällä ja aina jotain osapuolta nöyryyttämällä. Kuitenkin työelämässä pitää katsoa tulevaisuuteen ja tiedostaa, että tämänkin kriisiajan jälkeen on rakennettava ja uudistettava työelämää. Työn murros, digitalisaatio ja hyvinvointivaltion turvaaminen edellyttävät sitä.
Vaikka Suomi on kansainvälisissä vertailuissa usein luokiteltu luottamuksen kärkimaihin, STTK:n toteuttama Henkilöstön edustaja -barometri kertoo, että työpaikoilla luottamuksen ja yhteistoiminnan kehittämisessä on vielä paljon työsarkaa.
- Luottamus ei synny juhlapuheissa. Se syntyy yhdessä tekemällä ja onnistumisten kautta. Luottamuksen saaminen vie aikaa ja vaatii työtä. Sen voi menettää nopeasti, mutta sen takaisin saaminen kestää. Myöskään paikallinen sopiminen ei etene ilman toimivaa yhteistoimintaa työpaikoilla.
Palolan mielestä TYÖ2030 on hyvä esimerkki siitä, miten monitahoisella yhteistyöllä autetaan yrityksiä ja työelämän lähellä olevia organisaatioita onnistumaan.
- Ohjelma syntyi työmarkkinajärjestöjen aloitteesta ja järjestöt ovat keskeisessä roolissa sen toteuttamisessa. Ohjelma ei ainoastaan auta yrityksiä menestymään ja työntekijöitä voimaan paremmin, myös tukemaan vahvempaa työllisyysastetta. Ohjelman toimialahankkeissa korostuvat tuottavuuden ja työhyvinvoinnin edistäminen. STTK toivoo ohjelmalle jatkoa.
Kehitys ei pysähdy, osaamisen merkitys korostuu
Digitalisaatio ja jatkuva teknologinen kehitys muuttavat työelämää koko ajan. Muutoksessa ja työn murroksessa osaamisen merkitys korostuu.
- Tämä kehitys luo mahdollisuuksia, mutta toki myös uhkia. Osaamisvaje haastaa tarvetta työurien pidentämiseen. Digitalisaation myötä vahvistuneet työn uudet muodot kuten alustatalous siirtää vastuuta aiempaa enemmän yksittäiselle työntekijälle. Jatkuva teknologinen kehitys myösuuvuttaa ja luo paineita, Antti Palola huomauttaa.
Robotit ja tekoäly ovat hyviä työntekijöiden apulaisia.
- Pomoiksi niitä ei kuitenkaan saa päästää.
Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.
Tietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.
Työskentelemme tasa-arvoisen, yhdenvertaisen ja turvallisen työelämän puolesta yhdessä jäsenliittojemme kanssa. Visiomme on oikeudenmukainen työelämä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
STTK selvitti: Suomalaisten toimeentulo heikentynyt laajasti – vain harva kokee tilanteensa parantuneen30.4.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten taloudellinen tilanne on heikentynyt merkittävästi viime vuosina. Toimeentulon heikentyminen johtuu ennen kaikkea arjen kustannusten kasvusta. Naiset kokevat taloudellisen tilanteensa heikentyneen miehiä useammin.
Taas takapakkia tasa-arvolle: Palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanoa viivästytetään23.4.2026 15:14:49 EEST | Tiedote
Suomi jättää noudattamatta palkkaepätasa-arvoa kurovan palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanoaikaa ja rikkoo näin räikeästi sopimusvelvoitteitaan.
STTK: Kehysriihi ei antanut työkaluja kasvuun ja työllisyyteen22.4.2026 22:01:57 EEST | Tiedote
Kehysriihipäätökset varmistavat, että Suomen talous on ongelmissa jatkossakin. Talouden ja työmarkkinoiden luottamus ei palaudu lisäleikkauksilla tai näennäisillä kasvutoimilla.
STTK haluaa kehysriihestä kasvun vauhdittamista: Epäluottamusta ja eriarvoisuutta luovan talouspolitiikan on loputtava13.4.2026 10:43:30 EEST | Tiedote
Kasvun vauhdittaminen edellyttää työllisyyttä ja luottamusta vahvistavia toimia, vahvaa veropohjaa sekä panostuksia osaamiseen ja julkisiin palveluihin.
STTK: Tasa-arvolain muutosesitykset ovat sumutusta, raskaus- ja perhevapaasyrjintä ei hallituksen toimin vähene26.3.2026 14:05:07 EET | Tiedote
Hallituksen esitys tasa-arvolain muutoksista raskaus- ja perhevapaasyrjintään liittyen siirtyy tänään eduskuntakäsittelyyn. Esityksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti vähentää työelämän raskaus- ja perhevapaasyrjintää. STTK:n puheenjohtajan Else-Mai Kirvesniemen mielestä lakimuutokset ovat silkkaa sumutusta, kun samaan aikaan eduskunnassa käsitellään määräaikaisten työsuhteiden helpottamiseen tähtäävää lakiesitystä. Työsopimuslailla halutaan heikentää määräaikaisissa työsuhteissa olevien turvaa mahdollistamalla perusteettomat määräaikaiset työsopimukset vuodeksi. ─ Toisella kädellä yritetään antaa, mutta toisella otetaan, ja lopputulos jopa heikkenee nykytilaan verrattuna. Raskaus- ja perhevapaasyrjintä ei hallituksen toimenpiteillä vähene, Kirvesniemi kiteyttää. Tasa-arvolain muutosesitysten perusteella lakia täsmennettäisiin siten, että syrjintäperusteisiin lisättäisiin määräaikaisuus, vanhemmuus ja perheenhuoltovelvollisuus. Muutoksia tehtäisiin myös esimerkiksi vuokratyöt
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
