STTK:n uudessa pelissä seikkaillaan kiperissä työelämätilanteissa
3.11.2021 14:11:11 EET | STTK ry. | Tiedote

STTK on julkaissut uuden nuorille suunnatun työelämäaiheisen pelin. Laki ja Kirppu uraputkessa -pelissä työuransa alussa oleva Laki-koira työskentelee kirjastoneuvojana. Päivän aikana hän kohtaa seitsemän haastavaa tilannetta, joista yrittää selvitä yhdessä Kirpun kanssa. Peli soveltuu hyvin työelämätiedon opetukseen ja muuhun työelämäohjaukseen.
Pelin kehittämisessä oli mukana nuoria, jotka osallistuivat tilanteiden ideointiin, pelikonseptin suunnitteluun ja nimen valintaan. Pelitilanteet käsittelevät muun muassa myöhästymistä, kiusaamista, yhdenvertaisuutta ja väärin maksettua palkkaa. Peliä laadittaessa on kiinnitetty erityistä huomiota tunnelmaan, jotta pelin aiheet eivät ongelmista huolimatta maalaisi työelämästä liian kielteistä kuvaa.
- Työntekijät joutuvat työpaikan arjessa kohtamaan vaikeitakin asioita. Toivomme pelin tarjoavan nuorille oivalluksia ja vahvistusta tunteelle, että kaikesta voi selvitä, viestintäasiantuntija Kirsi Suominen toteaa.
Pelaajan tehtävä on auttaa Lakia tekemään mahdollisimman oikeita ratkaisuja tilanteissa, joissa ei ole selkeästi oikeita tai vääriä vastauksia. Peliä voi pelata läpi monta kertaa ja tarkkailla, miten erilaiset ratkaisut vaikuttavat pelin etenemiseen ja tulokseen.
Nuoret tarvitsevat työelämätietoa
STTK:n viime viikolla julkaiseman nuorisokyselyn mukaan nuorista 65 prosenttia etsii ohjausta tai neuvontaa internetistä. Erityisesti sieltä hakevat tietoa lukio-, AMK- ja yliopisto-opiskelijat. Tärkeimmiksi tiedonlähteiksi nousivat koulut ja oppilaitokset (82 %).
- Teemme paljon yhteistyötä oppilaitosten kanssa ja tarjoamme niiden käyttöön työelämätietoa sisältäviä materiaaleja. Meille on tärkeää, että yhä useampi nuori oppisi oikeutensa ja velvollisuutensa työntekijänä jo ennen työelämään tuloa, Suominen toteaa.
STTK on tuottanut työelämän pelisääntöjä sisältäviä materiaaleja nuorille jo pitkään. Oppaiden ja esitteiden rinnalle on rakennettu monipuoliset Työelämään-nettisivut sekä tuotettu videoita ja pelejä.
Yhteyshenkilöt
Kirsi Suominenviestintäasiantuntija
Puh:0456343480kirsi.suominen@sttk.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin 500 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
Alustatyödirektiivin täytäntöönpano jää vielä puutteelliseksi9.7.2026 09:09:12 EEST | Tiedote
Alustatyödirektiivin toimeenpano etenee lausuntokierrokselle. STTK ja SAK jättivät mietintöön yhteisen eriävän mielipiteen, sillä ehdotus ei vastaa direktiivin tarkoitusta riittävällä tavalla.
Talouspolitiikka ei tarvitse tuekseen tarkoitushakuisia raportteja1.7.2026 11:56:25 EEST | Tiedote
Valtioneuvoston tarpeisiin vastaava Etlan tutkimus sopeutustoimien taloudellisista vaikutuksista nojaa yksipuoliseen tutkimuskirjallisuuteen, käyttää heikosti syy-seuraussuhteiden selvittämiseen soveltuvia menetelmiä ja vetää tutkimukseen nähden liian vahvat johtopäätökset. STTK:n mielestä Suomen talouspolitiikan tueksi tarvitaan monipuolisempaa analyysiä.
STTK: Suomen Yrittäjiä ajaa ahneus ja röyhkeys23.6.2026 11:22:37 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien juuri julkaistuissa eduskuntavaalitavoitteissa ei STTK:ta yllätä muu kuin loputon ahneus ja röyhkeä asenne säällisiä työelämän pelisääntöjä kohtaan. – Mitään rajoja ahneudella ei näytä yrittäjäjärjestössä olevan. Nykyinen hallitus on jo tehnyt mittavia heikennyksiä työlainsäädäntöön ja sosiaaliturvaan, mutta mikään ei riitä. Valitetaan ylityökorvauksista, vaaditaan pidempää työaikaa ja halutaan napsia lomia lyhyemmiksi, puheenjohtaja Else-Mai Kirvesniemi hämmästelee. Suomen Yrittäjiltä on jäänyt huomaamatta, että vaikka Orpon hallitus on tehnyt hallitusohjelmansa mukaiset heikennykset, Suomen työttömyys on ennätyskorkealla eikä talous kasva. Hallituksen toimilla ei myöskään ole pystytty vahvistamaan yritysten kilpailukykyä, vaikka sillä on heikennyksiä perusteltu. – Sen sijaan suomalaisten luottamus harjoitettuun politiikkaan on romahtanut. Talouden vaikeissa oloissa kulutusta on vähennetty, mikä osoittaa kansan viisautta. Kun ajat ovat epävakaat, ylimääräinen laiteta
Koulutustason nosto ei saa tapahtua laadun kustannuksella16.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomen tavoite nostaa korkeakoulutettujen osuus jopa 60 prosenttiin vuoteen 2040 mennessä herättää huolta koulutuksen laadun säilymisestä. STTK korostaa, että määrällisten tavoitteiden sijaan huomion tulee olla osaamisen tasossa ja koulutuksen saavutettavuudessa.
Uusi eurooppalainen yhtiömuoto ei saa olla kiertotie työehtojen polkemiseen28.5.2026 08:25:13 EEST | Tiedote
EU-komission esitys uudesta eurooppalaisesta yhtiömuodosta, EU Incistä, sisältää merkittäviä riskejä työntekijöiden oikeuksille ja reilulle kilpailulle. Esitystä on korjattava, jotta se ei mahdollista sääntelyn kiertämistä tai johda kilpailuun työehdoilla, vaan tukee Euroopan kilpailukykyä kestävällä ja oikeudenmukaisella tavalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

